Seikkailu

Aloittaessani noin kolme vuotta sitten Kymenkartanon lääninhallituksen lääninkanslian arkiston järjestämisen tiesin, että edessäni tulee olemaan suuri seikkailu. Runsaat sata hyllymetriä puutteellisesti luetteloituja, ajan hampaan raatelemia asiakirjoja vuosilta 1741–1831 odotti järjestäjäänsä. Tuhansien vuosikymmenten saatossa epäjärjestykseen joutuneiden, koukeroisella käsialalla kirjoitettujen kirjeiden ja anomusasiakirjojen palauttaminen oikeaan arkistoyhteyteensä kysyi aikaa ja kärsivällisyyttä. Asiakirjasarjojen ja niiden välisten yhteyksien selvittäminen vaati kymmenien diaarien, toistesidosten ja luetteloiden läpi kahlaamista. Ruotsin valtakunnan ja autonomian alun hallintohistoria, vuoden 1734 maaherran ohjesäännön määräykset sekä asiakirjoihin piirtyneet neuvosherrojen, kruununvoutien ja nimismiesten allekirjoitukset tulivat työn myötä tutuiksi.

Vaikka suurin osa työstä oli hyvin mekaanista, ajoittain hieman yksitoikkoistakin, tarjosi työ oivan oppitunnin maamme hallintohistoriasta. Maaherran asema valtakunnan hallintohierarkian keskipisteessä mahdollisti sen, että lääninkanslian asiakirjojen pohjalta saatoin muodostaa kuvan koko valtakunnan hallintorakenteesta. Järjestämistyöni edistyessä 1700-luvun alkupuolen vapaudenaika vaihtui kustaviaanisen itsevaltiuden kautta autonomian aamunkoittoon.  Lääninkansliaan saapuneiden kirjeiden mustat surureunukset kielivät äkillisistä hallitsijanvaihdoksista. Valtakunnan rajoja piirrettiin miekalla ja hallinnollisia rajoja muutettiin tuolloinkin tarpeen mukaan. Maaherran residenssikin siirtyi Loviisasta Heinolaan, mutta lääninhallinnon tehtävät säilyivät muuttumattomina. Maaherra valvoi kuninkaan edusmiehenä lääninsä alamaisten etuja, mutta saattoi myös ankaran isän tavoin kurittaa niskoittelevia alamaisiaan kruunun etuja valvoessaan.

Lääninkanslian asiakirja-aineiston avulla saatoin tehdä retken 1700-1800-lukujen itäsuomalaisen ihmisen arkeen. Olen ollut kärpäsenä lääninkanslian katossa kuuntelemassa, kuinka onneton irtolainen passitettiin kansliakuulustelussa kehruuhuoneeseen tai työvankilaan. Piileskelin myös loviisalaisen kauppiaan repussa tämän ollessa anomassa matkustuslupaa Venäjän puolelle jääneen Haminan markkinoille. Olen saanut seurata läheltä, kuinka tuhannet kruununtalonpojat Suomenlahden rannikolta Pielisjärven synkkiin erämaihin saivat maaherralta vahvistuksen kruununtilansa hallintaan. Järjestystyön edistyessä olin mukana edistämässä Savon ja Karjalan elinkeinoelämää, näin monien talollisten tulevaisuudenunelmien sortuvan tilojen pakkohuutokaupoissa ja sain seurata aitiopaikalta vuosina 1762–1764 Savon ja Karjalan sekavia maanomistusoloja selvittäneen deputaation toimintaa.

Myös arjesta poikkeavat tapahtumat ovat tulleet tutuiksi. Olen ollut virkamiesten matkassa vannomassa uskollisuudenvaloja kuninkaille ja keisareille. Vuonna 1796 sain seurata kuningas Kustaa IV Adolfin loisteliaan seurueen matkaa Turusta itärajalle ja vuonna 1809 olin kokoamassa edusmiehiä Porvoon valtiopäiville vannomaan uskollisuutta uudelle esivallalle. Arkiston asiakirjojen pohjalta tiedän nyt, kuinka
valmistaa potaskaa lahonneista kannoista ja tauteihinkin osaan varautua tietämällä kuinka ’ Warjelus-Ruhwoa eli Rockoa pandaman pitä ’.

Kiehtova seikkailuni Kymenkartanon lääninkanslian arkiston parissa on päättymässä. Arkisto on noin 60 löytämääni aktikarttaa lukuun ottamatta syötetty Vakka-arkistotietokantaan ja on piakkoin tutkijoiden käytettävissä. Toivottavasti suorittamani arkiston kuvailu toimii asiakkaalle opaskarttana matkalla läpi vuosisatojen ja mahdollisimman moni voi olla osallisena historian suuressa seikkailussa. Itse suuntaan kohti uusia haasteita. Lääninkonttorin vajaat 100 hyllymetriä asiakirjoja odottaa järjestäjäänsä, osa asiakirjoista vieläpä alkuperäisissä, yli parisataa vuotta vanhoissa käärepapereissaan.

Jari Oinonen
Tutkija, Mikkelin maakunta-arkisto

Yksityisarkistojen moninaisuudesta

Tammikuussa blogissa kirjoitettiin yksityishenkilöiden arkistojen vastaanotosta arkistolaitokseen. Henkilöarkistojen lisäksi yksityisarkistoiksi luetaan muun muassa yhdistys- ja yritysarkistot.

Vaasan maakunta-arkistossa vuosi 2010 oli jälleen vilkas yksityisarkistojen vastaanoton suhteen. Useita kymmeniä uusia yksityisarkistoja otettiin vastaan ja monia jo vanhastaan täällä säilytettäviä arkistoja täydennettiin. Pelkästään yhtenä vuonna vastaanotettujen yksityisarkistojen kirjo on varsin laaja ja se kuvastaa hyvin näiden arkistojen merkitystä yhteiskunnasta saatavan kuvan täydentäjänä viranomaisarkistojen rinnalla.

Maakunta-arkistoon 2010 luovutetut ja talletetut yksityisarkistot käsittävät niin henkilö- kuin yhteisöarkistojakin. Suurin ryhmä ovat erilaiset yhdistysarkistot. Niissä esiintyy mukavasti suomalaisen järjestötoiminnan laaja skaala ammatillisista järjestöistä partio-, ja raittiustoiminnan kautta asukasyhdistyksiin. Myös veteraanijärjestöjen aineistoja otettiin parin viime vuoden tapaan runsaasti vastaan, vieläpä ilahduttavan hyvässä järjestyksessä.

Erityisesti pohjalainen ilmiö ovat jokavuotiset talo- ja kyläarkistojen luovutukset maakunta-arkistoon. Taloarkistoja on kertynyt runsaasti juuri Vaasaan asutushistoriallisista syistä; kyläarkistot taas ovat syntyneet lähes yksinomaan Etelä-Pohjanmaalla toteutetun kyläitsehallinnon tuloksena. Nytkin Vaasan maakunta-arkisto vastaanotti kuusi uutta talo- ja kyläarkistoa lähipitäjistä. Luonteenomaista näille arkistoille on niiden sisältämät varsin vanhatkin asiakirjat: kaikki nämä uudet luovutukset sisälsivät aineistoa 1700-luvulta ja yksi 1600-luvulta saakka.

Henkilöarkistojenkin osalta arkistolaitoksen pyrkimyksenä on kattaa koko yhteiskunnan kirjo. Viime vuonna vastaanotettuihin henkilöarkistosiirtoihin sisältyy niin koti- ja sotarintaman välistä kirjeenvaihtoa, hovioikeuden presidentin, rautatiekoulun oppilaan kuin 1800-luvulla eläneen kristiinankaupunkilaisen laivansuunnittelijankin asiakirjoja.

Vaasan maakunta-arkistossa on kiinnitetty erityistä huomiota myös taide- ja kulttuuritoimijoiden aineistojen dokumentointiin. Yhdessä Pohjanmaan taidetoimikunnan kanssa käynnistetty Kuolematon Pohjanmaa -hanke kannustaa taiteellisesta toiminnasta syntyneen asiakirja-aineiston siirtämisestä maakunta-arkistoon säilytettäväksi. Viimeaikaisia taide- ja laajemmin kulttuurikentän arkistoja onkin vastaanotettu niin taidekerholta, harrastajateatterilta, kesäyliopistolta kuin entiseltä kaupunginarkkitehdiltä.

Yksityisarkistot muodostavat aineistomäärällisesti noin 15 % Vaasan maakunta-arkiston kokoelmista. Niiden tutkimuksellisen sekä paikallisidentiteettiä vahvistavan painoarvon mittariksi hyllymetrit tai prosentit soveltuvat kuitenkin huonosti. Jokainen yksityisarkisto on arvokas osa asiakirjallista kulttuuriperintöämme, pala siinä palapelissä, josta myös tulevat sukupolvet muodostavat kuvan kulloisestakin yhteiskunnasta. Jos kielikuvaa haluaa hieman venyttää, voisi ajatella palapelin raamien koostuvan viranomaisarkistoista yksityisarkistojen muodostaessa kuvan varsinaisen aiheen. Tällainen erottelu on kuitenkin tarpeetonta, sillä viranomais- ja yksityisarkistojen sisällöt lomittuvat luontevasti keskenään toinen toistaan täydentäen.

Mikko Nykänen
tutkija, Vaasan maakunta-arkisto

Silakkapizzaa, venepiirustuksia ja muuta kulttuuria

Turussa yksi jos toinenkin asia on tällä hetkellä saanut kulttuuri-etuliitteen. Kulttuuri-Turusta löytyy kulttuurikuntoilua, taivaallista kulttuuria, kulttuurikiekko, kulttuuripääkaupunkiolut ja lääkärit jakavat kulttuurireseptejä. Runokulttuuria putkahteli hetken aikaa jopa maakunta-arkiston käsipaperitelineestä. Turun maakunta-arkistokin osallistuu omalla panoksellaan kulttuuripääkaupunkivuoden kulttuuritekoihin ja kunnostaa painotetusti erilaisten kulttuuritoimijoiden kulttuuriarkistoja tutkijoiden ulottuville. Ja mitäpä muuta kulttuuriarkistot sisältäisivät kuin kulttuuriaarteita.

Maakunta-arkistoon luovutetuista arkistoista varsin suuren osan voi määritellä kulttuuriarkistoiksi. Laajimmillaanhan kulttuuriksi voidaan määritellä kaikki se tieto, mikä siirtyy sukupolvelta toiselle muutoin kuin geenien välityksellä. Tällöin kaikki arkistomme olisivat kulttuuria ja Turun maakunta-arkistonkin makasiinien uumenissa odottaisi 17 hyllykilometriä puhdasta kulttuuria. Ihan näin laajaa yleistystä emme ole tehneet, mutta ymmärrämme kulttuurin käsitteenä varsin laajasti.

Yksi juhlavuoden kunniaksi järjestettävistä kulttuuriarkistoista on Turun kamerat ry:n arkisto. Arkisto sisältää monen sadan valokuvan kokoelman lähinnä harrastelijoiden, mutta myös muutaman ammattilaisen, otoksia aina 1930-luvulta lähtien. Järjestämistyön yhteydessä yritämme etsiä kuvien joukosta myös jäsenen, Alvar Aallon, ottamia valokuvia.

Telakoiden jo entuudestaan laajat arkistot Turun maakunta-arkistossa taas saavat merkittävän lisäyksen Andros-arkistosta, jonka Merikeskus Forum Marinum tallettaa maakunta-arkistoon tämän vuoden kuluessa. Arkisto on hieno kokonaisuus AB Andrée & Rosenqvist Oy:n veneveistämön ja moottoritehtaan asiakirjoja sekä kone- ja venepiirustuksia. Veneveistämö ja moottoritehdas toimivat Turussa vuodesta 1906 vuoteen 1939

Pienempiä kulttuuriarkistoja ovat Veera Uskelinin teatteriaiheinen kokoelma, Hjalmar Lehdon arkisto ja Tunturikerho Login arkisto.Veera Uskelinin kokoelma sisältää teatteriin liittyviä lehtileikkeitä 1920-luvulta lähtien ja se on jo asiakkaiden käytettävissä. Samoin on tutkittavissa turkulaisen tanssinopettajan ja taidetanssijan Hj. Lehdon henkilöarkisto valokuvineen. Tunturikerhon Login arkisto kertoo laaja-alaisesti luonnossa liikkumisesta ja se tulee olemaan kevään kuluessa käytettävissä.

Näiden lisäksi makasiineissamme odottaa jo nyt suuri joukko kulttuuriarkistoja. Arte ry:n, Turun Taidegraafikoiden ja Suomen kuvataidejärjestöjen liiton arkistoista löytyy näyttelyesitteitä, lehtileikkeitä ja valokuvia osittain jo 1930-luvulta lähtien. Raunistula-Seura ry on luovuttanut maakunta-arkistoon mm. raunistulalaista perinnetietoa koskevaa haastatteluaineistoa ja Turun Karjala-Seura ry:n arkiston asiakirjat kertovat karjalaisen kulttuurin vaalimisesta tällä alueella. Martta-järjestöjen meille tallettamista arkistoista voi löytää mm. ruokakulttuuria. Silakkapizzan ja mämmirahkan ohjeet löytyvät arkistosta toivottavasti vielä satojenkin vuosien kuluttua. Turun Weikkojen arkiston asiakirjat vuodesta 1912 lähtien kertovat liikuntakulttuurista ja Turun AFS-yhdistys ry:n arkisto kansainvälisestä vaihto-oppilastoiminnasta.

Ja mikä parasta, vaikka kulttuuripääkaupunkivuosi loppuu aikanaan ja kulttuurietuliitteet tipahtelevat pois, jäävät nämä ja monet muut kulttuuriaarteet Turun maakunta-arkistoon makasiineihin odottamaan tutkijoita myös tämän vuoden jälkeen.

Marita Vallenius
Tutkija, Turun maakunta-arkisto

SOK:n Vaajakosken tehtaiden valokuvakokoelman pelastusoperaatio

Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta osti vuonna 1916 Vaajakosken Haapakosken ympäriltä sahat ja maa-alueet sekä Haapalahden tilan maat, kaikkiaan 692 hehtaaria. Heti kaupanteon jälkeen SOK ryhtyi suunnittelemaan alueensa käyttöä teollisuus- ja asuntotoimintaan. Alueelle nousi mm. uusi saha, harjatehdas ja keskusvarasto. Oma vesivoimalaitos rakennettiin vuonna 1919. Vuosikymmenten saatossa alueelle syntyi elintarviketeollisuutta, kalustotehdas, mekaanista puunjalostusteollisuutta sekä metalliteollisuutta. Tunnetuimpia tehtaita on edelleen toimiva Pandan suklaatehdas. Tuotantolaitoksia alettiin vuosisadan loppupuolella myydä muille yrityksille, ja SOK:n teollisuustuotanto Vaajakoskella päättyi vuonna 1990. Enimmillään SOK omisti Vaajakoskella noin 400 asuntoa ja 800 hehtaaria maata. Työntekijöitä oli enimmillään yli 2000.

Jyväskylän maakunta-arkistoon talletettiin vuonna 1999 Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan (SOK) Vaajakosken tehtaiden laaja arkisto. Osana arkistoa maakunta-arkistoon siirrettiin tuhansittain valokuvia. Nämä valokuvat dokumentoivat kokonaisen yhteisön. Valokuva-albumeissa on kattavasti kuvattu eri tehtaiden tuotteet hyllynkannattimista myymäläkalusteisiin. Lisäksi valokuvat kertovat työn teosta ja tehdasmiljööstä sekä työntekijöistä. Mukana on myös juhlakuvia ja mm. presidentti Urho Kekkosen vierailusta kertovia kuvia. Myös tehtaan ympäristöä ja asuntoalueita on kuvattu. Vaajakosken tehtaiden valokuvat ovat ainutlaatuinen kokonaisuus, jolla on suuri merkitys paikallishistorian lisäksi myös suomalaisen teollisuuden historialle. Valokuvien arvoa tutkimukselle lisää se, että kuviin on liitetty tarkkoja tietoja kuvausajasta ja -paikasta.

Vuonna 2007 maakunta-arkistossa huomattiin, että suuri osa valokuvista on vaarassa tuhoutua. Kuvat on liimattu albumeihin liimalla, joka imeytyy kuvien läpi ja värjää ne tummiksi. Monien kuvien pinta on jo tummentunut ja tahmea. Kansallisarkistossa on tutkittu albumeissa käytettyä liimaa sekä mietitty vaihtoehtoja valokuvien pelastamiselle. Kansallisarkiston arkistoteknisen yksikön johtajan István Kecskemétin johdolla on päädytty siihen, että valokuvien nykyistä tilaa ei voida enää kääntää takaisin, mutta arvokas kuvakokoelma voidaan pelastaa tulevan tutkimuksen käyttöön digitoimalla se kattavasti. Valokuvakokoelma saatiinkin arkistolaitoksen digitointiohjelmaan.

Jyväskylän maakunta-arkiston konservaattori kartoitti vuonna 2008 vaurioiden laajuuden, ja seuraavana vuonna Kansallisarkistossa tehtiin koedigitointi. Varsinainen digitointi alkoi vuonna 2010 ja se on käynnissä edelleen. Digitoitavia albumeita on yhteensä 35 kappaletta, ja kuvia niissä on noin viisi tuhatta. Kun valokuvat on digitoitu, maakunta-arkiston konservaattori irrottaa kuvat albumeista, jotta kuvien tuhoutuminen ei etenisi. Alkuperäiset kuvat säilytetään maakunta-arkistossa, mutta pääsääntöisesti tutkijat ohjataan käyttämään digitoituja valokuvia arkistolaitoksen digitaaliarkistossa. Digitoinnilla saadaan pelastettua kokonaisen teollisuusyhteisön kuvallinen perintö.
 
Kaisla Savola
Ylitarkastaja, Jyväskylän maakunta-arkisto