Juhlahumua ja valtiopäiväjörriköitä



Suomen suuriruhtinaskunnan ensimmäiset säätyvaltiopäivät kutsuttiin koolle syksyllä 1863 yli puolivuosisataa kestäneen ns. valtioyön jälkeen. Valtiopäiville kokoontui lähes kolmesataa aatelis-, pappis-, porvaris- ja talonpoikaissäädyn edustajaa. Myös Pohjois-Karjalan salomailta lähti valtiopäiville kuusi varsin erilaista miestä, joita yhdisti kiinnostus koulutukseen.

Jokaisen aatelissuvun päämies oli oikeutettu osallistumaan valtiopäiville. Pohjois-Karjalasta ainoana aatelissäätyä edustanut Adolf Edvard Arppe oli syntyjään Kiteen Puhokselta, maakunnan mahtimiehen, teollisuuspatruuna Nils Ludvig Arppen velipuoli. A.E. Arppe asui ja vaikutti Helsingissä ja edusti valtiopäivillä paremminkin yliopistolaitosta, olihan hänet aateloitu edellisenä keväänä orgaanisen kemian tutkijana ja Helsingin yliopiston rehtorina juuri tieteellisten ansioiden perusteella.
Muutoin edustajat valittiin vaaleilla säädyittäin. Äänioikeutettuja oli vain noin 10 % suomalaisista. Esimerkiksi Joensuun kaupungissa edustajan valintaan saivat osallistua porvarioikeuden omaavat kaupunkilaiset. Valitsijoilla oli kullakin käytössään rajoittamattomasti ääniä sen summan mukaan, mitä häneltä oli taksoitettu liike-, palo-, auraus-, ja maantiekorjausmaksuja. Käytännössä edustajan valinnan saattoi Joen kaupungissa tehdä neljä rikkainta miestä. Ei olekaan ihme, että edustajaksi ensimmäisille päiville valittiin suurkauppiaan Petter Parviaisen veli Heikki, joka oli kauppias hänkin, tosin tunnettu hyväsydämisenä sekä ahkerana yhteisten asioiden hoitajana. Valtiopäivillä Heikki Parviainen pyrki edistämään kaupungin kouluasioita. Joensuulaiset olivatkin tyytyväisiä valtiopäivämieheensä. Kokemus ei tainnut kuitenkaan olla Parviaiselle mieluinen, sillä toista kertaa hän ei ehdolle lähtenyt, vaikka pyydettiin.  
Suomenmielinen mutta ruotsinkielinen Liperin kirkkoherra Anders Josef Europaeus edusti valtiopäivillä pappissäätyä. Kansansivistys ja koulujen saaminen Pohjois-Karjalaan olivat hänenkin mieliaiheitaan. Toisaalta Europaeus tunsi vetoa yliopistomaailmaan ja esitti valtiopäivillä mm. suomensukuisten kansojen kielen- ja historiantutkimuksen oppituolin perustamista yliopistoon.
Talonpoikaissäädyn edustajat valittiin tuomiokunnittain ja niinpä valtiopäiville lähti maakunnasta peräti kolme sarkanuttua: Heikki Konttinen Kiteeltä sekä pitkän valtiopäiväuran tehneet Mikko Heikura Nurmeksesta ja Antti Puhakka Kontiolahdelta.  Viimeksi mainittu oli tunnettu myös kansanrunoilijana. Valtiopäivillä Puhakka tunnettiin sukkelana ja leikkisänä puhujana, joka ”pisti jauhot suuhun” isommillekin herroille. Puhakka käytti joskus runomuotoa valtiopäiväpuheissaankin, jotka olivat tyypillisesti pitkiä ja monipolvisia, jopa niin pitkiä ettei kirjurikaan aina viitsinyt kirjoittaa ylös kuin pääkohdat. Kotiseudulla hänet tunnettiin lukeneena ja neuvokkaana miehenä, joka hoiti yhteisten asioiden lisäksi ”omakustannehintaan” myös naapureidensa virallisia asioita, laati asiakirjoja ja toimitti niitä Kuopioon lääninhallitukseen. Näistä kokemuksista lienee syntynyt yksi hänen tunnetuimmista runoistaan Tuhman Jussin juttureissu, jossa hän kuvaa niitä vaikeuksia joita viranomaisissa asioiva suomenkielinen kansa saattoi kokea.
 
Vuosien 1863 - 1864 valtiopäivistä on tullut kuluneeksi 150 vuotta. Arkistolaitoksen ja eduskunnan yhteistyönä tehty juhlanäyttely kiertää tällä hetkellä maakunta-arkistoissa. Onpa näyttelystä tehty verkkoversiokin koululaisten käyttöön http://www.nuorteneduskunta.fi/fi/1863.

Lokakuun puolivälissä näyttely saapuu Joensuuhun, juuri sopivasti juhlistamaan 40-vuotiasta maakunta-arkistoa.  

Minna-Liisa Mäkiranta
Joensuun maakunta-arkisto

Kulttuuriperinnön säilyttämistä ja jakamista - Suomen Lontoon instituutin uusi raportti

IT-teknologian ja tietoverkkojen kehitys muokkaa yhteiskuntia. Digitaalinen maailma on muuttunut monelle meistä luontevaksi osaksi arkea, eikä se ole enää “oikeasta” maailmasta erillinen alue. Olemme jatkuvasti tietoverkossa ja käytämme sähköisiä työkaluja sitä edes huomaamatta. Sähköinen tieto on yhä laajemmin tarjolla kaikille ja kaikkialla. 

Digital humanities tarkoittaa IT-teknologian hyödyntämistä humanististen alojen tutkimuksessa, opetuksessa ja julkaisemisessa. Käsite on ollut muodissa erityisesti englanninkielisessä humanististen tieteiden keskustelussa viime vuosina. Suomenkielistä yleispätevää käännöstä digital humanities -termille ei ole ainakaan toistaiseksi löytynyt, vaikka esimerkiksi “digitaalinen humanismi” -muotoa näkee ajoittain.

Suomen Lontoon instituutin uusi selvitys Digital Humanities and Future Archives tarkastelee digital humanities -alaa ja kulttuuriperinnön sähköistä säilyttämistä. Selvityksessä ehdotetaan yliopistojen ja muistiorganisaatioiden yhteistyön syventämistä digital humanities -hankkeissa ja avoimen tiedon edistämisessä. Raportti keskittyy erityisesti historiantutkimuksen ja arkistojen tulevaisuuteen.

Isossa-Britanniassa, Suomessa ja eri puolilla maailmaa on käynnissä mielenkiintoisia avoimen datan ja tiedon hankkeita, jotka pyrkivät tieteen ja tutkimuksen avoimuuteen sekä kulttuuriperinnön sähköiseen julkaisuun kaikkien saataville. Iso-Britannia on tähän asti nähty edelläkävijänä avoimen datan ja tiedon hyödyntämisessä. Suomessa teema oli vahvasti esillä esimerkiksi Helsingissä juuri järjestetyillä Avoin Suomi 2014 -messuilla ja Avoin tiede ja tutkimus -hankkeessa.

Arkistonhoitajat ja IT-ammattilaiset ovat toisaalta varoitelleet niin sanotusta pimeästä digitaalisesta ajasta (digital dark age), jos kulttuuriperintöä menetetään tiedon nopean digitalisoitumisen ja luotettavan sähköisen pitkäaikaissäilytyksen puutteen vuoksi. Miten nämä muutokset vaikuttavat humanistisiin tieteisiin ja kulttuuriperinnön säilyttämiseen? Mitkä ovat sähköisen säilyttämisen lähitulevaisuuden utopia ja dystopia -skenaariot?

Selvityksen lähdemateriaalina olivat kirjallisuuden lisäksi alan ammattilaisten haastattelut. Raportissa viitataan ajankohtaiseen kirjallisuuteen, keskusteluihin ja lukuisiin mielenkiintoisiin projekteihin. Selvityksen tavoitteena on avata keskustelua ja levittää hyviä ideoita Suomessa, Isossa-Britanniassa ja Irlannissa sekä maiden välillä.

Selvityksen tärkeimmät tutkimustulokset olivat:

• Sähköisten aineistojen parempi saatavuus on hyödyttänyt tutkijoita, ja kehitys voi kaventaa maantieteellisiä ja sosioekonomisia eroja.
• Digitaalinen historiantutkimus (digital history) voi lähentää akateemista ja populaaria historiaa sekä lisätä poikkitieteellistä ja kansainvälistä yhteistyötä.
• Uudet sähköiset työkalut ja menetelmät eivät ole muuttaneet useimpien historiantutkijoiden tutkimusta, mutta niitä pitäisi sisällyttää yliopistojen historian opetussuunnitelmiin.
• Kirjastot, arkistot ja yliopistot näkevät sähköisen säilyttämisen haasteet samalla tavoin, mikä rohkaisee syvempään yhteistyöhön.
• Digitointiprojektit vaativat paljon työtunteja sekä uusia taitoja ja asenteita.
• Julkisten organisaatioiden ja yksityisten yritysten yhteistyöhön kulttuuriperintöprojekteissa liittyy ongelmia, mutta yhteistyössä on myös uudenlaisia mahdollisuuksia. 
• Digital humanities -projektien yhteiskunnallisen vaikutuksen mittaaminen on vaikeaa, mutta tulevaisuudessa toivottavasti toteuttamiskelpoista.  

Kirjallisuuden ja haastattelujen perusteella digital humanities, avoin tieto ja avoin data ovat teemoina monella tapaa toisiinsa yhteydessä. Olisi tärkeää yhdistää digital humanities -tutkijat, tiedon säilyttäjät ja laajempi yhteisö. Muistiorganisaatiot nähtiin tärkeänä kanavana akateemisen tutkimuksen ja laajemman yleisön välillä. Arkistot, kirjastot ja museot painivat samantapaisten ongelmien kanssa, mikä hämärtää näiden instituutioiden välisiä rajoja.

British Library julkaisi Flickrissä yli miljoona kuvaa ilman tekijänoikeusrajoitteita.
Selvityksen tulokset ovat monilla tavoin samankaltaisia kuin suomalaisessa Tutkijoiden ääni -raportissa, Britanniassa tehdyssä Reinventing research? -selvityksessä ja amerikkalaisissa Ithaka S+R:n laatimissa raporteissa vuosilta 2012 ja 2014. Nämä kaikki peräänkuuluttavat yhteistyötä yliopistojen sisällä, ja korkeakoulujen yhteistyötä muistiorganisaatioiden kanssa.

Näiden lisäksi korostamisen arvoista on voittoa tavoittelemattomien järjestöjen kuten Open Knowledgen ja Wikimedian ja ruohonjuuritason aktivistien tärkeä rooli digitaalisten aineistojen luomisessa ja levittämisessä. Nämä organisaatiot ja henkilöt voivat tarjota muistiorganisaatioille tärkeää tietoa esimerkiksi käyttöoikeuksista ja lisensseistä. Hyviä esimerkkejä ovat Open Knowledge Finlandin järjestämät Avoimen kulttuuridatan ja Avoimen julkishallinnon datan mestarikurssit vuonna 2014. Kulttuuriperinnön vapautta painotetaan myös Euroopan unionin strategioissa.

Suomalaisesta näkökulmasta organisaatioiden yhteistyö ja kansainväliset verkostot ovat erityisen tärkeitä, jotta kaikki saatavilla olevat resurssit voitaisiin hyödyntää. Britannian suuriin instituutioihin kuten British Libraryyn verrattuna suomalaiset muistiorganisaatiot ovat pieniä. Pieni koko voi olla myös etu, jos se mahdollistaa ketterät suunnanvaihdokset uusien haasteiden edessä. Yhteistyö on tärkeää myös eri organisaatioiden tuottaman metadatan linkittämisessä, jotta tieto ei siiloutuisi.

Poliittiset voimasuhteet tulevat myös aina olemaan taustalla kulttuuriperinnön säilyttämisessä . University College Londonin arkistoalan professorin Elizabeth Shepherdin mukaan Britannian arkistoammattilaiset ovat olleet hyvin näkymättömiä julkisessa keskusteluissa. Arkistonhoitajien pitäisi olla proaktiivisia ja tuoda vahvemmin julki arkistojen tärkeä yhteiskunnan muistin säilyttämisessä.

Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuudet koettiin monella tapaa ongelmallisiksi, mutta yhteistyö voi olla myös hedelmällistä. Kuinka pitkälle muistiorganisaatiot voivat osallistua tällaisiin kumppanuuksiin vaarantamatta oman tehtävänsä? Yhtiöt saattavat haluta rahastaa verorahoin tuotetuilla aineistoilla tai käyttää niitä hyväksi muilla tavoin. Aiheesta kaivataan avointa ja rehellistä keskustelua.

Selvityksessä käsitelty teema tarjoaa monenlaisia mielenkiintoisia ja tärkeitä tutkimuskohteita tulevaisuudessa:

  • Digitointi- ja yleisemmin digitaalisten projektien yleinen yhteiskunnallinen vaikuttavuus.
  • Avoin tieteellinen julkaiseminen ja sen vaikutukset eri sosioekonomisten ryhmien tietämyksen välille.
  • Millaiset politiikat johtavat utopiaan ja dystopiaan sähköisessä säilyttämisessä?
  • Sähköisen ja analogisen aineistojen väliin saattaa online-aikakaudella myös kasvaa kuilu, jos tutkijat huomioivat pelkästään verkossa saatavilla olevat aineistot. Tällainen tilanne vääristää tutkimusprosesseja ja tutkimuksen kohteita.
Voit ladata raportin täältä.

Sampo Viiri

Kirjoittaja laati Suomen Lontoon instituutissa raportin digital humanities -aiheesta ja on valmistunut arkistonhallinnan maisteriohjelmasta Jyväskylän yliopistosta.

Sisäilma vastaan kulttuuriperintö - moniammatillista kokoelmatyötä Jyväskylän Lyseon rakennuksessa



Vuodenvaihde 2013 - 2014 Jyväskylän Lyseon tiloissa kului kiireisessä ja haikeassakin muuttopuuhassa lyseon lukiolaisten siirtyessä väistötiloihin vuonna 1902 valmistuneesta koulurakennuksesta. Koulutoiminnan päättymistä lyseorakennuksessa oli edeltänyt laaja julkinen keskustelu vuonna 1858 perustetun, maan vanhimman suomenkielisen oppikoulun perinnön säilymisestä: nykyisten ja entisten oppilaiden sekä kaupunkilaisten huolen herätti etenkin näkyvällä paikalla sijaitsevan kertaustyylisen rakennuksen suojelutarve sekä arvokkaaksi tunnetun kirjaston kohtalo sisäilmaongelmista kärsineissä tiloissa. Taustalla leijui myös laajempi huoli kaupungin sivistys- ja kulttuuriperinnön vaalimisesta kireässä taloustilanteessa. 
Muutoksen yhteydessä lyseorakennus kulttuurihistoriallisesti merkittävine kokoelmineen siirtyi Jyväskylän koulutuskuntayhtymältä takaisin Jyväskylän kaupungin omistukseen vuoden 2014 alussa. Kokoelmien hoitovastuu lankesi Keski-Suomen museolle, jonka erilliskohde Lyseon museo on toiminut rakennuksessa vuodesta 1979 lähtien. Museolaiset olivat ehtineet valmistautua uuteen haasteeseen jo edeltävänä vuonna tutkimalla Lyseon rakennushistoriaa, määrittelemällä suojeltaviin interiööreihin keskeisesti liittyvää irtaimistoa sekä dokumentoimalla koulun tiloja ja toimintaa. Talven 2014 kuluessa aloitettiin Lyseon kokoelmien laajempi kartoitustyö.  Aineistojen puhdistamisesta, siirtämisestä ja luetteloinnista aiheutuvista kuluista laadittiin kustannusarvio, johon perustuvan määrärahan Jyväskylän kaupungin kulttuuri- ja liikuntalautakunta vahvisti keväällä. Myönteinen päätös rakennuksen suojelusta saatiin kesäkuun alussa, kun Keski-Suomen ELY-keskus määräsi Jyväskylän vanhan lyseorakennuksen suojeltavaksi tilajakoineen ja sisätiloineen rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain nojalla. Parhaillaan suojelupäätös on vahvistuskäsittelyssä ympäristöministeriössä.




Jyväskylän Lyseon rakennuksen vanhan opettajanhuoneen interiööri. Kuva: Pekka Helin / Keski-Suomen museo

Keski-Suomen museon kokoelmista vastaavan intendentin näkökulmasta Lyseon kokoelmien pelastusoperaation suunnittelu on merkinnyt paitsi uusiin aineistoihin tutustumista myös lukemattomia kierroksia koulun tiloissa eri yhteistyökumppaneiden kanssa, tiedusteluja suuntaan ja toiseen, konsultaatio- ja tarjouspyyntöjä sekä tuote- ja palveluhinnastojen selaamista. Kulttuurihistorillisena maakuntamuseona ja Jyväskylän kaupunginmuseona toimiva Keski-Suomen museo on joutunut venyttämään kokoelmaosaamisensa rajoja kirjasto- ja arkistolaitoksen suuntaan. Jyväskylän Lyseon arkistot Jyväskylän maakunta-arkistossa ovat saaneet täydennyksiä sarjoihinsa. Myös Lyseon kirjaston ja Jyväskylän yliopiston tieteellisen kirjaston yhteiset juuret Jyväskylän Lyseon ja Jyväskylän Seminaarin luoman suomenkielisen oppisivistyksen kehityksessä on tomutettu esiin kirjahyllyjen pölyjen alta. Lyseon laajat luonnontieteelliset kokoelmat eläin-, kasvi- mineraali- ja muine näytteineen ovat osaltaan laajentaneet kokoelma-aineistojen kirjoa ja vaatineet asiantuntija-arvioita näiden aineistotyyppien ammattilaisilta mm. Keski-Suomen luontomuseosta.
Keski-Suomen museon kokoelmatiimi on vuosien varrella karaistunut useissa kokoelmasiirroissa ja –muutoissa. Lyseon kokoelmat ovat silti tuoneet eteen uudenlaisia haasteita, joista yli satavuotiaan portaikkoisen rakennuksen rakenteet, kuljetusvaikeudet ja sisäilmaongelmien vaikutus aineistoihin eivät ole vähimpiä.  Koska kyseessä ovat suurelta osin 1800-luvun lopulta ja 1900-luvun alusta peräisin olevat hauraat aineistot, eri materiaalit tuntevien konservaattoreiden asiantuntemus on noussut arvoonsa.  Lisäksi suunnittelussa ovat olleet mukana kiinteistöä hallinnoiva Jyväskylän Tilapalvelu, siivouspalveluiden konsulttiyritys, siivousliikkeen edustajat, muuttopalveluiden suunnittelijat, tuholaistorjunnan ammattilaiset, rakennusliikkeen edustajat ja kiinteistönhoitajat sekä Jyväskylän kaupungin taidekokoelmaan kuuluvista, koulutaloon sijoitetuista taideteoksista vastaava Jyväskylän taidemuseo. Tietoja aineistoista on saatu myös koulun entisiltä ja nykyisiltä rehtoreilta, opettajilta ja Jyväskylän Lyseon entisten oppilaiden yhdistykseltä. 
Jyväskylän keskustassa Asemakadun yläpään katukuvaa hallitsevan Lyseon sakaraharjaisen kivitalon hiljenneet käytävät ovat loppukesällä saaneet uutta eloa puhdistus- ja siirtoprosessin käynnistyessä vaiheittain.  Siivousliike Nybergin työntekijät ovat aloittaneet haastavan urakkansa Lyseon kirjaston noin 14 000 teoksen puhdistamisessa suojellun jugend-vaikutteisen kirjastointeriöörin pölyssä ja ahtaudessa. Heiltä teokset siirtyvät Keski-Suomen museon palkkaaman kirjastoinventoijan arvioitavaksi. 





 Siivousliike Nybergin työntekijät raskaassa urakassaan Lyseon kirjastossa. Kuva: Jarno Seppänen / Keski-Suomen museo

Museon kokoelmatiimin miesvahvuus Lyseolla kasvaa syyskuun aikana, kun kokoelmien pakkaamisesta vastaava työpari pääsee vauhtiin erilaisten aineistojen siirtämisen tukena ja turvana. Aineistojen puhdistuslinjasto rakentuu kirjaston ohella myös Lyseon laajennusosan puolelle, minne kootaan luokista, vinteistä ja kellareista löytyvät kalusteet, opetusvälineet, kartat, piirrokset, mittalaitteet, näytteet ja mitä moninaisimmat yli 150-vuotiaan koulun vaiheista ja toiminnasta kertovat esineet. Pian koulun pihaan ilmestyy pakastuskontti, jonka kylmyys hävittää esineiden mahdolliset tuhohyönteiset ennen kuljetusta uuteen, loppusyksyllä valmistuvaan säilytystilaan odottamaan luettelointia. 
Ennen kuin tämä monia ammattilaisia työllistävä, työntekijöiden fysiikankin haastava osuus Lyseon aineistojen pelastusoperaatiossa on ohi syksyn jälkeen raskaita huokauksia kuultaneen myös muualta kuin Lyseon kummituksen asuttamalta vintiltä.

Virpi Mäkinen
Intendentti, Keski-Suomen museo