Arkiston kesää


Kesäkuun taipuessa kohti loppuaan ovat arkistossakin kesän merkit jo selvästi havaittavissa: talven toimelias kuhina tutkijasalissa on hetkeksi hiljentynyt eikä henkilökuntatiloissakaan ole tungosta. Verkkopalveluissa kesän tulo ei kuitenkaan ole kovin paljon näkynyt. Niiden käyttö on lähes talven lukujen tasolla.

Näistä käyttäjämääristä saatiin pari kuukautta sitten uutta tutkimustietoa, kun Kansallisarkistoakin arvioinut Tero Lönnström tarkasteli gradussaan eri arkistojen käyttäjämäärien kehitystä 1980-luvun lopulta viime vuosiin. Oli ilo todeta se vallinnut mutu-tuntuma oikeaksi, etteivät verkkopalvelut tai mikään muukaan ole syönyt Kansallisarkiston tai muidenkaan tutkittujen arkiston käytön määrää. Ennemminkin kyse on tasaantumisen ja nousupiikkien vuorottelusta. Ja hyvä näin, onhan noin 99 prosenttia aineistosta vielä digitoimatta. Ja verkkopalveluiden käytön kasvu on meilläkin ollut viime vuosina voimakasta. Kontakteistamme yli puolet syntyy nykyisin verkossa ja on oletettava, että verkon kautta tavoitamme sellaisiakin käyttäjiä joita emme perinteisin keinoin saavuttaisi.

Huolimatta näennäisestä hiljaisuudesta tapahtuu arkistossa silti näinäkin päivinä paljon. Syksyn valmistelut ovat täydessä käynnissä. Erityisen paljon satsataan syyskuussa starttaavaan Astiaan mutta muitakin hankkeita on käynnissä. Alkuvuodesta uusittu ryhmäesittelykonsepti sai kevään mittaan erittäin hyvää palautetta ja jotakuinkin samalla kaavalla jatketaan siksi myös syksyllä. Kesän aikana järjestään muuten myös yksi avoin esittely, johon voi ilmoittautua mukaan joko yksin tai kaverin kanssa. Jos tällaisille avoimille esittelyille on kysyntää, jatketaan niitä aika ajoin myös tulevaisuudessa.

Syksyksi arkistoon puuhataan myös QR-koodin käyttöönottoa. Käytännössä se mahdollistaa arkiston videotuotannon ja muun verkkosisällön jakamisen esimerkiksi erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Mobiililaitteiden käytön lisääntyessä myös valmius koodin lukemiseen on yhä useammalla ja tuntuu siltä, että koodi on yleistyvä tapa verkossa olevan sisällön jakamiseen verkon ulkopuolella. Olipa tulevaisuuden suunta QR tai jokin muu sitä vastaava tekniikka, haluamme siitä kokemuksia piankin. Myös Tieteiden yön valmistelut ovat parhaillaan käynnissä. Niihin käyttäjillä on ollut mahdollisuus vaikuttaa Facebook-tilimme kautta. Näyttää siltä, että tapahtuman ohjelma rakentuu paljolti siellä esitettyjen toiveiden mukaan. Sielläkin QR varmaan jollakin tavalla näkyy.

Näin siis työ arkistossa jatkuu myös lomakauden aikana. Käyhän sinäkin edistämässä omaa tutkimustasi kesän aikana. Arkistossa tavataan!

Tomi Ahoranta
Kehittämispäällikkö
Kansallisarkisto

Vallaton isomummi ja muita sattumuksia


Aina ei aamulla töihin matkatessaan voi olla varma, kenen aikoja sitten edesmenneen sukulaisensa vaiheisiin tulee päivän aikana tutustumaan. Herkemmille lukijoille voi heti kertoa, että kyseessä eivät ole meedion työtehtävät, vaan arkistonjärjestäjän. Joskus voi järjestettävästä arkistosta sattumalta löytyä asiakirjoja, joissa mainitaan tuttuja henkilöiden nimiä ja paikkoja, jotka ovat painuneet arkistonjärjestäjän mielen sopukoihin varhaislapsuudessa isovanhemman kertoman iltasadun yhteydessä.

Erään seurakunnan arkistosta puuttuivat rippi- ja lastenkirjojen sisällysluettelot, joten niitä laatiakseen tuli kirjat kahlata huolella läpi. Valmiista sisällysluettelosta selviää kirjan sisältämät kylät sekä sivunumerot, joista kylien tiedot alkavat. Tällainen työ voi olla ajoittain aika hidasta, sillä kylien nimet on saatettu kirjoittaa vähän eri tavoin ja varhaisemmilla ajoilla ruotsiksi. Erään rippikirjan väliin oli huolella kätkeytynyt pieni paperinippu, joka sisälsi tietoja seurakunnan kiertokoulun kylistä ja oppilaista 1800-luvun lopulta. ”Ja tämäkin tänne hautautunut” arkistonjärjestäjä tuumii, kunnes huomaa tutun kylän nimen. Opettajan oppilaistaan laatimista tarkoista luetteloista hyppää silmille puolenkymmentä muinaista sukulaista: isomummin äiti sisaruksineen. He ovat käyneet kiertokoulua kahtena perättäisenä vuotena kolme viikkoa syksyllä ja kolme viikkoa keväällä. Siellä on kuka enemmän kuka vähemmän hiki otsalla opiskellut ”sisästä lukukirjaa” ja ”ulkoa historiaa ja Katekismusta”. Välillä tunnelman kohottamiseksi on laulettu virsiä. Illalla ovat ehkä perheen nohevimmat opettaneet muita pirtin hämyssä, kuten tunnetussa Jukolassa, sillä sen verran mallikkaasti kiertokoulu näyttää arvosanoista päätellen sujuneen.

Tie- ja vesirakennuspiirien arkistoissa on paljon kulkureitteihin liittyviä karttoja ja piirustuksia. Erään tällaisen arkiston täydennyssiirron yhteydessä arkistonjärjestäjä sai läpikäytäväkseen ja luetteloidakseen lähes parisataa kanaviin ja koskiin liittyvää karttaa ja piirustusta. Lisäksi arkistossa oli pieni nippu karttoihin liittyvää kirjeistöä. Yksi kirjeiden seassa ollut pöytäkirja aivan 1900-luvun alusta valaisi jälleen vähän suvun vaiheita: isomummin isä ja hänen veljensä olivat olleet kanavalla kesärenkeinä. Pöytäkirjan mukaan kesäisin työvuorot kestivät aamuseitsemästä iltakuuteen, josta ”1 tunti aamiaista ja 2 tuntia päivällisaikaa”. Vahtivuorot olivat yöaikaan iltakuudesta yhteen yöllä ja yhdestä aamuseitsemään. ”Rahtilaivoja päästi yksi renki ja matkustajalaivoja molemmat rengit”. Pöytäkirjassa veljeksiä ja kanavankaitsijaa kuultiin todistajina vuosirengin potkuja koskevassa asiassa. Kanavankaitsijan apulaisena ja veljesten esimiehenä toiminut vuosirenki oli saanut potkut ja tehnyt asiasta valituksen. Vuosirengin potkuja perusteltiin sillä, että ”tapahtui usein, kun oli vahtivuoro, hänet tavattiin pukemattomana asunnossaan vaikka hänen olisi pitänyt olla vahtivuorollaan vahdissa”. Kanavankaitsija todisti myös, että vuosirenki oli usein työaikana tavattu ”loikomassa sängyssä”. Eipä tainnut sillä kertaa mennä vuosirengin valitus potkuistaan läpi.    

Kanavan kesärenki päätyi piakkoin yhteen alussa mainitun kiertokoulua käyneen tytön kanssa, ja heidän lapsilleen oli jo mahdollista käydä muutakin kuin kiertokoulua. 1880-luvulta alettiin perustaa sekä tytöille että pojille tarkoitettuja yhteiskouluja, joiden taustalla vaikuttivat kannatusyhdistykset. Yhteiskasvatusaatteen ja naisten vapautumisliikkeen siivittämänä 1890-luvulla alkoi yhteiskoulujen perustamisaalto. Yhteiskoulujen arkistoissa on paljon mielenkiintoista, mm. luokkien päiväkirjoja, oppilasluetteloita ja opettajamatrikkeleita. Näitäkin järjestäessä saattaa tulla sukua vastaan. Eräänkin kerran luokkien päiväkirjojen parissa työskennellessään arkistonjärjestäjä huomasi, että yhteiskoulun luokassa II A yhden tytön ja seitsemän pojan lisäksi myös järjestäjän isomummi oli ollut ”vallaton”. Lieventävänä asianhaarana voidaan pitää sitä, että oppiaineina oli tuona päivänä ollut mm. runoutta ja korkeushyppyä.

Myöhemmin isomummi toipui vallattomuudestaan ja oli mukana perustamassa marttayhdistystä kotikylälleen. Yhdistyksen toimintakertomuksissa hänet voi edelleen tavata järjestämässä syksyisin nuorille kasvisten ja juuresten säilöntäkursseja. Hänen pääasiallinen leipäpuunsa oli opettajantoimi, ja perimätieto kertoo hänen pärjänneen hyvin myös vähän vallattomampienkin oppilaiden kanssa.

Tutkija Hanna Kiiski
Joensuun maakunta-arkisto

Postscript


Viime viikon blogikirjoituksessa mainittiin, että Pohjoismaisten arkistopäivien järjestelyt Hämeenlinnassa sujuivat kuin tanssi. Ennen kuin tähän kuitenkaan päästiin, oli takana koko talven kestänyt tanssiaskelten harjoittelu – naturligtvis endast på svenska.

Hämeenlinnan maakunta-arkiston valmistautuminen Kevään 2012 Suureen Koitokseen alkoi oikeastaan jo syksyllä 2009, kun pääsimme vakoilemaan arkistopäivien järjestelyjä Trondheimiin. Erityisesti tapaaminen norjalaisen ”työrukkaskaksikon” kanssa oli valaiseva, ja antoi esimakua siitä, mitä kaikkea käytännön järjestelyissä on hyvä ottaa huomioon. Ensimmäiset päätökset Hämeenlinnan arkistopäivien sisällöstäkin tehtiin jo Norjassa: maakunta-arkiston henkilökunta ei leipoisi itse avoimien ovien tarjottavia makupaloja…

Viime syksynä koko henkilökunta aloitti tiukan ruotsin opiskelun ulkopuolisen kielenopettajan johdolla tavoitteenaan ’att våga tala svenska’. Kerran viikossa palautimme aktiivisesti mieliimme, miten sitä toista kotimaista oikein puhuttiinkaan. Henkilökunnan kahvion pöydälle ilmestyneisiin HBL-lehtiin tutustuttiin ennakkoluulottomasti vähintään sarjakuvien osalta. YLE Femman ohjelmat ja uutisaiheet nousivat myös kahvitaukojen keskusteluihin eli kielikylpy jatkui virka-ajan ulkopuolellakin. Toukokuun lähestyessä ei ruotsi väistynyt mielestä edes öisin: osa henkilökunnasta näki nimittäin unensakin ruotsiksi. Kun ruotsi alkoi sujua, tutustuimme varovaisesti myös muihin skandinaavisiin kieliin. ”Juutuupin” videot antoivat esimakua norjan ja tanskan kielen koukeroista. Niin rohkeiksi emme itsemme kuitenkaan tunteneet, että olisimme islantia kuunnelleet.

Ahkeran opiskelun jälkeen Hämeenlinnan maakunta-arkiston henkilökunta osaa nyt sujuvasti mm. aina hyödylliset fraasit ’det knallar och går’ ja ’jag är ute och cyklar’. Harmiksemme huolellisesti ulkoa opeteltua ’toaletterna ligger bakom den fuchsiafärgade skärmen’ –lausetta emme päässeet käyttämään, mutta muuten keskustelu pohjoismaisten kollegoiden kanssa gick ju bra – ehkä tanskan kuullun ymmärtämistä lukuun ottamatta. Oli kieli mikä hyvänsä, ymmärsimme kyllä sujuvasti aina kun maakunta-arkiston rakennusta, julkisivun graafista betonia tai aurinkoista säätä kehuttiin.

Seminaariväen kiittäessä arkistopäivien järjestäjiä seisaaltaan aplodeeraten saatoimme vihdoin huokaista ”Gudskelov! – nu är det förbi!”.

Kaikki luennot ja alustukset julkaistaan kolmessa erässä kesän aikana Pohjoismaisten arkistopäivien kotisivulla (linkki: http://www.nordiskaarkivdagar2012.fi/). Sitä odotellessa voi vaikka vilkaista kuvallisia tunnelmia (linkki: http://nordiskaarkivdagar2012.fi/index.php?page=sivu-12 ) från Nordiska Arkivdagar 2012 i Tavastehus.

Ylitarkastaja Mervi Lampi
Hämeenlinnan maakunta-arkisto

Arkistojen tärkeimmät tehtävät on taata oikeus tietää, selvittää ja oppia

Kevään suuri rutistus, Pohjoismaiset arkistopäivät Hämeenlinnassa on onnellisesti takana. Järjestelyt sujuivat kuin tanssi ja aurinko helli kesäisillä lämpötiloilla satoja kaupunkiin taivaltaneita arkistonhoitajia ja asiakirjahallinnon ammattilaisia.

Monista puhujista ylitse muiden nousi tohtori Trudy Huskamp Peterson, tunnustettu kansainvälisen uran tehnyt arkistoammattilainen Yhdysvalloista. Ympäripyöreästi otsikoitu esitelmä ”Archives and authoritarianism, archives and democracy” sisälsi tiukkaa analyysiä, mutta myös suurien linjojen maalaamista, mikä on mahdollista vain ihmiseltä, joka puhuu vuosikymmenten kokemuksella.  Vaikka Huskamp Peterson puhui arkistojen merkityksestä kriisitilanteissa, hän tuli samalla linjanneeksi sen, minkä takia arkistolaitokset ylipäänsä ovat olemassa.

Huskamp Peterson avasi luentonsa hätkähdyttävällä kuvalla Kosovon sodasta. Kuvassa ei näkynyt haavoittuneita siviilejä, aseistettuja taistelijoita tai tuhoutuneita taloja, vaan tuhansia passeja, henkilöpapereita ja syntymätodistuksia. Ne oli viety kosovolaisilta, jotta he eivät voisi todistaa kansalaisuuttaan, omaisuuttaan tai työpaikkaansa. Kuva tulvi paperiin sidottuja ihmisoikeusrikkomuksia, joiden tavoitteena oli estää ihmisjoukolta paluu kotipaikoilleen.

Trudy Huskamp Peterson kertoi kokemuksistaan monissa entisissä kriisipesäkkeissä, sota-alueilla ja diktatuureissa, joissa hän oli ollut ohjaamassa asiakirjahallintoa, jotta se palvelisi tilintekoa menneen kanssa. Huskamp Peterson korosti, että yhteiskunnan tasolla tapahtuneen kriisin jälkeen asiakirjat auttavat selvittämään tilannetta. Hän listasi kolme oikeutta, jotka asiakirjat mahdollistavat:
  1. ihmisillä on oikeus tietää, mitä on tapahtunut
  2. ihmisillä on oikeus selvittää, miten on toimittu
  3. ihmisillä on oikeus oppia siitä, mitä on tapahtunut
Oikeudet koskevat niin yksilöllistä kuin kollektiivistakin tasoa, mutta molemmissa korostuu ihmisten oikeus - ei niinkään viranomaisten, organisaatioiden tai instituutioiden. Kun kriisi on ratkennut, on ihmisten ensimmäinen tarve tietää, mitä heidän läheisimmilleen ja omaisuudelleen on tapahtunut. Seuraavaksi heillä on tarve selvittää, miten on toimittu, millaiset teot ovat johtaneet kriisiin ja mitä sen aikana on tehty. Kolmantena ihmisillä on oikeus kokemansa ja oppimansa perusteella varmistaa, ettei samanlaista voi koskaan tapahtua uudelleen.

Asiakirjallinen tieto selvittää tapahtunutta ja rekonstruoi aiempaa, jotta hyvitykset ovat mahdollisia. Jos ihmiseltä on viety henkilöllisyyden ja omaisuuden todistavat asiakirjat, ovat viranomaisarkistot useimmiten ainoa mahdollisuus palauttaa tarvittava tieto. Jos ihminen on kokenut vääryyksiä, ovat niistä vastuussa olevan arkistot usein ainoa mahdollisuus tietää, mitä ja millä perusteilla on tehty - ja kuinka järjestelmällistä toiminta on ollut, eli onko kyse yksittäisestä rikoksesta vai jostain paljon pahemmasta. Arkistolaitosten  tehtävä ei ole tehdä arvioita tai jakaa tuomioita, vaan tarjota asiakirjallinen aineisto, jonka avulla voidaan tutkia ja arvioita tehdä.

Trudy Huskamp Peterson korosti, että vastuu tämän työn onnistumisesta on arkistonhoitajalla. Hänen tehtävänsä on varmistaa, että ihmisarvon turvaavat tiedot säilyvät ja ovat saatavilla. Tässä nousee esiin mielestäni koko asiakirjahallinnon ja arkistolaitosten olemassaolon perusta. Emme ole olemassa, jotta virastot voisivat säilyttää oman historiansa, vaan jotta tiedot niiden toiminnan myötä ihmisistä tallentuneet tiedot säilyisivät ja jotta ne olisivat saatavilla ja saavutettavissa.

Suomen arkistolaitos on viimeisen kymmenen vuoden aikana kunnostautunut juuri tällä saralla tuomalla uudella tavalla esiin sota-aikojen tietoja yksittäisistä ihmisistä. Sotasurmat 1914–1922, Sodissa 1939–1945 menehtyneet sekä Sotavangit ja ihmisluovutukset tuovat tärkeää perustietoa valtiollisten kriisivaiheiden yhteydessä kuolleista ihmisistä, mutta eivät tee muita tulkintoja kuin tilastollista analyysiä kuolleiden määristä.
Näyttävien tietokantojen ja suurhankkeiden ohessa on myös tuhansia ja taas tuhansia tapauksia, jotka eivät ehkä historian oppikirjoissa saa kovin montaa riviä, mutta jotka ovat ne kokeneille ihmisille tärkeääkin tärkeämpiä. Tämän takia arkistot tallettavat tietoja esimerkiksi sotalapsista, rikostuomioista tai steriloinneista, jotta ihmiset voivat tietojen avulla selvittää, mitä on tapahtunut ja miten on tapahtunut sekä tarvittaessa myös oppia tapahtuneesta.

Arkistot menevät myös paljon tätä pidemmälle. Kyse ei ole vain poikkeusolojen tallentamisesta, vaan myös tavallisen tasaisen arkipäivän kanssakäymisistä. Vanhojen palkkaustietojen löytyminen arkistosta on tärkeä asia sillä hetkellä, kun ihminen huomaa eläkelaskelmastaan puuttuvan työsuhde poikineen.
Trudy Huskamp Peterson päätti esitelmänsä siteeraamalla Etelä-Afrikan apartheidin vastaisessa taistelussa ansioitunutta Alex Borainea: Meidän on tärkeää kääntää historian lehteä ja siirtyä eteenpäin, mutta ensin meidän on luettava mitä lehdelle on kirjoitettu. Arkiston tehtävä on säilyttää se lehti, jotta sen voi lukea.

Kehittämispäällikkö Outi Hupaniittu
Kansallisarkisto

Juhlat jatkuvat


Turun maakunta-arkistokin on pian 80-vuotias. Oulun maakunta-arkiston tavoin Turun maakunta-arkisto aloitti toimintansa vuonna 1932. Virallinen juhlapäivä on 9.6., joka perustamisvuonna oli torstai ja tänä vuonna lauantai. Nykyiset työntekijät juhlivat nyt kukin tahoillaan vapaana päivittäisistä perinteisistä työrutiineista kuten tutkijasalipäivystyksestä, ovien avaamisesta ja sulkemisesta ja henkilökohtaisesta neuvonnasta. Lauantaihan ei ole ollut virkamiehen säännöllinen työpäivä virastotyössä sitten vuoden 1968.

Toisin kuin muut, ”sijainniltaan levottomat” maakunta-arkistot Turun maakunta-arkisto on perustamisestaan lähtien toiminut samassa rakennuksessa Parkkimäellä. 1930-luvulla rakennetun vanhan osan arkistomakasiinit tavoittelevat taivasta, toisin kuin 1980-luvulla rakennettu lisäosa, joka on louhittu peruskallioon. Maakunta-arkiston lisärakennusta, jonka suunnitteli Arkkitehtitoimisto Lukander & Vahtera, voi luonnehtia erittäin taitavasti tehdyksi uuden ja vanhan yhdistämiseksi. Alkuperäisen maakunta-arkiston rakennuksen suunnitteli arkkitehti Yrjö A. Waskinen, jonka käsialaa ovat myös Jalasjärven vanhan seurakuntatalo, Pyhäselän kirkko (1928), Imatran Tainionkosken kirkko (1932), Viinikan kirkko (1932) Tampereella, Pakilan kirkko Helsingissä (1950) ja Käpylän kirkko Kouvolassa (1952). Valmistunutta maakunta-arkistoa kuvattiin aikalaislehdessä modernisoitua renessanssityyliä edustavaksi kivilinnaksi ja pohjoismaiden ajanmukaisimmaksi arkistorakennukseksi.

Juhlavuotta tuodaan itse maakunta-arkistossa esiin tutkija-aulaan pystytetyllä näyttelyvitriinillä, johon on koottu muistoja – kirjejäljennöksiä, koristeellisia leimasimia, kirjoituskone, ensimmäinen tutkijasalin vieraskirja – vuosien varrelta. Yllättäen totesimme, että vitriiniin oli päässyt jossain vaiheessa pujahtamaan jopa Arkistohiiri kavereineen. Hiirulainen ei tosin liene yhtä viisas kuin kollegansa Kansallisarkistossa, itse Viisas Hiiri, sillä kesäkuumalla ei kannattaisi pujahtaa tiiviiseen lasikoppiin, jossa voi virkistäytyä vain muistoilla.

Hieman ennen kesähelteiden alkua Turun maakunta-arkisto on avaamassa arkiston menneistä vuosista kertovaa verkkonäyttelyä. Näyttelytyöryhmässä työskentely on ollut antoisaa ja hauskaa. Vuosien varrelta nousee esiin sekä monia värikkäitä paikallisia tapahtumia että karismaattisia persoonallisuuksia, joista voidaan mainita maakunta-arkistonhoitajat Kaarlo Österbladh, Pentti Renvall ja Toivo T. Rinne sekä johtaja Taina Vartiainen. Hieman yleistäen voidaan todeta, että Österbladhin aikana luotiin toiminnan perusta, Renvallin aikana painopiste oli tarkastustoiminnassa ja arkistohallinnossa, Rinteen kaudella parannettiin asiakaspalvelua ja hoidettiin ulkoisia suhteita ja Vartiaisen kaudella kehitettiin asiakirjahallintoa.

Mielenkiintoisia ajatuksia arkistojen perimmäisestä olemuksesta on tullut vastaan sekä asiakkaiden kirjeissä ja valtionarkistonhoitajien kirjelmissä että maakunta-arkiston koulutusaineistoissa. Turun linnan tornista maakunta-arkistoon vuonna 1932 tehty lääninhallituksen arkistosiirto lienee edelleen tähän mennessä maakunta-arkiston haastavin siirtoprojekti ja kiehtoo mielikuvitusta aina uudelleen. Muutamat, aluksi Suomessa vain Turun maakunta-arkiston antamissa koulutuksissa vaikuttaneet opit mm. arkistonhoidon ja asiakirjahallinnon tehtävälähtöisyydestä on otettu kuin vaivihkaa käyttöön muuallakin. Perinteitään kunnioittaen Turun maakunta-arkisto voi kovin ylpeänä todeta, että tänä vuonna järjestetty toukokuun asiakirjahallinnon ja arkistotoimen peruskurssi oli järjestyksessään neljäskymmenesviides (45). Eläköön vanha ja uusi ja erityisesti ne yhdessä!

Ylitarkastaja Pirkko Haario
Turun maakunta-arkisto