Läänit lähtivät - arkistot jäivät

Vuoden 2010 alusta lakkautettiin maastamme kautta aikain ehkä tunnetuimmat virastot, maaherrojen johtamat lääninhallitukset. Niin oudolta kuin tuntuukin, ne lakkautettiin aivan samasta syystä kuin ne aikanaan perustettiin. Tavoitteena oli paikallishallinnon tehostaminen ja yhdenmukaistaminen. Ne perustettiin kruunun verosaatavien lisäämiseksi ja ne lakkautettiin julkisen hallinnon menojen säästämiseksi.

Lääninhallitusten historia ulottuu 1620-luvulle, jolloin maaherrojen avuksi alettiin suunnitella kiinteitä virastoja. Suunnitelma toteutui vuoden 1634 hallitusmuodossa, kun maahamme perustettiin viisi lääniä. Maaherran viran lopullinen muoto vahvistettiin vuonna 1635 annetulla maaherranjohtosäännöllä. Maaherrat olivat kuninkaan ja kruunun edustajia lääneissään sekä paikallisten viranomaisten esimiehiä. Vuoden 1752 kuninkaallisessa kirjeessä määriteltiin maaherran keskeisimpien apulaisten, lääninsihteerin ja lääninkamreerin, tehtävät. Tämän jälkeen lääninhallitukset jakaantuivat kansliaan ja konttoriin. Jako oli voimassa liki muuttumattomana aina 1970-luvulle saakka.

Lääninhallitus vastasi tai ainakin oli jollain lailla osallisena kaikessa julkisessa hallinnossa. Jos jotakin hallinnonhaaraa ei ollut lääninhallituksen toimialasta erotettu, lääninhallituksen tuli siitä huolehtia. Se huolehti veronkannosta ja ulosotoista, esiintyi tuomioistuimissa ja tilitti kruunulle niistä langetetut sakkomaksut. Lääninhallitus käsitteli hallinnollisia valituksia, ulkomaan passiasioita, juutalaisten oleskelulupia, vastaanotti luettelot merimiehistä ja kauppiaista, käsitteli paloviinan anniskeluanomukset ja vahvisti kestikievaritaksat. 1700-1800-lukujen tärkeimmästä maatalouteemme liittyvästä uudistuksesta, isojaosta, on lääninhallituksen arkistossa paljon yksityiskohtaisia tietoja. Yksin Ilomantsin kihlakunnassa ostettiin 1800-luvulla perinnöksi yli 1500 kruununtilaa. Nämäkin asiat kulkivat lääninhallituksen kautta. 1800-luvun lopussa oli voimassa 43 eri säädöstä, joissa oli lueteltu lukuisa joukko mitä kertomuksia ja asiakirjoja lääninkanslian tuli toimittaa kuukausittain tai vuosittain Kenraalikuvernöörille, Senaatille ja eräille muille viranomaisille. Lääninkonttorin ja lääninrahaston kohdalla näitä säädöksiä oli peräti 109 kpl. Lääninhallituksen tuli puolen kuukauden välein lähettää kenraalikuvernöörille raportit paitsi merkittävistä tapauksista niin myös läänin yleisestä terveydentilasta. Lisäksi oli paljon niitä asiakirjoja, joita lääninhallituksen virkamiesten tuli valvoa, että ne määrättyinä aikoina saapuivat heidän käsiteltäväkseen. Nämä ns. määräaikaisilmoitukset ovat todellinen aarrearkku niiden ihmisten tekemisistä, jotka olivat ennen meitä. 1800-luvulla eläneen maanmiehemme saattoi olla jopa vaikea taivaltaa elämänsä läpi jättämättä jälkiä lääninhallituksensa arkistoon. Valtiovallan suorittama kansalaisten valvonta, kyttääminen ja aika-ajoin myös suoranainen taloudellinen riisto on näin jälkikäteen osoittanut, että mitalilla on aina kaksi puolta. Tänä päivänä entisten aikojen tarkasta seurannasta ja valvonnasta hyötyvät ainakin arkistolähteitä käyttävät suku- ja kotiseutututkijat.

Yksityiskohtaiset ohjeet arkistoinnista ja ennen kaikkea niiden noudattaminen tekevät erityisesti autonomian ajasta tutkijalle erittäin miellyttävän ja selkeän ajanjakson. Kun lisäksi arkistolaitoksen lukuisat asiakirjojen hävittämispäätökset ovat jättäneet autonomian ajan lähes koskemattomaksi, löytyy lääninhallitusten arkistoista vilisemällä nimenomaan sukututkijaa kiinnostavaa pikkutietoa. Sellaista tietoa, mikä yleensä puuttuu itsenäisyyden ajan virastojen arkistoista. Kun puhelintakaan ei ollut, kaikki piti tehdä kirjallisesti, ikään kuin juuri myöhempää sukututkijaa silmälläpitäen.

Lääninhallitusten vanhoja arkistoja säilytetään maakunta-arkistoissa. Tervetuloa maakunta-arkistoihin!

Joensuussa 22.8.2011

Jarno Linnolahti
Johtaja, Joensuun maakunta-arkisto

Kesä tuo kaukaisia sukututkijoita arkistoon

Hämeenlinnan maakunta-arkistossa käy kesän aikana useita sukututkijoita, joille arjen keskellä matka Hämeenlinnaan on vaikea toteuttaa. Näitä tutkijoita yhdistää kiinnostus sukujensa historiaan.  Ihmisten ja sukujen historiat ovat ainutkertaisia, mikä osaltaan ohjaa asiakkaita käyttämään monia eri arkistoaineistoja. Tutkijasalin päivystäjän työhön kuuluu auttaa asiakkaita maakunta-arkistossa löytämään ne arkistot ja asiakirjat, joissa heidän etsimänsä tieto on.

Suomalais-ruotsalainen Mikael Levander (Ruotsi) tuli Hämeenlinnaan jatkamaan tutkimustaan Ruotsiin muuttaneen äitinsä vanhemmista ja esivanhemmista, kun muu perhe jäi viettämään kesälomapäivää Helsinkiin. Levander keskittyi tutkimaan seurakuntien mikrofilmattuja kirkonkirjoja 1800-luvun loppupuolelta ja 1900 -luvun alkupuolelta. Hän pyrki selvittämään sukunsa vaiheita niin pitkälle taaksepäin, että pystyisi jatkamaan tutkimusta kotona Ruotsissa. Arkistolaitoksen digitaaliarkiston kautta hän pääsee tutkimaan seurakuntien vuoden 1860 ja sitä vanhempia kirkonarkistojen väestörekisteriasiakirjoja. Päivän aikana saimme paikallistettua Hämeenlinnan-Vanajan seurakunnan kirkkoherranviraston ystävällisellä avustuksella Levanderin isoisovanhempien hautapaikan Ahveniston hautausmaalla, jonne hän suuntasikin maakunta-arkistosta lähdettyään.

Suomalais-amerikkalainen Michael Ross poikineen (Yhdysvallat) etsi jälkiä isoisästään, joka oli muuttanut suomalaisen vaimonsa kanssa Yhdysvaltoihin 1910-luvun alkupuolella. Isoisä oli monen muun suomalais-yhdysvaltalaisen tavoin lähtenyt 1920-luvulla Neuvosto-Venäjälle ja päätynyt parin vuosikymmenen jälkeen Suomeen, missä hän lopulta kuoli 1960-luvulla. Michael Rossia kiinnosti erityisesti isoisän syntymäpaikkakunnan ev.lut. seurakunnan merkintä syntymästä, sillä perheen muistitiedon mukaan hän oli aikanaan alaikäisenä valehdellut ikänsä päästäkseen liittymään Yhdysvaltain laivastoon. Lisäksi isoisän elämänvaiheet Suomeen palaamisen jälkeen kiinnostivat Rossia. Suhteellisen hataratkin lähtötiedot auttoivat löytämään isoisän viimeisen asuinpaikan Valkeakoskelta. (Tammelan kihlakunnan henkikirjoittajan arkisto, Valkeakosken henkikirjat). Kun Michael -isä malttoi iltapäivällä jättää tutkimuksensa hieman kesken, pääsivät pojatkin tutustumaan Hämeenlinnaan.

Amity Meliza (Israel) on tutkinut jo pitkään oman sukunsa vaiheita Suomessa. Maakunta-arkistossa Meliza keskittyi etsimään tietoa isoäidinisänsä asuinpaikasta ja sotilasuran jälkeisestä työskentelystä yrittäjänä Hämeenlinnassa. Melko hyvien lähtötietojen avulla Meliza tutki kärsivällisesti Hämeenlinnan henkikirjoja (Hauhon kihlakunnan henkikirjoittajan arkisto), Hämeenlinnan elinkeinoelämään liittyviä asiakirjoja 1800-luvun loppuvuosikymmeniltä (Hämeenlinnan maistraatin arkisto) sekä Hämeen lääninkanslian ololippuanomuksia (Hämeen lääninhallituksen arkisto).

Huomattavasti lähempää saapui arkistoon kuopiolainen Otto Hänninen, joka ehti kesälomallaan taloremontin keskeltä jatkamaan tutkimustaan isoisästään. Tällä käynnillä tutkimuksen kohteena oli isoisän asuinpaikkatiedot ja kotitalojen omistajuusasiat Lahdessa 1930-luvulla. Tietoja etsittiin Lahden henkikirjoista (Hollolan kihlakunnan henkikirjoittajan arkisto). Ensin varmennettiin, että kyseessä ollut kylä tai kaupunginosa oli liitetty Lahden kaupunkiin tutkittavana ajankohtana. Näin tutkija sai linkitettyä tarkan osoitetiedon kiinteistötunnukseen ja varmistui isoisänsä tarkasta asuinpaikasta. Henkikirjoihin merkittyjen lainhuutopäivämäärien kautta asiakas pääsi kiinni myös lainhuudatusasiakirjoihin (Lahden Raastuvanoikeuden arkisto), mistä löytyi isoisän ostaman kiinteistön saanto eli tässä tapauksessa kauppakirja ja muut asiakirjat.

Arkistosta lähtiessään asiakkaat olivat tyytyväisiä löytämistään uusista tiedoista, vaikka kaikkien neljän kohdalla toteutui vanha vitsaus – arkistotyöskentely on antoisaa, mutta hidasta ja aikaa vievää työtä. Yhdessä päivässä tutkimus tuntuu etenevän tuskastuttavan hitaasti. Asiakkaat suunnittelivat uusia tutkimusmatkoja arkistoon; joku jo seuraavan lomapätkän aikana, joku ensi tai seuraavana kesänä. Kiitos asiakkaillemme, että saimme kirjoittaa heidän vierailustaan maakunta-arkistoon! Tervetuloa uudestaan!

Susanna Taipale, tutkija
Hämeenlinnan maakunta-arkisto

Alvar Aaltokin asui Turussa

Allekirjoittanut kuului aikaisemmin siihen turkulaisten suureen joukkoon, joka oli kyllä tietoinen mikä tai missä Maalaistentalo on, mutta ei tiennyt talon taustoista juuri enempää. Talo on yksi kauneimpia turkulaisen kulttuurin maamerkkejä.

Olen viettänyt talon ravintolassa ylioppilasiltaani Turun iltalukiosta vuoden 1989 syksyllä valmistuneiden kanssa ja käynyt 1970-luvulla Elokuvateatteri Ritz:ssä katsomassa piirrettyjä elokuvia isäni mukana. Alvar Aallon suunnittelemaksi talon tiesin, mutta siihen tietoni loppuivat. Oli aika ottaa asiasta selvää, kun Lounais-Suomen Maalaistentalo Oy:n arkisto saapui Turun maakunta-arkistoon. Vuonna 1928 Puutarhakadun ja Humalistonkadun kulmaan valmistunut Lounais-Suomen Maalaistentalo edustaa tyylillisesti siirtymäkautta klassismista funktionalismiin. Alvar Aalto voitti suunnittelukilpailun työnimellä Acer ja suunnitelmassa oli runsaasti neoklassisia piirteitä. Rakennusvaiheessa taloa kuitenkin huomattavasti yksinkertaistettiin. Samaan aikaan syntyivät Aallon ensimmäinen puhtaasti funktionalistinen suunnitelma Turun Sanomien toimitaloa varten ja osoitteeseen Läntinen Pitkäkatu 20 rakennettu Suomen ensimmäinen elementtirakenteinen kerrostalo eli ns. standardivuokratalo, jonka erikoisuutena olivat pitkälti muunneltavissa olevat pohjaratkaisut.

Alvar Aalto perheineen muutti Maalaistentaloon sen valmistuttua. Hän asui ja työskenteli talon ylimmässä kerroksessa viisi vuotta. Turun aikanaan Aalto loi muutkin funktionalististen päätöidensä suunnitelmat. Alvar ja Aino Aallon koti on edelleen olemassa, se on nykyään talon suurin asunto.

Maalaistentalossa on toiminut vuosien varrella lukuisia toimijoita. Talossa oli asuntojen lisäksi muun muassa Hotelli Maakunta, lääkäri, apteekki, pankki, yrityksiä, autosuoja, Marttojen koulu, Ravintola Itämeri ja 496-paikkainen teatteri. Turun teatteri toimi talon näyttämöllä vuodesta 1946 vuoteen 1954, jolloin näyttämö paloi. Tilat korjattiin elokuvateatterille sopiviksi. Maalaistentalossa on toiminut myös Turun Ylioppilasteatteri, jonka näyttämö sijaitsi talon kellarikerroksessa vuodesta 1967 vuoteen 1979, jolloin tila turkulaiseen tyyliin muutettiin parkkihalliksi ja teatteri sai etsiä uudet tilat toisaalta.

Turun maakunta-arkistoon luovutetun arkiston perusteella voi todeta, että talon menneisyydestä löytyy monipuolista liiketoimintaa. Arkistossa on runsaasti teknistä tietoa sekä muutoksia varten hankittuja piirustuksia ja suunnitelmia, jotka kertovat omaa tarinaansa ajan ja tapojen muuttumisesta. Esimerkiksi 1940-luvulla taloon vaihdettiin Erik Bryggmanin suunnittelemat ikkunat. Aineiston perusteella on mahdollista myös tutkia nousukauden, ja sitä seuranneen laman, vaikutuksia talon vuokralaisten liiketoimintaan ja suhteisiin vuokranantajaansa.

Maalaistentalon peruskorjaus valmistui vuonna 2005. Talossa on nyt 45 asuntoa, vanhusten palveluyksiköitä sekä toimisto- ja liiketilaa. Teatterin paikalle on korjattu kokous- ja juhlatila. Rakennuksen peruskorjaus on toteutettu yhdessä maakuntamuseon kanssa ja valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin kuuluva talo on saanut takaisin aikaisempina vuosina tuhoutuneita historiallisesti merkittäviä piirteitään (muut Turun RKY-kohteet löytyvät täältä). Joitakin kompromisseja korjauksen yhteydessä on jouduttu tekemään, osa uusien rakennusmääräysten vuoksi ja osa ainoastaan viihtyvyyden vuoksi. Talon julkisivu, porraskäytävä ja aulatilat ovat suojeltuja. Aallon tuotannon avaintyöksi luonnehdittu Maalaistentalo on saanut arvoisensa kohtelun korjauksen myötä. Rakennus kuuluu Suomen modernistisen arkkitehtuurin merkkiteoksiin. Myös häivähdys Italiaa rakennuksen julkisivussa muistuttaa turkulaisia arkkitehtuurin kansainvälisestä kielestä.

Piia Ruohonen, toimistosihteeri
Turun maakunta-arkisto