15.4.2014

Mikkelin maakunta-arkisto juhli 80-vuotispäiviään



Mikkelin maakunta-arkisto, joka aloitti toimintansa helmikuussa 1934 Viipurissa, vietti 80-vuotispäiviään Mikael Agricolan ja suomen kielen päivänä 9.4.2014. Juhlinta jatkui vielä seuraavana päivänä juhlaseminaarissa. Juhliin osallistui yhteistyökumppaneiden edustajia, entisiä työntekijöitä ja arkiston tutkijoita. Juhliin olivat tulleet myös Karjalan tasavallan kansallisarkiston ja Leningradin alueen valtionarkiston johtajat, joiden arkistot säilyttävät luovutetulle alueelle jäänyttä suomalaista arkistoaineistoa.

Juhlien tarjoilupöydät hehkuivat keväisissä väreissä. Pöytäkoristeina oli maakunta-arkiston konservaattorin Marja-Terttu Haikaravirran tekemiä pikkuruisia asiakirjasidoksia.
Kuva: Eila Salo, MMA.
Juhlassa kuultiin Itä-Suomen aluehallintoviraston, opetus- ja kulttuuriministeriön, Mikkelin kaupungin ja Karjalan tasavallan kulttuuriministerin tervehdykset. Maakunta-arkiston johtaja kertoi puheessaan maakunta-arkiston 80-vuotistaipaleesta Viipurista Kuopion kautta Mikkeliin. Arkistolaitoksen pääjohtaja Jussi Nuorteva käsitteli arkistolaitoksen tulevaisuuden näkymiä digitalisoituvassa maailmassa ja kiitti arkistolaitoksen ja Mikkelin arkistotoimijoiden hyvää yhteistyötä.

Torstaina 10.4.2014 pidetyn juhlaseminaarin teemat digitaalisuus ja Venäjällä olevat suomalaiset arkistoaineistot oli valittu Mikkelin maakunta-arkiston erikoisluonteen mukaan. Maakunta-arkiston erityisaineistoja ovat luovutetun Karjalan ja Vanhan Suomen arkistot. Seminaarissa haluttiin nostaa esiin Viipurissa ja Petroskoissa säilytettäviä suomalaisia arkistoja, minkä vuoksi seminaari oli kaksikielinen. Digitaalisuus liittyy Mikkelin kaupungin ja Mikkelin arkisto- ja kirjastotoimijoiden muodostaman yhteistyöverkoston, Digitalmikkeli-klusterin, toimintaan.
 
Seminaarin puheenjohtajana toimi arkistolaitoksen tutkimusjohtaja Päivi Happonen. Hän tarkasteli avauspuheessaan arkistolaitoksen Karjalan tasavallan kansallisarkiston ja Leningradin alueen valtionarkiston kanssa tekemää yhteistyötä.
 
Helsingin yliopiston digitaalisten aineistojen tutkimuksen tuoreen professorin Timo Honkelan alustus Digitaalisten aineistojen tutkimus: Inhimillistä sivistystä ja yhteisymmärrystä puolustamassa herätti kuulijoissa kiinnostusta ja keskustelua. Tekstinlouhinnan ja tilastollisen koneoppimisen keinoin kone voidaan laittaa lukemaan suuria tekstimääriä ja saamaan esille asioita, joita ihminen ei voi tehdä. Näiden lähestymistapojen avulla voidaan saada ymmärrystä suurista kokonaisuuksista ja asioiden välisistä suhteista. Humanististen ja sosiaalitieteiden sekä tietojenkäsittelytieteiden liittoutuminen auttaa monimutkaisten inhimillisten ja yhteiskunnallisesti merkittävien ilmiöiden ymmärtämisessä. Tässä digitaalisessa humanismissa muistiorganisaatioiden rooli on merkittävä.
 
FT Jessica Parland-von Essen tarkasteli laajasti, miten digitalisoituminen on muuttanut historiantutkimusta ja historiantutkijan työtä ja roolia. Humanistisen tutkijan on tultava ulos kammiostaan ja tehtävä yhä enemmän yhteistyötä arkistojen, kirjastojen, toisten tutkijoiden ja suuren yleisön kanssa. Parland-von Essen painotti, että digitaalisten aineistojen kriittinen lukeminen ja käyttö on tärkeä kansalaistaito.
 
Professori Eljas Orrmanin aiheena oli Vanhan Suomen viranomaisten asiakirjahallinto, jota ei ole juuri ollenkaan tutkittu. Orrman selvitti esityksessään Vanhan Suomen viranomaisten asiakirjahallinnon organisointia ja diariointia eri viranomaisissa sekä vertaili Vanhan Suomen viranomaisten ja Ruotsin lääninhallitusten diariointijärjestelmiä ja aktinmuodostusta. Vanhan Suomen ylempien viranomaisten aktinmuodostuksessa ja diarioinnissa on vaikutteita saksalaisista järjestelmistä ja ne olivat kehittyneempiä kuin Ruotsin lääninhallitusten asiakirjahallinnon käytännöt.
 
Leningradin alueen valtionarkiston (LOGAV) johtaja Svetlana Krasnotsvetova valotti alustuksessaan Viipuriin ja luovutetulle alueelle jääneen arkistoaineiston suuritöistä järjestämistä ja luettelointia välirauhan aikana ja jatkosodan jälkeen. LOGAV on skannannut arkistoluettelot ja pyrkii julkaisemaan ne verkossa. Krasnotsvetova kertoi LOGAVin asioimiskäytännöistä.
 
Karjalan tasavallan kansallisarkiston johtaja Olga Zharinova.
Kuva: Eila Salo, MMA.
Leningradin alueen arkisto siirsi 1980-luvulla Laatokan Karjalan arkistoaineistot Karjalan tasavallan kansallisarkistoon Petroskoihin. Kansallisarkiston johtaja Olga Zharinova esitteli suomeksi tähän ns. Viipurin fondiin kuuluvia asiakirja-aineistoja sekä kertoi Mikkelin ja Joensuun maakunta-arkistojen ja Joensuun Carelicumin kanssa tehdystä yhteistyöstä.
 
FT Jukka Partanen on suomalaisista historiantutkijoista kaikkein eniten käyttänyt Viipurin ja Petroskoin suomalaisia arkistoaineistoja. Hänen 1990-luvun puolivälissä laatimansa luettelo Viipurin suomalaisista fondeista on opastanut tutkijoita näiden aineistojen pariin. Jukka Partanen kertoi tutkimuskokemuksistaan vuosina 1995 – 2010 Viipurin ja Petroskoin arkistoissa. Venäjäksi laaditut hakemistot, erilainen arkistonmuodostus ja erilaiset arkistokäytännöt tuottavat ongelmia, jotka ovat voitettavissa.
 
Juhlaseminaarin alustukset tulevat luettavaksi arkistolaitoksen kotisivuille.
 
Yhdeksännen vuosikymmenensä aloittava Mikkelin maakunta-arkisto toivottaa uudet ja vanhat asiakkaat tervetulleiksi tutustumaan ja käyttämään Mikkelin arkistoaarteita.

Tytti Voutilainen
Maakunta-arkiston johtaja, Mikkelin maakunta-arkisto



4.4.2014

Jätevesiä ja tukinuittoa - Alkuihmisenä Hämeenlinnan maakunta-arkistossa

Vietin kesät 1970-ja 80-luvuilla isoäitini luona Valkeakoskella Vanajaveden rannalla. Muistan Valkeakosken tuoksun, vedessä kelluneet sellulautat ja valkoiset vatsat ylöspäin veden pinnalla köllöttäneet kalat. Menneenä talvena törmäsin jälleen sellulauttoihin ja kuolleisiin kaloihin - tällä kertaa Hämeenlinnan maakunta-arkistossa. Lukuisat selvitykset veden laadusta, teollisuuden jätevesistä, kalakuolemista ja valokuvat sellumassalautoista toivat mieleeni ne lapsuuden kesät, jolloin uimaan ei saanut mennä eikä kukaan uskaltanut valmistaa kalakeittoa.

Olen työskennellyt Hämeenlinnan maakunta-arkistossa projektityöntekijänä ALKU-hankkeessa viimeisen puolen vuoden ajan arkistoja järjestäen. Jälleen kerran olen saanut todeta, että arkiston seinien sisälle mahtuu elämän koko kirjo ja siitä kaikkein kuivimman oloisen viranomaisen arkistosta voi löytyä juuri se itseä eniten kiinnostavin asiakirja. Puolen vuoden aikana olen oppinut jotain paitsi teollisuuden jätevesistä, myös teistä, silloista, kosken perkauksista, uittotunneleista, sisävesiliikenteestä ja vedenkorkeuksien mittaamisista.

ALKU-hanke tarkoittaa valtakunnallista aluehallintoviranomaisten arkistojen seulonta- ja järjestämishanketta. Hankkeen tarkoituksena on saattaa kuntoon alueellisten ELY-keskusten (elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten) ja aluehallintovirastojen edeltäjäorganisaatioiden arkistoja, jotka siirtyvät arkistolaitoksen haltuun. Tämä ei ehkä vielä riitä herättämään mahdollisen tutkijan kiinnostusta, mutta tosiasiassa esim. ELY-keskusten aineisto pitää sisällään valtavan määrän asiakirjoja, jotka koskevat meitä kaikkia, jotka käytämme teitä ja siltoja tai olemme tekemisissä vesistöjen kanssa.

Kun ELY-keskukset perustettiin vuonna 2010, ne ryhtyivät hoitamaan mm. tiehallinnon tiepiireille ja alueellisille ympäristökeskuksille kuuluneita asioita. Näiden viranomaisten vanhat arkistot siirtyivät siis ELY-keskusten haltuun. Historiasta kiinnostunut arkistonjärjestäjä innostui heti, kun ELY-keskuksen arkistoluovutuksen sisältö alkoi selkiytyä ja eri arkistonmuodostajat hahmottua. Vain muutaman vuoden ikäisen ELY-keskuksen arkistoista löytyi aineistoa 1800-luvulta alkaen.

Tiepiirien historia juontuu jo vuoteen 1799, jolloin perustettiin Kuninkaallinen Koskenperkaamisen johtokunta. Nimikin kertoo, että tällöin maanteitä tärkeämpiä olivat vesitiet. Nimi muuttui vuonna 1925 Tie- ja vesirakennushallitukseksi ja sellaisena sekä nimi että toimiala säilyivätkin pitkään. Vaatii kuitenkin sekä tutkijalta että virkailijalta hetken mietinnän, ennen kuin ymmärtää, että tottahan niitä vesiasioita voi etsiä tiepiirinkin arkistosta.

Jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, perustettiin tiepiirien rinnalle vesipiirit vuonna 1970. Alueelliset vesipiirit jatkoivat entisten maanviljelysinsinööripiirien toimintaa, mutta ottivat hoitaakseen myös tiepiirien vesistöihin liittyviä asioita. Työnjako selkiytyi tiepiirien ja vesipiirien välillä, mutta aiheutti sen, että tiepiirit siirsivät asiakirjojaan vesipiirille. Asia oli siis saatettu laittaa vireille aikoinaan Tie- ja vesirakennuspiirissä ja alueellisten vesipiirien perustamisen myötä asiakirjat ovat siirtyneet uudelle viranomaiselle. Tämä on tietysti ollut viranomaisen kannalta järkevää ja välttämätöntäkin, mutta poloinen arkistonjärjestäjä on ihmeessä provenienssien kanssa. Kumpaan arkistoon nämä asiakirjat nyt sitten pitäisi laittaa? Herää myös huoli tiedon löytymisestä. Kuinka tuleva tutkija löytää varmasti tarvitsemansa tiedon, kun organisaatiomuutoksia on ollut useita?

ELY-aineistoa saapui Hämeenlinnan maakunta-arkistoon useassa erässä. Tämä aiheutti sen, että esim. sarjoituksen suhteen oli jo tehty ratkaisuja, jotka uudemman arkistoluovutuksen valossa eivät näyttäneetkään enää parhailta mahdollisilta. Osa aineistosta on järjestämisen yhteydessä kuvailtu paikkakunnan, kylän tai vaikkapa tietyn kosken nimen mukaan. Tällöin asia löytyy näppärästi Arkistolaitoksen Astia hakupalvelun avulla ilman tietoa viranomaisesta, joka asiaa on aikoinaan hoitanut. Astiahaku on siis osoittautunut hyväksi keinoksi löytää tietoa yllättävistäkin arkistoista. Mutta on muistettava, että suurin osa toimitusasiakirjoista on numerojärjestyksessä ja tietokantaan on syötetty vain toimituksen numero. Tällöin tiedon löytyminen tarvitsee avukseen perinteiset diaarikortit. Diaarien avulla löytyy toimitusnumero ja varsinaiset asiakirjat etsitään korteista löytyvän toimitusnumeron perusteella.

Alueelliset tie- ja vesipiirit tarjoavat esimerkiksi kylätutkijalle monenlaista kiinnostavaa aineistoa. Teitä ja vesiteitä on rakennettu ja ylläpidetty joka kylässä eikä kommelluksiltakaan ole selvitty. Esimerkiksi Tampereen (entisen Pirkkalan) Pispalanharjun läpi kulkevasta uittotunnelista haaveiltiin jo 1800-luvun lopulla. Vanhin Pispalan uittotunnelia koskeva asiakirja, johon olen törmännyt Hämeen tie- ja vesirakennuspiirin arkistossa, on vuodelta 1872. Kun uusi uittotunneli sitten monien vaiheiden jälkeen saatiin rakennetuksi, oli tukinuiton aika jo ohi ja hukkaputkeksikin nimetty tunneli jäi vaille käyttöä. Rakennustöiden tiimellyksessä paloi kuulemma Pispalan kirkkokin. Pispalan uittotunnelin historiasta kiinnostuneet löytävät tietoa asiasta sekä Hämeen tie- ja vesirakennuspiirin arkistosta että Tampereen vesi- ja ympäristöpiirin arkistosta. Pispalan uittotunneli avattiin yleisölle kesällä 2013 ja tunneliprojektejahan Tampereella riittää jatkossakin, kun uuden Rantaväylän tunnelin mittavat rakennustyöt aloitettiin viime talvena.

Tuhansia sivuja asiakirjoja on kertynyt ja paljon on tapahtunutkin. Kun ensi kesänä käyn Valkeakoskella, voin uida huoleti Vuolteessa, paistaa ahvenfileet voissa pannulla ja nauttia ne hyvällä ruokahalulla raikkaan Sancerren kera. Ympäristötietoisuus on lisääntynyt ja tämä näkyy myös Tampereen vesi- ja ympäristöpiirin asiakirjoista. Jätevesiä ei lasketa enää puhdistamattomina vesistöön ja muillekin päästöille on rajoituksensa. Muutokset ovat hitaita, mutta onneksi ne ovat mahdollisia.

Lisätietoja ALKU-hankkeesta:

Eriikka Kekki
Tietopalvelusihteeri, Hämeenlinnan maakunta-arkisto
Alku-hankkeessa arkistonjärjestäjänä 9/2013 – 3/2014