24.2.2012

Viisas Hiiri

Vuonna 2000 Valtion taideteoslautakunta teetti kulttuurivuotta silmällä pitäen yhdeksän patsasta, joista yksi oli Jyrki Siukosen Viisas Hiiri. Useammassa osassa oleva kokonaisuus sai paikan Kansallisarkiston rauhankadun toimipisteestä Café Hauseniin johtavilta portailta, jossa hiiri toivottaa vierailijat tervetulleeksi kynä olkapäällä. Toinen osa kokonaisuutta sisältää tikkaat sekä avatun kirja, jonka sivua hiiri tutkii. Avatun kirjan sivulta löytyvät sanat Scripta manent, kirjoitukset pysyvät.

Alkuvuoden lumikaaos on saanut tuntemattoman heltymään ja jakamaan porkkanaraasteensa tippa nenässä värjöttelevän hiiren kanssa. Ruokkimista ei kuitenkaan suositella, sillä se saattaa houkutella kutsumattomia vieraita.

15. helmikuuta vuonna 2005 perustivat kolme PayPalin työntekijää: Chad Hurley, Steve Chen ja Jawed Karim palvelun, jossa loppukäyttäjällä oli mahdollisuus jakaa videomuotoista mediaa maailmanlaajuisesti. Idea ei ollut ainoa laatuaan, mutta käyttäjät ottivat sen omakseen. Tällä hetkellä palveluun ladataan yhdessä päivässä sisältöä niin paljon, että jos katsomisen aloittaisi nyt vuonna 2012 ja sitä jatkaisi keskeytyksettä, olisi tuo yhden päivän materiaali katsottu läpi vasta vuonna 2020. Käyttäjiä palvelulla noin 800 miljoonaa ja sen nimi on Youtube.

Miten nämä kaksi asiaa sitten liittyvät toisiinsa?

Vajaat pari vuotta sitten Viisas Hiiri nakersi tiensä internettiin ja perusti Youtubeen arkistolaitoksen virallisen videoiden levitykseen tarkoitetun kanavan. Rauhankadun toimipisteen lisäksi hiiri vastaanottaa vierailijoita siis myös sosiaalisessa mediassa. Tällä hetkellä kanavalle on viety videoita reilun neljän tunnin edestä ja lisää on tulossa. Osa materiaalista on julkista ja kaikkien saatavilla, osa taas on piilotettu ja tarkoitettu vain yhteistyökumppaneiden käyttöön. Suurin osa videoista perehdyttää palveluiden ja järjestelmien saloihin, mutta mukana on viihteellisempääkin sisältöä. Facebookin kanssa Youtube toimii hyvin yhteen ja julkaistua materiaalia mainostetaankin järjestelmällisesti tilapäivityksissä.

Viisas Hiiri -kanava Youtubessa.

Kevään mittaan Kansallisarkisto järjestää viisi erillistä esitelmätilaisuutta, joissa asiakkaille esitellään Kansallisarkiston ja samalla koko arkistolaitoksen sähköisiä palveluja. Kaksi näistä esitelmistä (Arkistolaitoksen kotisivu – Ovi palveluihin ja Portti-palvelu) on jo pidetty ja nähtävillä Youtubessa. Tiedot tulevista luennoista löytyvät arkistolaitoksen kotisivuilta.

Minkälaista materiaalia sinä haluaisit kanavalla nähdä? Kerro mielipiteesi joko tämän artikkelin kommenttina, tai vaikka ViisasHiiri Youtube-kanavalla. Muista myös tilata kanava itsellesi.

Kare Salonvaara
Suunnittelija, Kansallisarkisto

17.2.2012

Meijeriarkistot talteen

Pala, tai pikemminkin kimpale, eteläpohjalaista meijerihistoriaa saa arvoisensa säilytyspaikan, kun Osuuskunta Maitosuomen arkisto siirtyy Vaasan maakunta-arkistoon maaliskuussa.

Arkisto sisältää asiakirjamateriaalia noin sadan vuoden ajalta ja kattaa lukuisten Maitosuomeen liittyneiden paikallismeijereiden aineistot. Arkisto on arvokas lisä maakunta-arkiston kokoelmiin ei pelkästään maidontuotannon, vaan myös yritteliäisyyden ja osuuskuntatoiminnan kuvaajana. Paikalliset meijerit olivat pitkään keskeisiä toimijoita ja työllistäjiä kotipitäjissään.

Monet Maitosuomeen sulautuneet paikallismeijerit perustettiin viime vuosisadan vaihteessa. Maidonjalostuksen tärkein tuote tähän aikaan oli voi, jonka tuotannon määrän ja laadun kohottamiseen oli ratkaisevasti vaikuttanut mekaanisen separaattorin käyttöönotto 1880-luvulla. Separaattorin avulla kerma saatiin erotettua maidosta tuoreeltaan ja näin voi maistui jopa herkkämakuisille (?) englantilaisille, jotka muodostivat suomalaisen voin päämarkkinat. Suomalaiset meijerit pyöräytettiin liikkeelle separaattorin kammella. Lisäksi varhainen meijeritoiminta sai voimaa myös ajan aatteista, ennen kaikkea osuustoiminnasta.

Maitosuomen meijeriarkisto on ollut tutkijoiden käytössä jo osuuskunnan omissa tiloissa, mutta Vaasan maakunta-arkistoon siirron myötä sen säilyvyys ja käytettävyys paranee entisestään. Arkiston järjestämistyön kautta tiedot arkiston sisällöstä saadaan arkistotietokantaan ja sitä kautta verkkoon haettaviksi.

Mikko Nykänen
Tutkija, Vaasan maakunta-arkisto

13.2.2012

Seminaarilaisen näky

”No niin, ensin tulin Haapamäelle,  josta oli ajanpitkään painunut merkillisen tärkeä keskus Suomen tiheälle rautatieverkolle. Päätä ihan huimasi. Junia tuli ja lähti joka hetki. Niitä mennä huristi maan päällä, ilmassa ja maan alla. Koska minun ei tarvinnut poistua ennen kuin Jyväskylässä, käytin huvin vuoksi ilmarataa ja yks’kaks olin Jyväskylän suurenmoisen asematalon edustalla.”

Tämä Jyväskylän seminaarin arkistoon sisältyvä tulevaisuuden visio palautui mieleen viimeviikkoisen Helsingin virkamatkan seurauksena. Junamatka oli jälleen kerran monivaiheinen ja aikataulu arvaamaton, mutta ennen pitkää päädyimme kuitenkin kollegojen kanssa takaisin Jyväskylän asemarakennuksen edustalle. Miten lienevät päättyneet muiden maakunta-arkistolaisten matkat? Mieleen tulivat samalla parin edellisen talven vaiherikkaat, maanpäällisillä raiteilla taitetut virkamatkat. Viivästynyt junamatka on tietenkin pieni asia verrattuna viime viikon synkkiin uutisiin, ja jonkin ajan kuluttua raidematkoista löytyy yleensä jo humoristiset piirteensä.

Nimimerkki Sepeteus kirjoitti alussa siteeratun vision Jyväskylän seminaarin toverikunnan ”Toverien ääni”-lehteen  lokakuussa 1918. Kirjoituksen otsikkona  on  ”Jyväskylä vuonna 2000”, ja kirjoittaja kuvittelee palaavansa Jyväskylään iältään 101-vuotiaana. 1950-luvulla keksitty vanhenemista vastustava lääke on kuitenkin säilyttänyt hänet yhtä reippaana kuin kaksikymmenvuotiaan. 

Sepeteus osui osittain oikeaan Haapamäen suhteen; paikasta tuli vilkas vilkas risteysasema, mutta liikenne hiljeni 1970-luvulla uuden oikoradan valmistuttua. Mitä muuta Sepeteus ennusti koulukaupunkinsa tulevaisuudesta? Vanha seminaarilainen menee tietysti katsomaan entistä opinahjoaan, ja löytää ainoastaan naispuolisia opiskelijoita esperanton oppikirjat kainalossa. Eräässä lasivitriinissä hän näkee surukseen Suomen viimeisen miespuolisen kansakoulunopettajan. Käytävällä hän törmää kahdeksannen luokan opiskelijoihin; seminaarista on näet tullut kymmenvuotinen. Miehiä toivotaan opettajankoulutukseen jatkuvasti entistä enemmän, joten Sepeteuksen ennustus naisvaltaisesta alasta pitää paikkansa. Kymmenvuotiseksi muuttunut seminaari ei tosin sopisi nykyiseen tavoitteeseen, työurien pidentämiseen alkupäästä.

Aivan viimeisintä kuntakartan muutosesitystä Sepeteus ei sentään ennakoinut, mutta kylläkin viimeisimmän Jyväskylän seudun kuntaliitoksen. Kiivettyään päivän päätteeksi Harjun näkötorniin Sepeteus katseli pitkälle Jyväskylän esikaupunkeihin, jotka liittyivät kaupunkiin vuonna 2009.

Sepeteuksen visio on kokonaisuudessaan luettavissa täältä

Päivi Hirvonen
Johtaja, Jyväskylän maakunta-arkisto

3.2.2012

Asiakirjojen suojaamisesta

Arkistolaitoksella on jo pidempään ollut määräys, jolla määritetään pysyvästi säilytettävien asiakirjojen valmistusmateriaalit, kuten paperit ja merkintäaineet. Määräyksen nimi on ”Pysyvästi säilytettävien asiakirjojen materiaalit ja menetelmät”. Siihen liittyy myös tarvittaessa päivitettävä arkistokelpoisuusluettelo.

Tämä ”arkistokelpoisuusmääräys” ja sen liiteluettelo sisältävätkin erittäin tärkeää tietoa asiakirjojen säilyvyyttä ajatellen. Voidaan olettaa, että asiakirjojen tuottamiseen on pääsääntöisesti valittu aina oman aikansa parhaiten säilyvää paperia sekä musteita ja muita merkintäaineita. Arkistojen asiakirja-aineistot sisältävät siten lähtökohtaisesti paremmin säilyvää paperia kuin kirjastojen kokoelmat.

Arkistolaitoksen aineistojen kunto kartoitettiin laajassa kuntokartoituksessa vuosina 2008-2009. Entisen Sota-arkiston, nykyisen Kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteen aineistot kartoitettiin viime vuonna. Molempien kartoitusten tulokset osoittivat aineistojen olevan happamampia, kuin mitä paperin materiaalikoostumuksen perusteella olisi voinut olettaa.

Aineistojen happamuuden yhteydessä mitattiin suojamateriaalien happamuuksia, erityisesti ruskeiden koteloiden. Ruskeiden koteloiden happamoitumista tutkittiin erillisellä kartoituksella, jossa valittiin 90 koteloa tietyiltä vuosilta aina 1970-luvulta vuoteen 2009. Mittauksissa havaittiin, että suuri osa ruskeista koteloista oli erittäin happamia, jopa 100 – 1000 kertaa happamampia kuin uusi ruskea kotelo. Ruskeiden koteloiden materiaalikoostumuksen tietäen tämä ei ollut yllättävää. On selkeää, että normaaleissa säilytysolosuhteissa niinkin lyhyen ajan kuluessa kuin 40 vuotta ruskeat kotelot happamoituvat merkittävästi. Koteloiden happamuus vaikuttaa niissä säilytettäviin aineistoihin haitallisesti.

Arkistolaitoksella ei ole ollut tätä ennen suojamateriaalien laatua koskevaa ohjeistusta, paitsi siirto-ohjeen viittaus normiin SFS 4117. Valitettavasti kyseinen normi määrittelee lähinnä koteloiden, kansioiden ja laatikoiden fyysisiä mittasuhteita, ei materiaalien arkistokelpoisuutta.

Arkistolaitos onkin 1.12.2011 julkaissut suojamateriaaliohjeen ja sen liitteenä tarvittaessa päivitettävän luettelon niistä suojamateriaaleista, jotka soveltuvat pysyvästi säilytettävien asiakirjojen ja valokuvamateriaalien suojaamiseen.


Ohje koskee arkistolain piiriin kuuluvia tahoja, mutta ohje on hyvä ottaa huomioon kaikkia kulttuurihistoriallisia paperi- ja valokuva-aineistoja suojattaessa. Ohjeen liitettä, suojamateriaaliluetteloa, päivitetään tarvittaessa lähinnä kotimaasta saatavilla arkistokelpoisilla suojamateriaaleilla. Ohjeen käyttöönoton myötä vähitellen suojamateriaalien taso nousee ja ne suojaavat asiakirjallista kulttuuriperintöä myös kemiallisia vaurioita vastaan, ei vain fyysisesti. Kun koteloidut asiakirja-aineistot lisäksi sijoitetaan vaakasäilytykseen, vältytään paperinippujen ”valumiselta” ja siten fyysiseltä vaurioitumiselta.

István Kecskeméti
Yksikönjohtaja, Kansallisarkisto