30.12.2011

Blogi jää tauolle

Näkökulmia arkistosta -blogi jää uuden vuoden tauolle ja palaa uusin teemoin jälleen viikolla 2.

Arkistolaitos toivottaa kaikille blogin lukijoille oikein hyvää uutta vuotta 2012!

23.12.2011

Joulurauhaa Turusta

Monen suomalaisen jouluperinteisiin kuuluu Suomen Turusta julistettavan joulurauhan kuunteleminen jouluaattona 24.12. puolenpäivän maissa. Joukko kulttuuri(pää)kaupunkilaisia astelee tänä(kin) vuonna Tuomiokirkon ja Vanhan Raatihuoneen luo kuulemaan paikan päälle juhla-aikaan virittävät tutut sävelet ja sanat. 

Turun maakunta-arkistossa joulunaikaan ja -taikaan laskeudutaan jo aina hieman etukäteen. Työyhteisön perinteisiin kuuluu henkilökunnan yhteinen joulukahvihetki ja oheisen joulurauhanjulistuksen mukaelman lukeminen (selkeällä ja kuuluvalla äänellä, vrt. tiernapojat). Tapaa on noudatettu tiettävästi ainakin harjoittelija R. Luttisen ajoista lähtien, vuodesta 1975, ja teksti kuului tänä vuonna näin:

”Ylivallan muistutuxen cautta, Yxicertainen Joulurauhan Julistus Turun Macunnan Archiwiumille Sinä Herran Wuona  2011, Sen sangen heicon ja yxicertaisen Ymmärryxen jälcen coconpandu ja Pränttin annettu Ennen Joulun juhla Huittisisa syndyneldä, mutta nyt Turusa olewaiselda Rauno Luttiselda.

Hänen cuniallisen corceutens, Meidän suuren päälicön puolesta, Tässä cuulutetan caicille tämän Macunnan Archiwiumin työtätekewäisille Meidän Herram syndymä päiwä ia Joulu juhla, Nijn mös sen ajan rauha joca sisälle tule, jånga suuren syyn tähden, Tämän Archiviumin Esimiehett andawat teitä itzecutacin waroitta ja sanoo, Että idzecucin Cohdastans, Suuren Ilon puhtan Sydämen ia Hyffwän Omantunnån cansa hänen lähimäistäns wastan elä.

1.    Ja caickein ensist ilman yhtäcän estet, että Oluitten ja Wijnan juomisest påies kieldän, sisäll tulewaisell Juhlalla, Waan jås jocu sentähden taitanki otta Hänen Oluens, eli Wijnans Meidän Studerawaisten ylpitämisex annetan ia päälisex yhden Placatin jälcen jocu Waiwanen marcka sacåtetan.
2.    Sixi-tåisexi mös ej sallita sisäll tulewaisell juhlalla yhtäcän outto waatten puku pääll, Jåilla Ihmisett peliätetyx tulla taidaisit. Kaicki häpiäliset Dantzit, la luåttåmat Yö Reissut kieldän, Nijn myös caicki ne cuin pahan menon, ciecumisella, ciråuxella, Tappeluxella, Ambumisella eli muulla sencaldaisella matkan saattavat. Jåca sencaldaisest löyttän ja käsitetän, echkei jollecuille heidän menåstans erinåmaist wahingått åle tapahtunut, Pitä cuitencin harginnall rangaistaman, Sakålla eli ylimääräisell järjestämisen työllä. Mutta jås wahingå jollecuille tapahtu, Caxicerraisest ylimääräist Archiwiumin työt annetan, Sitä wastan cuin arckiana tapahtu.
3.    Kolmannexi, Että idze cucin hänen huånesans Walkiasta ja sähgöst wisun waarin pitä, etei sen cautta Yhhtäcän wahingått tapahduis ja nijn idzens ia muut cansans Wahingån wedäisi.
4.    Ia cosca me näijn meidän päälicöiden pelos, Esiwallalle cuuliaisuuden näytämmä, Rijta ia Tora wäldäm, Ylönsyömistä ia eritåtein Juåmista gardam, Ilåisest tåinen tåisens cansa olem ia eläm, Nijn waldion walda hyvästi siuna meitä caicis meidän edesåttamisissam ja anda ånnen ia menestyxen ia cucaties mahdålisest palcan coråituxen.
Tämän cansa Te caicki annetan Iloinen Joulu wastan ottaman ja sitt joscus, Cuin se sitt cullekin sopi eli passa, töihin tuleman cuin sen aica on, Tåwotetan yhtä iloista Joulun juhla ia Onnellista Utta Wuåtta.

Suåmen Turusa Sinä kahdentenakymmenentenä ensimäisenä joulucuuta wuonna 2011.”

Näihin tunnelmiin maakunta-arkiston bloggaaja päättää osuutensa kulttuuripääkaupunki-vuodessa ja siirtää katseen kohti designpääkaupunkia Helsinkiä.

Anne Wilenius
Ylitarkastaja, Turun maakunta-arkisto

16.12.2011

Kirjeitä Joulupukille

Marraskuu on vaihtunut joulukuuksi ja joulunodotus on alkanut. Oulun maakunta-arkistossa se tarkoittaa perinteisen joulun ajan näyttelyn, Kirjeitä Joulupukille, esillepanoa. Viime vuosina esillä on ollut Joulupukille lähetettyjä kirjeitä mm. Thaimaasta, Italiasta ja Venäjältä, mutta tänä jouluna valitsin näyttelyyn suomalaisten lasten kirjoittamia kirjeitä Joulupukille.

”Rakas Joulupukki, olen ollut kiltti. Myös veljeni Oskari on ollut. Minä toivon Bionicle-elokuvan ja ritarilegoja. Oskari toivoo radio-ohjattavaa autoa…” Näin kirjoittaa 6-vuotias Kari horjuvin kirjaimin varmasti ensimmäistä kirjettään Joulupukille. Risto on puolestaan askarrellut mainoslehdistä leikkaamistaan kuvista lelukatalogin, josta pukin on ollut vara valita lahja.

Nämä ja tuhannet muut Joulupukin ympäri maailmaa saamat kirjeet ovat Joulupukin arkistossa, jota ei säilytetäkään Korvatunturilla vaan täällä Oulun maakunta-arkistossa! Joulupukin arkistossa on kirjeitä vuodesta 1997 lähtien kymmenistä eri maista ja kaikista maanosista, paitsi Etelämantereelta - ainakin toistaiseksi.

Pääasiassa Joulupukille kirjoittavat lapset ja nuoret. He kertovat pukille kirjeissään ja korteissaan joululahjatoiveensa lisäksi omasta perheestään, lempiharrastuksistaan, koulunkäynnistään ja omasta kotipaikastaan. Monesti kirjeet on koristeltu hienoilla piirustuksilla ja askarteluilla, joiden suosituimpana aiheena on itse Joulupukki poroineen ja lahjasäkkeineen.

Vaikka Joulupukki on meille useimmille niin rakas, niin kovin harvoin hänen arkistoaan on käyty tutkimassa. Ehkä syynä on ollut se, että tieto Joulupukin arkiston olemassaolosta ei ole tavoittanut tutkijoiden korvia. Joulupukin arkisto on kuitenkin vapaasti kaikkien tutkittavissa. Kirjeet Joulupukille avaavat oven eri maissa asuvien lasten maailmaan.

Jouluun on vielä pari viikkoa, joten vielä on mahdollista kirjoittaa oma lahjatoiveensa Joulupukille. Minun toiveeni on rauhaisa joulu, jolloin on aikaa nauttia perheen seurasta sekä hyvästä ruoasta.

Hyvää joulunodotusta!

Riikka Pyykkö
Tutkija, Oulun maakunta-arkisto

9.12.2011

Kätketyt kirjat

Vuosikymmeniä Mikkelin maakunta-arkistossa käyneet muistelevat joskus kaiholla vanhaa tutkijasalia. Ei niinkään tiloja sinänsä, vaan sitä, että tutkijasalin seiniä kiersivät tuolloin maakunta-arkiston käsikirjaston kirjahyllyt. Niistä löysi sellaisiakin kirjoja, joita ei edes tiennyt etsivänsä. Maakunta-arkiston lisärakennuksen valmistuttua vuonna 1997 tutkijasali sai uudet tilat. Kirjaston kannalta tämä merkitsi sitä, että enää vain murto-osa kokoelmasta mahtui esille yleisötiloihin. Kun kirjat ovat poissa silmistä, niiden olemassaolo on helppo unohtaa.

Mikkelin maakunta-arkiston kirjasto on käsikirjasto eli kirjoja ei saa lainaksi, vaan ne ovat käytettävissä ainoastaan tutkijasalissa. Kirjaston tarkoitus on tukea maakunta-arkiston asiakkaita heidän tutkimuksissaan ja henkilökuntaa virkatehtävien hoidossa. Kokoelmassa on tuhansia niteitä paikallishistorioita, sukukirjoja, historian erikoistutkimuksia, lakikirjoja, hakuteoksia, arkistokirjallisuutta jne. Alueellisesti maakunta-arkiston kokoelman kirjallisuus painottuu Savoon, Karjalaan ja Kymenlaaksoon.

Vuonna 2006 Kansallisarkiston ja maakunta-arkistojen kirjastot alkoivat tallentaa kokoelmatietojaan internetissä käytettävissä olevaan erikoiskirjastojen ERKKI-tietokantaan. Tietokannasta voi siten nyt kotikoneeltakin tarkistaa, löytyykö vaikkapa tietty sukukirja Mikkelin maakunta-arkiston kokoelmasta. Tietokantaan on tällä hetkellä luetteloitu noin kolmannes Mikkelin maakunta-arkiston kirjoista – loput  löytyvät edelleen tutkijasalin perinteisestä kirjastokortistosta. Kirjaston uudet hankinnat pyritään viemään tietokantaan mahdollisimman nopeasti. Vanhan kokoelman takautuva luettelointi on Mikkelissä tapahtunut pitkälti työllistettyjen ja harjoittelijoiden voimin, vakinaisella henkilökunnalla ei juuri aikaa muilta työtehtäviltä jää kirjastonhoitoon.

Mikkelin maakunta-arkiston kirjaston kokoelma karttuu nykyisin pääosin lahjoitusten kautta, sillä hankintamäärärahat ovat pienet. Maakunta-arkiston kirjasto ottaakin aina mielellään kokoelmaansa kappaleen julkaisua, jonka tekemisessä on käytetty maakunta-arkiston säilyttämiä asiakirjoja.

Mikkelin maakunta-arkiston kirjasto on tarkoitettu käytettäväksi – ei unohdettavaksi arkistomakasiinin kätköihin. Tutkijasalin henkilökunta opastaa mielellään, miten kirjat löytää avokokoelman hyllyistä tai miten varastokokoelmasta tilataan aineistoa lukusaliin.

Anne Hänninen
Ylitarkastaja, Mikkelin maakunta-arkisto

2.12.2011

Onks’ matskut netissä?

Suhteeni arkistolaitokseen koostuu kahdesta roolista. Tutkijana olen arkistojen käyttäjä eli asiakas ja opettajana arkistolaitoksen tulevien asiakkaiden opastaja. Lukukausien aikana ensimmäiselle roolille ei juuri jää aikaa, mutta tulevien ja kenties jo vähän aloittelemaankin päässeiden arkistonkäyttäjien kanssa olen tekemisissä päivittäin.

Muutamana vuonna olen näin syksyisin pitänyt Helsingin yliopistossa poliittisen historian ja talous- ja sosiaalihistorian pääaineopiskelijoille menetelmäkurssia, joka edeltää proseminaaria. Osanottajat ovat siis toisen tai kolmannen vuoden opiskelijoita. Kuluvana syksynä osallistujia oli 59.

Yhtenä osiona kurssiin kuuluu arkistolaitokseen tutustuminen. Esittelen sitä parilla luennolla, minkä lisäksi opiskelijoiden on osallistuttava kolmeen arkistovierailuun ja kirjoitettava yhdestä arkistosta lyhyt raportti.  Sitä varten on tehtävä oma itsenäinen aineistohaku yhdessä vapaavalintaisessa arkistossa. Se edellyttää jalkautumista arkistoon – verkkoaineistoja ei tässä voi käyttää. Haku tehdään valitun arkiston käytäntöjen mukaan, aineisto tilataan ja siihen tutustutaan pääpiirteissään.

Kurssilla on tarjolla kymmenen vierailukohdetta, joihin opiskelijat voivat oman kiinnostuksensa mukaisesti ilmoittautua. Tarjolla oli mm. Kansallisarkisto, UM:n arkisto, eräitä yksityisiä keskusarkistoja, KAVA, jne. Kun opiskelijoilla ei ilmoittautumisvaiheessa ollut minkäänlaista käsitystä vierailukohteista, ilmoittautuminen perustui mielikuviin. Niinpä UM:n arkiston vierailukiintiö täyttyi ensimmäisenä, ja Kansallisarkistonkin brändi veti hyvin. Pahnan pohjimmaisiksi jäivät SKS:n kansanrunousarkisto, Kansan Arkisto ja Tilastokeskus. Niihin joutuivat tyytymään mattijamaijamyöhäset, kun ”kiinnostavammat” kohteet oli jo täyteen buukattu.

Arkiston vetovoimaa opiskelevan nuorison silmissä lisäisi kovasti myös se, jos verkkosivulla kerrottaisiin heti alkajaisiksi, kuinka paljon digitaalista aineistoa on saatavilla.

Jos matskut on netissä, ohjaajan tarjoama esseen tai gradun aihe alkaa heti sytyttää paremmin. Syynä ei ole opiskelijan laiskuus tai kauniimmin ilmaistuna edes mukavuudenhalu vaan sukupolvien kuilu. Nuoret ovat yksinkertaisesti tottuneet työskentelemään verkossa joustavammin kuin paperipinojen äärellä. Minulla on tästä tuore esimerkki: muuan opiskelija tekee gradua SVUL:n ja TUL:n panoksesta Helsingin 1952 olympiakisojen järjestelyissä.

Alkusyksystä sähköpostini tavoitti Urheilun keskusarkistosta tullut viesti, jonka mukaan arkisto oli siirtynyt digiaikaan. Forwardasin meilin mainitulle graduntekijälle, joka ilahtui kovasti ja kertoi, että hänestä tuntui kuin Joulupukki olisi käynyt ennen aikojaan. Hänen aiemmin aika lailla tökkinyt graduntekonsa sai digiajassa aivan uuden vauhdin ja vaihteen, ja kohta työ onkin jo valmis.

Professori Seppo Hentilä
Kirjoittaja on arkistolaitoksen neuvottelukunnan jäsen

25.11.2011

Työelämään tutustumassa Vaasan maakunta-arkistossa

Maanantai

Ensimmäinen työpäivä.

Tutustuin tänään Rauramon arkistoon. Rauramo, vuoteen 1907 Schroderus, oli pappissuku, jonka jäsenten saarnat, kirjeet, kortit ja todistukset ovat nyt siis minun luettavanani. Olemme, Mikko ja minä, tutkineet papereita ja löytäneet joitakin kummastuttavia asioita. Kaikki vuosiluvut eivät täsmää, saarnaajan henkilöllisyys on epäselvä ja niin eespäin.

Haastattelin myös Arjaa, maakunta-arkiston johtajaa, erästä koulutehtävää varten.

Tiistai

Tänään Elina kertoi minulle konservoinnista. Aihe oli yllättävän mielenkiintoinen. Minulle näytettiin lehtiarkisto, jossa selailin Vasabladetin vanhoja numeroita. Arkistossa oli lehtiä ihan 1800-luvun puolelta. Sain myös tutkia Vaasan, silloisen Nikolainkaupungin, karttoja 1890-luvulta. Tänä päivänä opin paljon uutta ja mielenkiintoista, mm. paperista, arkistojen lämpötilasta ja konservoinnista ylipäänsä.

Keskiviikko

Tämä päivä alkoi palaverilla. Arja ja Jussi olivat olleet tiistain Helsingissä Kansallisarkistossa, jossa oltiin sovittu toiminnan raameista ensi vuodelle. Taloudellinen tilanne on haastava. Sain kuitenkin lohtua uskosta, kun jatkoin kirkkoherra Schroderuksen saarnojen ja kirjeenvaihdon tutkimista. Ne tullaan asettamaan esille vitriiniin, eräänlaiseksi pieneksi näyttelyksi. Kirjoitin Schroderus/Rauramo-suvusta sivun mittaisen esittelyn ruotsiksi, jonka kääntämisen suomeksi sitten aloitin. En kuitenkaan saanut työtäni vielä keskiviikkona valmiiksi.
 
Torstai

Kun tulin tänne torstaiaamuna, kaikki vakituinen henkilökunta oli yläkerrassa keskustelemassa työelämäkonsulttien kanssa. Jatkoin siis Schroderus/Rauramo-tekstin kääntämistä. Se oli aika nopeasti valmis, joten Johan kertoi minulle omista tehtävistään täällä arkistossa. Juttelimme myös yliopistoista, sillä olimme koulusta lähdössä Know How-messuille. Messuilla esitetään nuorille erilaisia koulutus- ja työelämävaihtoehtoja. Olimme lähdössä messuille aikaisin, eli tämä päivä jäi hyvin lyhyeksi, vain parin tunnin mittaiseksi.

Perjantai

Ensimmäiset tunnit töissä kirjoittelin tätä blogitekstiä. Valitsin myös vitriiniin mielestäni mielenkiintoista materiaalia, kuten kirjeitä ja saarnoja. Löysin mm. kirjeen Oulun läänin kuvernöörille sekä kirjastokuitin vuodelta 1892. 

Calle Koskela
15-vuotias yhdeksäsluokkalainen Vasa Övningsskolanin yläasteelta. Calle suoritti Vaasan maakunta-arkistossa 21.–25.11. toisen TET (työelämään tutustuminen)-jaksonsa

18.11.2011

Maanmittauslaitos panostaa sähköisiin arkistopalveluihin, tutkijapalveluyhteistyö Jyväskylän maakunta-arkistossa päättyy 30.12.2011

Maanmittauslaitos keskitti maanmittausarkistot vuonna 2005 Jyväskylään perustettuun Arkistokeskukseen ja otti samaan aikaan käyttöön sähköisen ARKKI- arkistojärjestelmän. Naapurimme Jyväskylän maakunta-arkiston kanssa sovimme heti alussa, että maanmittausarkistojen tutkijapalvelu hoidetaan yhteistyössä maakunta-arkiston tutkijasalissa. Aikanaan tämä kahden eri ministeriön alaisen toimijan päivittäinen palveluyhteistyö oli uraa uurtavaa ja saimme siitä myös runsaasti kiitosta.

Kuusi ja puoli vuotta alkuperäisaineistomme tutkijapalvelu on hoitunut hienosti maakunta-arkiston salissa. Maanmittausarkistojen Jyväskylään keskittämisen yhtenä perusteena oli akateemisen karttatutkimuksen paremmat mahdollisuudet hyödyntää aineistojamme. Varsinainen tutkimuskäyttö on kuitenkin ollut melko vähäistä. Tutkijakäyntien määrä maakunta-arkistossa verrattuna sähköiseen arkiston käyttöön ja sähköisen arkiston tietopalvelupyyntöihin on jäänyt pieneksi. Vuosittain sähköisen arkiston kautta meille tehdään n. 15 000 tietopalvelupyyntöä paperiaineistoon (digitointipyyntöä) ja maakunta-arkiston tutkijasalin kautta tilauksia tulee noin 400 kpl.

Maanmittauslaitos otti vuonna 2005 käyttöön sähköisen ARKKI-järjestelmän. Siihen arkistoidaan Maanmittauslaitoksen tekemien maanmittaustoimitusten ja kiinteistörekisteriä koskevien päätösten asiakirjat ja kartat. Pelkästään sähköisessä muodossa toimitusasiakirjat on arkistoitu ARKKIin Arkistolaitoksen luvalla v. 2009 alkaen. Lisäksi järjestelmässä on kiinteistörekisterin pidosta luopuneiden kaupunkien kiinteistöarkistot ja uusimpina sähköisen arkiston aineistoina ovat lainhuuto- ja kiinnitysasiat alkaen v. 1993. Myös lainhuudoissa ja kiinnityksissä tavoitteena on siirtyä pelkkään sähköiseen arkistointiin vuoden 2013 alusta. Painetut peruskartat (v. 1947 alkaen) on skannattu kattavasti ja muuta vanhempaa aineistoa digitoidaan järjestelmään koko ajan paitsi tilaus- myös prioriteettiperusteisesti.

Maanmittauslaitos panostaa nyt entistä enemmän sähköisiin valtakunnallisiin arkistopalveluihin ja tähän liittyen tutkijasalipalvelu Jyväskylän maakunta-arkistossa päättyy. Maanmittauslaitoksen arkiston palvelut ovat kaikille tarvitsijoille yhtä lähellä kuin lähin toimipisteemme, joita on yhteensä 35 kpl Ivalosta Maarianhaminaan. Ammattilaisille sähköisen arkiston suorakäyttö on ollut mahdollista jo usean vuoden KTJselaintietopalvelun kautta ja jo ensi vuonna ARKKI-järjestelmän aineistoja (painettuja peruskarttoja) avataan myös tavallisille käyttäjille (kansalaisille), jatkossa nämä arkistopalvelut laajenevat myös maanmittaus- ja kirjaamisarkistoihin.

Perinteisten tutkijasalipalvelujen rooli arkistojen tietopalvelussa on ollut muutoksessa jo pitkään ja nyt aika oli kypsä muutokselle myös Maanmittauslaitoksessa. Hyvä ja tiivis yhteistyö Jyväskylän maakunta-arkiston ja muidenkin arkistolaitoksen yksiköiden kanssa kuitenkin jatkuu mm. vanhempien kirjaamisaineistojen palveluun liittyen. Nekin muuten hoidetaan virkakäytössämme Arkistolaitoksen KIR- palvelusivuston kautta sähköisesti.

Marja Rantala
Maanmittauslaitoksen arkistokeskuksen johtaja

Maanmittauslaitos on Jyväskylän maakunta-arkiston pitkäaikainen kumppani

11.11.2011

Kansallisarkiston tutkijasalista

Palaute, kritiikki, ymmärrys, kehitysaskel, palaute… Palveluammatissa asiakkaalta saatu palaute on se, mikä pitää aistit kirkkaina. Eräiltä tutkijasaliasiakkailtamme saatu palaute herätti ajatuksen kirjoittaa tutkijasaleissa tapahtuvasta asiakkaan ja arkistovirkailijan kohtaamisesta yleisemminkin. 


Kansallisarkiston Rauhankadun tutkijasalissa suoritetaan vuosittain yli 20000 asiakaskäyntiä ja aina emme pysty tarjoamaan sellaista opastusta tai palvelua kuin asiakas odottaa. Asiakas voi kokea olonsa hämmentyneeksi ja mahdollisesti jopa pettyneeksi arkistovierailun jälkeen.

Onko pettymys johtunut siitä, että tutkimuksen alla oleva asia ei ole selvinnyt, vai onko koettu, että päivystäjä ei auta riittävästi tai tuntuu suhtautuvan ynseästi? Arkistolaitoksen tutkijasalipäivystysten minimitavoite on, että kaikki päivystystehtävissä toimivat pystyvät opastamaan mistä halutut asiakirjat tai mikrofilmit löytyvät ja kuinka laitteet toimivat. Jos ylimääräistä aikaa on, pyrkivät päivystäjät oman tietämyksensä puitteissa antamaan tarkempaa opastusta asiakirjojen saloihin.

Ajoittain päivystäjillä ei ole mahdollisuutta perinpohjaiseen neuvontaan ja tulevaisuuden uhkakuva voi olla, että, kun asiakirjamassat lisääntyvät ja resurssit pysyvät nykytasolla tai vähenevät, eivät päivystäjät ehdi eivätkä välttämättä pysty opastamaan jokaista asiakasta henkilökohtaisesti asiakirjojen tutkimisessa. Joka tapauksessa luotto toimivaan asiakassuhteeseen on kova, sillä useilla päivystystehtävissä toimivilla henkilöillä on useiden vuosien, jopa vuosikymmenten kokemus arkistomme aineistoista, joten uskomme pystyvämme tältä osin opastamaan asiakkaitamme mahdollisimman asiantuntevasti vielä pitkälle tulevaisuuteen. Lisäksi on pyritty ja tullaan luomaan sähköisiä palveluja, joiden avulla tutkimustyön tekeminen onnistuu jatkossakin.

* * *

Miten asiakas sitten voi varautua vierailuun arkiston tutkijasalissa. Tutustuminen tutkimusaiheesta kirjoitettuun kirjallisuuteen ja toisaalta www.arkisto.fi -sivuston kautta löytyviin palveluihin ennalta ei ole koskaan huono vaihtoehto. Ruutia ei tässäkään asiassa kannata keksiä uudelleen. Aloitteleville sukututkijoille Kansallisarkisto suosittelee lämpimästi niin sanottuja sukututkimuskursseja, joita muun muassa kansalais- ja työväenopistot järjestävät. Opiskelijat puolestaan saavat tietoa arkistoissa asioimisesta erilaisilla arkistokursseilla. Näillä kursseilla saa hyvät perusvalmiudet tutkimuksen tekemiseen ja usein myös käytännön opastuksen arkistoissa asioimiseen. Tutkimusmetodien hallinta helpottaa arkistoasiointia huomattavasti.

Edellä mainittu ei poista sitä tosiasiaa, että oli sitten sukututkimuskurssin käynyt sukututkija tai arkistokurssin käynyt opiskelija, niin aina saa ja tuleekin kääntyä päivystyshenkilökunnan puoleen kysymyksissä ja ongelmatilanteissa. Kuka tahansa halukas voi ja saa käyttää Kansallisarkiston tutkijapalveluita.

Asiakkaidemme suuri joukko onkin perinteisesti ollut ikään, sukupuoleen tai koulutukseen katsomaton. Kaikenikäiset sukututkijat, nuoret opiskelijat, turistit, varttuneemmat tieteellisten monografioiden tekijät ovat Kansallisarkiston silmissä tasa-arvoisia ja heille pyritään tarjoamaan palveluja heidän tarpeidensa mukaan. Riittävästi lukulaitteita sukututkijoille, tutkijakammioita tieteellisen tutkimuksen kirjoittajille jne. 

* * *

Kansallisarkistolla on pitkät perinteet yhteistyöstä Suomen Sukututkimusseuran kanssa ja yhteistyö jatkuu edelleen. Seuran jäseniltä saadun palautteen kannustamana Kansallisarkiston tietopalvelu on suunnitellut järjestävänsä keväällä 2012 viisi erillistä esittelytilaisuutta Arkistolaitoksen sähköisiin palveluihin liittyen. Tilaisuuksissa esitellään muun muassa sähköistä tilausjärjestelmää, joka on otettu ensimmäisiltä osin käyttöön tämän vuoden kesällä. Näistä opastustilaisuuksista tiedotamme kotisivuillamme vuoden 2011 loppuun mennessä. Kansallisarkiston tutkijasalihenkilökunta tiedostaa myös paremmin kuin hyvin, että ilman asiakkaita ei ole päivystäjiä.

Mikko Karjalainen
Ylitarkastaja
Tietopalvelun vastuualue
Kansallisarkisto

Ville Kontinen
Tutkija
Tietopalvelun vastuualue
Kansallisarkisto

4.11.2011

Sukututkijan tietolaarin kultajyviä

Viime marraskuinen Korkeimman hallinto-oikeuden päätös ja kirkkohallituksen sen johdosta antama yleisohje ovat mutkistaneet sukututkijain tarvitsemien lähteiden käyttöä. Myös arkistolaitos on tarkentanut kirkonkirjojen lupakäytäntöä.

Mutta on olemassa tietolähteitä, joiden suhteen käyttölupaprosessia tai muutakaan tietosuojakontrollia ei tarvita. Kahisevaa paperia löytyy tutkittavaksi runsain mitoin arkistolaitoksen makasiinien hyllyiltä. Jotta aineistoja osaisi hyödyntää, kannattaa tutustua arkistolaitoksen kotisivuilta löytyvään opastukseen sukututkijoille. Tärkeimmät aineistot on lueteltu sivustolla sukututkimuksen tiedonlähteitä.

Ennen kaikkea verotus tuotti runsaasti tietoaineistoja. Maaverotuksen ollessa keskeinen verojen tuoton lähde aina 1800-luvun lopulle, tuli kruunun huolehtia maaverotuksen perustana olevien maatilojen kannattavuudesta ja hoidosta. Maatilojen käyttöä valvottiin erityisesti 1600-luvun lopulta lähtien. Perintötilojen suhteen sai talonpoika väljemmän vapauden 1700 –luvun lopulla. Sen sijaan kruunutilalliset elivät kontrollin alaisina 1900-luvun puolelle saakka. Tilojen valvonnasta huolehtivat läänien maaherrat/kuvernöörit. Käytännön työn tekivät kruununvoudit parin lautamiehen avustamina. 

Valvonnan seurauksena syntyi kerrassaan arvokkaita tietoaineistoja, jotka kertovat tilojen asukkaista, erityyppisistä rakennuksista kuntoarvioineen ja mittoineen. Tilan karja luetellaan lukumääräisesti: lampaat, siat, hevoset, varsat, vasikat ja lehmät. Pelloista on mainittu viljalajeittain kylvöalatiedot ja niittypalstoista nimet ja satotiedot kuormina. Kaskimaiden laajuus ja riittävyys, perunan kasvatus, kalastusmahdollisuudet ja muut sivuelinkeinot on kirjattu ylös.  Kun näitä tilan kunnon tarkastuksia pidettiin isännän vaihdoksen yhteydessä ja tarvittaessa tiheämmin eli kolmen vuoden välein, tulivat siinä talon asukkaiden toimeentuloedellytykset ja taloudellinen asema hyvin kartoitetuiksi.

Erityisesti kruunutilan isännyyden vaihdoksen yhteydessä laadittu tietoaines täydentää muista lähteistä hankittuja nimitietoja. Tällaisen sijoituspäätöstä (isännyyden vahvistaminen, immissio) varten laaditun asiakirjavihkon alussa kerrotaan usein talon ja suvun vaiheita useampikin sukupolvi taaksepäin, joskus jopa talon perustamistietoihin saakka. Henkilöhistoriallisina tietoina mainitaan perheen vanhemmat ja lapset useassa sukupolvessa. Ja tiedot lasten lähdöstä maailmalle. Minne tyttäret naitiin tai poika lähti. Näillä tiedoilla on ensisijaista arvoa ortodoksisia sukuja tutkittaessa. Ortodoksisissa kirkonkirjoissa muuttaneet tai kuolleet on yliviivattu ilman täydentäviä lisämerkintöjä, ja kirjojakin on säilynyt vasta 1800-luvulta.

Isännän valinta oli kuvernöörin päätäntävallassa ja asian suhteen hän noudatti tarkkaa ohjeistusta. Lähtökohtaisesti tila siirtyi kokonaisena vanhimmalle pojalle. Jos hän oli kuollut, niin silloin vanhimman pojan lapsille, ja heistä vanhimmalle pojalle. Kaikki muut pesässä asuvat jäivät puille paljaille. Muitta mutkitta ei läänin kuvernööri valinnut vanhinta poikaa talon haltijaksi. Tuli selvittää hänen kelpoisuutensa. Jos isäntäkandidaatti oli syyllistynyt häpeälliseen rikokseen, kuten tappo, murha tai varkaus, niin silloin jäi talo häneltä saamatta. Jopa kalavarkaus riitti. Tilan katselmuksen yhteydessä saattoivat isännäksi pyrkivän veljet ja siskot nostaa esille tietoja, jotka katsottiin raskauttaviksi maineen kannalta. Henkilön kerrottiin juopottelevan, tai että hän oli yksinkertainen huolehtimaan isännän velvollisuuksista. Tai sitten henkinen ryhti oli menetetty savotta- ja uittotöissä. Samoin Saimaan kanavan kaivuutyömaa mainitaan paheellisuuden pesäksi. Päätöstä tehdessään kuvernööri punnitsi, pysyykö tila tulevaisuudessakin kunnossa ja verojenmaksusta huolehtivan isännän hallussa.

Edellä mainitut aineistot sisältyvät ensisijaisesti maakunta-arkistoissa säilytettäviin lääninhallitusten ja kruununvoutien arkistoihin. Asiakirjavihkoista osa on mustunut savupirtin hirsien välissä. Näitä tietolähteitä voi vaihtoehtoisesti tutkiskella, jos kirkollisten henkilötietolähteiden lupakäytännössä on viiveitä tai seurakunnilta tilatut tutkimukset viivästyvät.

Jorma Puumalainen
Ylitarkastaja, Joensuun maakunta-arkisto

28.10.2011

Tervetuloa Pohjoismaisille arkistopäiville Hämeenlinnaan keväällä 2012!

Kansallisarkisto ja Hämeenlinnan maakunta-arkisto järjestävät XXIII Pohjoismaiset arkistopäivät Hämeenlinnassa 23.–25.5.2012. Hämeenlinnan kulttuuri- ja kongressikeskus Verkatehdas ja Hämeenlinnan maakunta-arkisto toimivat tapahtumapaikkoina.

Kolmen vuoden välein järjestettävät Pohjoismaiset arkistopäivät ovat alan ammattilaisten keskeisin pohjoismainen tapahtuma, joille osallistuu 350–400 arkistoalan ammattilaista kaikista Pohjoismaista. Edellinen tapaaminen oli Trondheimissa vuonna 2009.

Arkistopäivien ohjelma tulee soljumaan ulkoisesti vakiintuneissa uomissaan. Yleisistunnot ja paralleelisessiot rytmittävät päivien kulkua, mutta niiden sisältöön on haettu tuoreutta ja uusia näkökulmia. Teemat sivuavat mm. asiakirjahallinnon viimeisimpiä kehitysvaiheita, tietopalvelua sosiaalisen median aikakaudella, marginaaliryhmien näkyvyyttä arkistoissa, arkistotekniikkaa ja -rakentamista, Kansallisarkistoja ja julkista heraldiikkaa sekä hiljattain valmistunutta yhteispohjoismaista yksityisarkistojen benchmarkingselvitystä. Jos jokin yhteinen nimittäjä paralleelisessioille pitäisi löytää, vahvimpia kandidaatteja on ajan hengen mukaisesti digitaalisuuden käsite laajassa merkityksessä.

Arkistopäivillä on lisäksi kaksi Key Note-puheenvuoroa. Toisen niistä pitää kansainvälisesti tunnettu arkistoalan vaikuttaja Trudy Huskamp Peterson. Trudy toimii Kansainvälisen arkistoneuvoston ICA:n ihmisoikeustyöryhmän puheenjohtajana - puheenvuorossaan hän tarkasteleekin ihmisoikeuskysymyksiä arkistonäkökulmasta. Toinen Key Note –puheenvuoron pitäjä varmistuu tuonnempana.

Pohjoismaisia valtionarkistonhoitajia ”grillataan” perinteisellä kyselytunnilla ja kuullaan johtopäätöksiä tutkijoiden näkemyksiin digitaalisen aineiston käytettävyydestä. Arkistopäivillä on kuitenkin aikaa myös sosiaaliselle ohjelmalle ja vapaamuotoiselle seurustelulle kollegojen kanssa.

Arkistopäivien kotisivut avataan lähiaikoina osoitteessa www.nordiskaarkivdagar2012.fi. Kotisivujen sisältö täydentyy ja ohjelma tarkentuu loppuvuotta kohden. Ilmoittautuminen arkistopäiville avataan tammikuussa 2012.

Tervetuloa tapaamaan koti- ja pohjoismaisia kollegoja keväiseen Hämeenlinnaan!

Lisätietoja:
Maakunta-arkiston johtaja Juhani Tikkanen
Ylitarkastaja Aino Heikkinen

Osa Pohjoismaisten arkistopäivien tapahtumista
järjestetään Hämeenlinnan maakunta-arkistossa,
jonka seinää koristaa palkittu graafinen betoni.
Kuva: Mervi Lampi

Ps. Hämeenlinnan maakunta-arkisto viettää Arkistojen päivää keskiviikkona 16.11. klo 13-16. Tilaisuudessa kerrotaan Astia-palvelusta ja muista verkkopalveluista sekä esitellään uudistuneita tutkijasalikäytänteitä. Tilaisuus tarjoaa mahdollisuuden myös henkilökohtaisempaan opastukseen Astian toiminnallisuuksiin. Lämpimästi tervetuloa!

21.10.2011

Sähköistä tilauspalvelua toteuttamassa

Kuten moni lukijoista varmasti tietää, on arkistolaitoksessa rakennettu sähköistä tilauspalvelua, Astiaa, jo jonkin aikaa. Itse olen ollut projektin kanssa tekemisissä hieman reilut puolitoista vuotta; ensimmäiset 11 kuukautta osa-aikaisesti suunnittelijana ja viimeiset 10 kuukautta projektia vetämässä. Projektin aikana on tullut huomattua, että kyseessä on ollut varsin suuri projekti arkistolaitoksen mittapuulla mitattuna.

Sähköistä tilauspalvelua on tietenkin rakennettu asiakkaita varten. Tarkoituksena on ollut, että voimme tarjota arkistolaitoksen tietopalveluita joustavammin ja tehokkaammin. Edellytyksenä tälle ovat kuitenkin olleet varsin suuret muutokset arkistolaitoksen tietopalvelussa. Monen työntekijämme päivittäiset rutiinit ovat muuttuneet ja tulevat muuttumaan projektin lähestyessä loppuaan.

Kyse on ollut organisaatiomme osalta mittavasta muutosprosessista, jonka aikana on väännetty kättä niin suurista kuin pienistäkin asioista. Ensimmäiset kokemani reaktiot henkilökunnan osalta koskien sähköistä tilausjärjestelmää olivat varsin epäluuloisia. Kommentteina tuli kuultua mm. ”näinhän me olemme tehneet vuosikymmeniä, miksi siis muuttaa toimivaa käytäntöä” ja ”tätä projektia on yritetty vetää jo useita kertoja, miksi se siis nyt onnistuisi”. En myöskään päässyt välttymään ”pojittelulta”. Tämä ei kuitenkaan yllättänyt lopulta kovinkaan paljoa. Onhan kyseessä kuitenkin organisaatio, jolla on pitkät perinteet ja kuten yleensä, mitä pidemmät perinteet sitä vaikeampi niistä on luopua.

Onneksi organisaatiostamme löytyi myös kehittämishenkistä porukkaa, jonka avulla olemme saaneet vietyä projektia eteenpäin aina käyttöönottoon saakka. Matkan varrella suurin osa henkilökunnastamme on innostunut sähköisestä tilauspalvelusta mielestäni yllättävänkin paljon ja nykyisin kehitysideoita ja palautetta annetaan paremmin kuin osasin kuvitella.

Kuluvana syksynä arkistolaitoksessa on annettu yli kuukauden ajan koulutusta henkilökunnalle Astian käyttöönoton takia, jotta palvelut toimisivat silloin parhaalla mahdollisella tavalla kun käyttöönoton aika koittaa. Tutkijasalipalveluiden osalta käyttöönotot ovat alkaneet lokakuussa lähes kaikissa toimipisteissä. Nyt kaikissa maakunta-arkistoissa ja Kansallisarkiston Rauhankadulla on vihdoin mahdollista hakea uudella haulla ja tehdä tilaukset sähköisesti. Lähiaikoina saamme myös verkkopalvelun testattavaksi ja testauksen jälkeen otamme myös verkkopalvelun käyttöön.

Matka on ollut pitkä ja ajoittain kivinen, mutta varmasti arvoisensa.

Vili Haukkovaara
Projektipäällikkö, Kansallisarkisto

14.10.2011

Arkisto-opissa - pienestä paikallisarkistosta valtion virkakoneiston pyöritykseen

Syyskuun 2011 vietin Turun maakunta-arkistossa suorittamassa arkistotutkintoon kuuluvaa arkistoharjoittelua. Siirtyminen Pohjan paikallishistoriallisesta arkistosta kokoelmiltaan Suomen toiseksi suurimpaan maakunta-arkistoon oli aluksi hämmentävää. Miten oppia talon tavoille? Henkilökunnan omaksuma tietomäärä aina tuomiokunnista ja lääninhallituksista yksityisiin arkistoihin olikin ihailtavan laajaa.

Tutustuminen Turun maakunta-arkiston moniin yhteistyöprojekteihin oli inspiroivaa. Arkiston ja Aboa Vetus & Ars Nova -museon kanssa yhteistyössä toteutettu Rihmasto-näyttely linkitti toisiinsa sukulaissuhtein Turun merkittävät henkilöt. Rihmasto-näyttelystä ei kauan tarvinnut ”tuttuja” etsiäkään, sillä Fiskarsin ruukin perustaja Peter (Petter) Thorwöste oli merkittävä henkilö myös Turussa. Pekkaa pahemmaksi ei jäänyt myöskään hänen vaimonsa Elin Såger, joka ei miehensä kuoleman jälkeen suostunut luovuttamaan omaisuuttaan velkojilleen eikä edes vävyilleen, vaan hallitsi sitä itse.

Kirjoittaja Turun maakunta-arkistossa
Harjoitustehtävinä kartoitin Turun autonomian ajan tapahtumia tulevaa verkkonäyttelyä varten sekä selvitin jopa omien isovanhempieni tuloa siirtokarjalaisina Satakuntaan. Salapoliisimainen sukellus muun muassa ”Satakunnan maanviljelysseuran asutustoiminnanjohtajan arkistoon” paljasti isovanhempieni ostaneen vapaaehtoisella sopimuksella maatilkun jo 16.10.1945, kun monet muut evakot saivat heille määrätyt maansa vasta niinkin myöhään kuin 1948.

Kiitos vielä kerran Turun maakunta-arkiston henkilökunnalle kaikesta avusta! Tämä harjoittelija poistuu monta kokemusta ja neuvoa rikkaampana bloggailemaan paikallisarkiston puolelle.

Maria Ollikainen
Harjoittelija, Turun maakunta-arkisto

7.10.2011

Maakunta-arkiston ovea on turha nykiä (visio tämäkin)

Rautatienkadun varrella sijaitseva Kansallisarkiston Oulun yksikön vanha punatiilinen rakennus on niin synkeä ja huomaamaton, ettei kovin monella tulisi edes mieleen yrittää sen ovesta sisään. Turhaa se olisikin, sillä ovi ei aukea edes arkistoasioissa.

”Kadulta ei pääse enää lainkaan sisälle”, Kansallisarkiston ylikonservaattori, Oulun yksikön vt. vastaava asiantuntijavirkamies Oona Samulin valaisee. Entinen perinteikäs Oulun maakunta-arkisto ei enää toimi suoraan asiakkaiden kanssa. ”Me olemme depot eli toimimme asiakirjavarastona”, Samulin kertoo. Nykyään Kansallisarkiston alueellisten yksiköiden ainoa tehtävä on huoltaa ja säilyttää sellaista kansallista asiakirja-aineistoa, joka ei ole syntynyt sähköisesti.

”Yksiköt konservoivat ja säilyttävät esidigitaalisilla menetelmillä tallennettuja asiakirjoja ja tarvittaessa tallentavat niitä Kansallisarkiston palvelimelle, josta ne toimitetaan suojatun tietoverkon välityksellä asiakkaille. Kansallisarkiston asiakirjatiedon tilausjärjestelmä huolehtii siitä, että asiakkaat löytävät myös esidigitaaliset asiakirjat ja voivat tilata ne tiedostoina omalle päätteellensä. Meillä on tässä systeemissä selkeästi logistinen rooli”, Samulin sanoo.

Kansallisen asiakirjahallinnon muut toimijat vastaavat tietopalvelusta. Näitä ovat Kansallisarkiston lisäksi eräät valtuutetut yksityiset ATTA-keskukset (ATTA = Asiakirjatiedon TietoTurva) ja verkko-operaattorit. Samulinin mukaan asiakaspalveluiden tuottaminen Oulussa on tänä päivänä mahdotonta jo vähäisen henkilöresurssin vuoksi.

Joku käy joskus ovella

Kaikki oululaiset eivät ole vielä oppineet, ettei maakunta-arkistossa enää asioida. ”Meillä seisoi oven takana viime viikollakin joku sisäänpyrkijä”, Kansallisarkiston Oulun yksikön logistikko Peter Kuusivuori naurahtaa. Kuusivuoren mukaan erityisesti vanhemman sukututkijaväen keskuudessa on edelleen sellainen luulo, että Kansallisarkiston alueellisissa yksiköissä voi tutkia asiakirjoja. ”Suuri osa viimeisten vuosien asiakkaista ruukasi kävellä tänne Caritas-talosta, joka on tuossa radan toisella puolella”, Kuusivuori selittää.

Oulun yksikössä on vain seitsemän työntekijää: kaksi logistikkoa ja viisi konservoinnin parissa työskentelevää henkilöä. ”Eli hyvin pienellä väellä esidigitaalisten asiakirjojen säilytysjärjestelmää pyöritetään. Logistiset prosessit ovat tänä päivänä aika pitkälle automatisoituja”, ylikonservaattori Samulin kehuu.

Entisten maakunta-arkistojen tietopalvelu lakkautettiin viime vuosikymmenen lopulla.

Asiakirjajäte poltetaan

Peter Kuusivuori kertoo työstään lyhytsanaisesti. ”Vastaan Oulun yksikön logistiikasta. Tämä toimintahan on sillä tavalla lainausmerkeissä salaista, että muusta haluan vaieta tietoturvasyistä.” Oulun yksikössä on vuokralla kaksi asiakirjatilausjärjestelmäyksikköä, Astia ja Vati. ”Ne hoitavat tiedonsiirtoa yritysasiakkaisiin ja valtio- ja kunta-asiakkaisiin päin sekä huolehtivat asiakirjatallenteiden aitoudesta. Astia ja Vati myös siirtävät meille asiakkailta vioittuneita tiedostoja, ja me palautamme ne asiakkaille alkuperäistä vastaavina”, Oona Samulin valaisee. ”Esidigitaaliset asiakirjat, joita ei enää kannata konservoida, hävitetään kokonaan. Silppuri repii nämä huonot ja kuluneet asiakirjat pieneksi silpuksi, minkä jälkeen asiakirjajäte hävitetään polttamalla”, Samulin sanoo.

Vioittuneita tiedostoja tulee asiakkailta Peter Kuusivuoren mukaan buumeittain. ”Voimakkaan ukonilman jälkeen niitä näkee enemmänkin.”

Sepite mukailee sanomalehti Kalevassa 22.10.2009 julkaistua juttua ”Suomen pankin ovea on turha nykiä.”

Anssi Lampela
Tutkija, Oulun maakunta-arkisto

30.9.2011

Tietoa ja tunnelmaa Turun kirjamessuilla

Turun kirjamessujen ensimmäinen päivä on päättynyt ja aurinko alkaa painua mailleen. Vuodenaikaan nähden lämmin sää kuitenkin viipyy ja Turun keskusta on täynnä väkeä.

Ensimmäinen messupäivä tarjosi esityksiä, neuvontaa ja mukavia kohtaamisia. Arkistolaitoksen osastolla B42 opastettiin kysyjiä menneisyyden lähteille. Samalla käyttäjiä opastettiin myös verkkolähteiden äärelle, monet tiedonetsinnät kun eivät enää edellytä käyntiä sen enempää kirjastossa kuin arkistossakaan. Arkistolaitoksen asiakkaita oli vilkkaasti liikkeellä ja sivusilmällä tarkastellen näytti siltä, että kanssamme saman katon alle majoittuneiden Turun seudun sukututkijoiden ja Tilaushistoriakeskuksen tiskeillä oli yhtä lailla vilkas liikenne. Alkuiltapäivään saakka liikkeellä olivat koululaisryhmät ja kun päivä eteni, varttuivat messuvieraat.

Päivää rytmittivät tietopaketit, joita tarjoiltiin osastomme lähistöllä sijaitsevassa Kotiseutupaviljongissa. Ensin esittelyvuorossa oli heraldinen tietokanta, sitten sotapäiväkirjat. Päivän päätteeksi keskusteltiin vielä suku- ja kotiseutuarkistoista Suomen Kotiseutuliiton pääsihteerin Lassi Saressalon, Suomen Sukututkimusseuran toiminnanjohtajan P.T. Kuusiluoman ja maakunta-arkistonjohtaja Vuokko Joen voimin.

Vaikka perjantai on päättymässä, tarjoavat kirjamessut vielä paljon koettavaa. Huomenna lauantaina ovet aukeavat kymmeneltä ja pian puolen päivän jälkeen auditorio 2:ssa esitetään kysymyksiä sukututkimuksesta ja kuullaan kirkonkirjojen indeksoinnista. Kiinnostavaa antia saataneen myös kello 14, kun arkisto, tietosuojavaltuutettu, kirkkohallitus ja sukututkijat kohtaavat toisensa paneelin merkeissä. Tuota kohtaamista ei kannata jättää väliin!

Arkistolaitoksen osastolla jatketaan tietokantojen esittelyä ja tutkimusavun tarjoamista. Tarjolla on myös kirjallisuutta, arkistoalalta ja muualtakin. Joten James Bond –kengät on jo harjattu ja puku suittu huomista varten. On aika päättää raportti täältä kulttuuripääkaupungista tähän ja suunnata saunan lämpöön.

Tomi Ahoranta
Tutkija, Kansallisarkisto

P.S. Kuvia kuluneelta päivältä on ladattu arkistolaitoksen Facebook-sivulle (ei vaadi kirjautumista).

23.9.2011

Käyttölupia ja muita Mikkelin kuulumisia

Varma syksyn merkki on se, että Mikkelin maakunta-arkiston tutkijasali oli jälleen viime lauantaina auki. Luulin jo ensin joutuvani viettämään koko päivän yksin arkistossa, mutta muutama asiakas sentään saapui seurakseni. Kevään vilkkaiden lauantaiden jälkeen päivä oli kuitenkin huolestuttavan hiljainen. Toivottavasti loka- ja marraskuun lauantait (15.10., 19.11) keräävät kävijöitä enemmän.

Mitä muuta uutta syksy onkaan tuonut tullessaan? Niin, ne sata vuotta nuorempien kirkonkirjojen ja siviilirekisterien uudet käytänteet astuivat voimaan syyskuun alussa. Kaikki luovutetun alueen kirkonkirjojen käyttöön saamista koskevat luvat käsitellään nyt täällä Mikkelissä - digitoituja aineistojahan voi käyttää missä arkistolaitoksen yksikössä hyvänsä. Muutama hetki lupien käsittelyssä onkin vierähtänyt.

Entä miten uudet kirkonkirjakäytänteet näkyvät käytännössä? Maakunta-arkiston tutkijasaliin on ilmestynyt lisää tietokoneita, joilla digitoituja luovutetun alueen sata vuotta nuorempia aineistoja katsellaan. Mikkelissäkään ei siis enää lueta näitä tietoja mikrokorteilta, vaan käytössä on se sama digitoitu aineisto kuin muissakin arkistolaitoksen yksiköissä. Digitaaliarkiston koneita voi varata samaan tapaan kuin mikrofilmien lukulaitteita tutkijasalin päivystäjältä. Karjala-tietokantaa (Katiha) uudistunut kirkonkirjojen lupakäytäntö ei koske, joten tietokannan käyttö onnistuu Mikkelin maakunta-arkistossa entiseen tapaan.

Kirkonkirjojen uudet käytänteet tulivat vähän varkain tämän vuoden uudistuksiin. Sen sijaan jo ennakkoon oli tiedossa, että uusi tapa tilata asiakirjoja tutkijasaliin on tulossa. Tutkijasalihenkilökunta onkin parhaillaan oppimassa, miten uusi Astia - tilausjärjestelmä toimii ennen kuin palvelua aletaan kokeilla käytännössä täällä Mikkelissäkin. Kansallisarkistossa ja Oulun maakunta-arkistossa asioineet ovat ehkä jo Astiaan törmänneetkin. Ja onhan asiakaskokemuksia ollut esillä blogissakin.

Loppuvuonna Mikkelin maakunta-arkistossa on muutamia poikkeuksellisia aukioloaikoja. 9. marraskuuta maakunta-arkisto on kokonaan suljettu ja jokunen tavallista lyhyempi aukiolopäiväkin syksyyn ehkä mahtuu. Kannattaa siis tarkistaa kotisivulta, että varmasti olemme avoinna, jos suunnittelette tutkimusreissua Mikkeliin.

Anne Hänninen
Ylitarkastaja, Mikkelin maakunta-arkisto

16.9.2011

Paluu menneisyyteen II: Kotirintama 1943


Jokasyksyiseksi traditioksi muodostuneet aikamatkat (ks. blogikirjoitus 12.10.2010) ovat viime viikkoina saaneet Vaasassa jälleen jatkoa, kun kaikki kaupungin kuudesluokkalaiset kutsuttiin Bragen kotiseutumuseoon tutustumaan omakohtaisesti kotirintaman 1943 arkeen. Aikaisempien aikamatkojen tapaan osallistujat eläytyvät menneeseen aikakauteen mm. siten, että heidät puetaan ajanmukaisiin vaatteisiin – pojilla myssyt ja ruutupaidat, tytöillä essut ja hilkat – ja heille annetaan ajanmukaiset nimet. Kyse on siis eräänlaisesta roolileikistä, jossa historialliset ilmiöt tulevat koululaisille tutuksi oman osallistumisen ja osin mielikuvituksen avulla.

Kotirintama 1943 -aikamatkalla tutustutaan jatkosodan aikaiseen arkielämään. Kehyskertomuksena on, että kaupunkilapset ovat tulleet maalle auttamaan talon töissä. Sota-aikana myös lasten on tehtävä töitä, jotka muuten kuuluisivat miesten tehtäviin. Talkoovelvollisuudet on täytettävä! Tätä varten lapset pääsevät mottihommiin sahaamaan polttopuita, keräämään käpyjä ja kahvinkorvikkeeksi soveltuvia voikukan juuria. Tämän lisäksi opitaan säännöstelyä ja ostokortin käyttöä kansanhuollon toimipisteessä, korvikekahvin ja -makeisten valmistusta sekä varautumista mahdollisiin pommituksiin, mitä Vaasassa tosin ei talvisodan jälkeen jouduttu kokemaan. Yhteys sotarintamaan muodostetaan ”sinne jonnekin” kirjoitettavien kirjeiden avulla.

Kehyskertomuksen ja eri toimintapisteiden kautta koululaiset pääsevät konkreettisemmin sisään sota-ajan todellisuuteen kuin pelkistä koulukirjoista pänttäämällä. Kaikki aistit ovat oppimisessa mukana, kun sahan varressa todella hikoillaan ja sikurikahvin maku on huulilla. ”Hands-on” -lähestymistavan lisäksi apukeinoina on draama ja jopa dramaattisuus: korvikekahvihetken keskeyttää ilmahälytyksen ulvonta. Onneksi kyseessä on kuitenkin väärä hälytys ja hämyisessä pommisuojassa voidaan aikamatkan päätteeksi vielä järjestää salatanssit, shhh! Omaan aikaan lapset palaavat toivottavasti uteliaina sota-ajan arkitodellisuutta kohtaan. Aikamatkojen on tarkoitus toimia paitsi itsenäisinä ”oppitunteina”, myös virikkeinä koulussa käytävään keskusteluun aiheesta.

Varsinaisen tehtävänsä lisäksi aikamatkat ovat mainio tilaisuus rakentaa ja syventää alueen kulttuuritoimijoiden yhteistyöverkostoja. Neljä viikkoa kestävä ja noin 600 lasta käsittävä urakka olisi yhdelle laitokselle tai toimijalle melkoinen ponnistus. Nyt ”talkoissa” mukana on seitsemän tahoa, Pohjanmaan lastenkulttuuriverkoston BARKin toimiessa päävetäjänä. Vaasan maakunta-arkistosta oltiin mukana taustamateriaalin keräämisessä sekä itse aikamatkoilla toimintapisteiden ohjaajina. Myös Arkistolaitoksen Sörnäisten toimipisteestä saatiin arvokasta asiantuntija-apua taustatutkimukseen. Yhteistyössä on voimaa, kuten vahva kotirintamamme sota-aikana osoitti!

Mikko Nykänen
Tutkija, Vaasan maakunta-arkisto 

9.9.2011

Populäärikulttuurin pitkäaikaissäilytystä

Joskus 70-luvulla eteeni kannettiin ensimmäinen Aku Ankka-lehti. Tapauksella oli hyvin kauaskantoisia vaikutuksia. Vuosien ajan viikon kohokohtaan kuului lehden lisäksi 170g suklaalevy ja maitolasi. Vaikka intohimo sarjakuviin onkin hieman hiipunut, kuuluu suklaa edelleen viikon nautintohetkiin. Tämä kirjoitus ei kuitenkaan kerro suklaasta.

Vuosien mittaan ostetut lehdet kasaantuivat sinne mistä vain tilaa löytyi. Niitä oli pinoina pöydillä ja kasoina sängyn alla. Pois niitä ei voinut heittää. Ensimmäinen suuri oivallus oli käyttää säilytysvälineinä muropakkauksia. Jokaiseen muotoonsa leikattuun muropakettiin mahtui Aku Ankkoja puolikas vuosikerta tai Mustanaamioita ja Tarzaneita vaihtelevasti enemmän. Ensimmäistä kertaa lehdet näyttivät siististi järjestetyiltä ja niitä oli miellyttävä katsella. Tämä tapahtui 80-luvun alkupuolella, suurin piirtein samoihin aikoihin kuin huumoriyhtye Lapinlahden Linnut perustettiin.

Tietyn lehden löytäminen vaikeutui kuitenkin sitä mukaa kun uusia lehtiä kertyi. Seuraava looginen uudistus olikin järjestää lehdet saapumisjärjestykseen. Koteloihin myös merkittiin tussilla mitä lehtiä ne sisälsivät ja mikä vuosikerta oli kyseessä. Lopuksi ne asetettiin siististi rinnakkain hyllyyn. Jonkinlaista käsittämätöntä mielihyvää sai katselemalla tasaisissa riveissä olevia järjestettyjä lehtiä. Haluttu lehti löytyi vaivattomasti ja ohutpahviset murokotelot antoivat hieman valheellisen tunteen turvassa olevasta aineistosta.

Pikku hiljaa kävi kiusallisen selväksi miksi avokotelo ei ole paras mahdollinen vaihtoehto pitkäaikaissäilytykseen. Vuosia huonepölyn armoilla olleet kotelot olivat keränneet pohjalleen aimo annoksen kodin historiaa villakoirien muodossa. Imurointi ja uudelleensijoittaminen vaatekaappiin olivat seuraava vaihe. Muropakkaukset saivat lentää roskikseen. Niiden tilalle ostettiin paksusta pahvista taiteltuja oikeita avokoteloita, joiden etumukseen liimattiin tarra sisältötietoineen. Hämmentävä 80-luku läheni loppuaan.

Ensimmäinen oikea työpaikka Sota-arkistossa ja säännölliset tulot mahdollistivat keräilyharrastuksen kasvattamisen toiseen potenssiin. Lehtiä ja LP-levyjä alkoi kuvainnollisesti tulvia ovista ja ikkunoista. Vaatekaappi täyttyi paperimateriaalista, kun taas vaatteet saivat jäädä sinne missä ne oli riisuttukin. Asioiden tärkeysjärjestys oli jo tuolloin selvä. Uudessa työpaikassa näin myös ensimmäisen oikean arkistokotelon; ruskea, yhdestä pahvista leikattu ja kahdella narunpätkällä suljettava säilytysväline ei minussa silloin juuri tunteita herättänyt. Vasta paljon myöhemmin ymmärsin miten hienosta kapistuksesta on kysymys.

Aineiston luettelointi ja kotelointi sekä kuntoluokitus olivat seuraavat itsestään selvät toimenpiteet. 2000 luvulla avuksi otettiin tekstinkäsittelyohjelma, joka sai toimia edellä mainittujen tietojen tallennusjärjestelmänä. Myöhemmin vastuun sai Open Officen taulukkolaskentaohjelma, joka sopi tehtävään suorastaan erinomaisesti. Sijoittamalla lehdet oikeankokoisiin niitä varten tilaustyönä valmistettuihin arkistokoteloihin sai aineisto lopultakin ansaitsemansa suojan. Myös hyllymetrimäärä pieneni huomattavasti.

Kokoelmaa on vuosien mittaan siirrelty säilytystilasta toiseen lukuisia kertoja ja se kasvaa enää harvakseltaan, mikä on hyvä asia. Aineistoa on tällä hetkellä noin 13 hyllymetriä ja 2500 nidettä. Se mahtuu edelleen vaatekaappeihin ja on vielä hallittavissa nykyisen ”henkilökunnan” turvin kohtuullisin kustannuksin. Organisaation uudistamiseen tai henkilökohtaisen keskusarkiston perustamiseen ei siis liene vielä tarvetta.



Kare Salonvaara
Suunnittelija, Kansallisarkisto

1.9.2011

Yhdessä yhteisöjen kanssa arkistot turvaan ja järjestykseen


Jyväskylän maakunta-arkiston arkistoista yli kolmasosa, noin 2200 hyllymetriä, on yksityisluontoista aineistoa. Nämä yksityisarkistot ovat mm. yhdistysten, sukujen, henkilöiden ja yritysten luovuttamia aineistoja. Tänä vuonna maakunta-arkisto on saanut 65 yksityisarkistoluovutusta, joista osa on lisäluovutuksia.

Useimmiten yksityisarkistojen luovuttajat ottavat itse yhteyttä, mutta uusia aineistoja maakunta-arkistoon tuo myös hyvä yhteistyö alueen muiden muistiorganisaatioiden kanssa. Näistä, kirjastoista ja museoista, yksityisten aineistojen luovuttajat osataan ohjata joko maakunta-arkistoon tai paikallisiin kotiseutuarkistoihin. Kuluneena kesänäkin maakunta-arkisto on tehnyt yhteistyötä kaikkien edellä mainittujen kanssa.

Yksityisen aineiston luovuttaminen maakunta-arkistoon voi tulla ajankohtaiseksi myös nykyään valitettavan yleisten sisäilmaongelmien vuoksi. Tuorein esimerkki tästä Jyväskylässä on Kumppanuustalo. Kumppanuustalo on eri yhdistysten ja ns. kolmannen sektorin toimijoiden yhteisö ja yhteinen toimintapiste. Toiminnan takana on mm. Jyväskylän kaupungin Hyvinvoinnin alueelliset tukiverkostot -palvelu. Talon sisäilmaongelmien vuoksi useimpien toimijoiden piti etsiä uudet tilat, ja osa kiinteistöstä piti tyhjentää nopeasti. Kumppanuustalolta otettiin keväällä yhteyttä maakunta-arkistoon, koska arkistot eivät välttämättä olisi mahtuneet uusiin toimitiloihin. Konservaattorimme kävi tarkastamassa aineistojen kunnon ja antoi keskitetysti puhdistusohjeet järjestöjen edustajille. Samalla neuvottiin erottamaan tilitositteet ja poistamaan arkistoihin kuulumaton aineisto. Osa luovuttajista myös haki maakunta-arkistosta käytettyjä arkistokansioita, joihin asiakirjat puhdistamisen jälkeen siirrettiin.

Arkistonsa ovat jo siirtäneet mm. Keski-Suomen Kehitysvammaisten Tuki ry ja Keski-Suomen Epilepsiayhdistys ry. Myöhemmin tapahtuvista luovutuksista on sovittu myös niiden järjestöjen kanssa, jotka ovat toistaiseksi saaneet arkistonsa puhtaisiin tiloihin. Kolmannen sektorin eli voittoa tavoittelemattoman ja vapaaehtoisen kansalaistoiminnan merkitys on kasvanut erityisesti 1990-luvun lamasta asti. Järjestöt ovat hoitaneet edunvalvontaa, organisoineet vapaaehtois- ja vertaistoimintaa sekä osallistuneet palveluiden tuottamiseen yhteistyössä viranomaisten kanssa. Nämä järjestöt tarjoavat myös monille väylän vaikuttamiseen, mielekästä tekemistä ja verkostoja. Näiden järjestöjen arkistot löytänevät käyttäjänsä kolmannen sektorin toimintaa ja merkitystä tutkittaessa.

Arkistolaitoksen strategiassa on asetettu tavoite, että yksityisen järjestökentän luovuttamien aineistojen järjestämistä ja luettelointia voitaisiin toteuttaa ulkopuolisen rahoituksen turvin. Tässä tapauksessa aineistot jäävät maakunta-arkiston henkilökunnan järjestettäväksi ja luetteloitavaksi. Viime keväänä Jyväskylän maakunta-arkisto sai sen sijaan tukea yksityishenkilöltä, joka palkkasi opiskelijan järjestämään sukuarkistonsa lisäluovutusta maakunta-arkiston tiloissa ja ohjauksessa. Ratkaisu oli varsin onnistunut.Opiskelija sai työtä ja sukuarkisto saatiin tutkijoiden käyttöön.

Päivi Hirvonen
Johtaja, Jyväskylän maakunta-arkisto

26.8.2011

Läänit lähtivät - arkistot jäivät

Vuoden 2010 alusta lakkautettiin maastamme kautta aikain ehkä tunnetuimmat virastot, maaherrojen johtamat lääninhallitukset. Niin oudolta kuin tuntuukin, ne lakkautettiin aivan samasta syystä kuin ne aikanaan perustettiin. Tavoitteena oli paikallishallinnon tehostaminen ja yhdenmukaistaminen. Ne perustettiin kruunun verosaatavien lisäämiseksi ja ne lakkautettiin julkisen hallinnon menojen säästämiseksi.

Lääninhallitusten historia ulottuu 1620-luvulle, jolloin maaherrojen avuksi alettiin suunnitella kiinteitä virastoja. Suunnitelma toteutui vuoden 1634 hallitusmuodossa, kun maahamme perustettiin viisi lääniä. Maaherran viran lopullinen muoto vahvistettiin vuonna 1635 annetulla maaherranjohtosäännöllä. Maaherrat olivat kuninkaan ja kruunun edustajia lääneissään sekä paikallisten viranomaisten esimiehiä. Vuoden 1752 kuninkaallisessa kirjeessä määriteltiin maaherran keskeisimpien apulaisten, lääninsihteerin ja lääninkamreerin, tehtävät. Tämän jälkeen lääninhallitukset jakaantuivat kansliaan ja konttoriin. Jako oli voimassa liki muuttumattomana aina 1970-luvulle saakka.

Lääninhallitus vastasi tai ainakin oli jollain lailla osallisena kaikessa julkisessa hallinnossa. Jos jotakin hallinnonhaaraa ei ollut lääninhallituksen toimialasta erotettu, lääninhallituksen tuli siitä huolehtia. Se huolehti veronkannosta ja ulosotoista, esiintyi tuomioistuimissa ja tilitti kruunulle niistä langetetut sakkomaksut. Lääninhallitus käsitteli hallinnollisia valituksia, ulkomaan passiasioita, juutalaisten oleskelulupia, vastaanotti luettelot merimiehistä ja kauppiaista, käsitteli paloviinan anniskeluanomukset ja vahvisti kestikievaritaksat. 1700-1800-lukujen tärkeimmästä maatalouteemme liittyvästä uudistuksesta, isojaosta, on lääninhallituksen arkistossa paljon yksityiskohtaisia tietoja. Yksin Ilomantsin kihlakunnassa ostettiin 1800-luvulla perinnöksi yli 1500 kruununtilaa. Nämäkin asiat kulkivat lääninhallituksen kautta. 1800-luvun lopussa oli voimassa 43 eri säädöstä, joissa oli lueteltu lukuisa joukko mitä kertomuksia ja asiakirjoja lääninkanslian tuli toimittaa kuukausittain tai vuosittain Kenraalikuvernöörille, Senaatille ja eräille muille viranomaisille. Lääninkonttorin ja lääninrahaston kohdalla näitä säädöksiä oli peräti 109 kpl. Lääninhallituksen tuli puolen kuukauden välein lähettää kenraalikuvernöörille raportit paitsi merkittävistä tapauksista niin myös läänin yleisestä terveydentilasta. Lisäksi oli paljon niitä asiakirjoja, joita lääninhallituksen virkamiesten tuli valvoa, että ne määrättyinä aikoina saapuivat heidän käsiteltäväkseen. Nämä ns. määräaikaisilmoitukset ovat todellinen aarrearkku niiden ihmisten tekemisistä, jotka olivat ennen meitä. 1800-luvulla eläneen maanmiehemme saattoi olla jopa vaikea taivaltaa elämänsä läpi jättämättä jälkiä lääninhallituksensa arkistoon. Valtiovallan suorittama kansalaisten valvonta, kyttääminen ja aika-ajoin myös suoranainen taloudellinen riisto on näin jälkikäteen osoittanut, että mitalilla on aina kaksi puolta. Tänä päivänä entisten aikojen tarkasta seurannasta ja valvonnasta hyötyvät ainakin arkistolähteitä käyttävät suku- ja kotiseutututkijat.

Yksityiskohtaiset ohjeet arkistoinnista ja ennen kaikkea niiden noudattaminen tekevät erityisesti autonomian ajasta tutkijalle erittäin miellyttävän ja selkeän ajanjakson. Kun lisäksi arkistolaitoksen lukuisat asiakirjojen hävittämispäätökset ovat jättäneet autonomian ajan lähes koskemattomaksi, löytyy lääninhallitusten arkistoista vilisemällä nimenomaan sukututkijaa kiinnostavaa pikkutietoa. Sellaista tietoa, mikä yleensä puuttuu itsenäisyyden ajan virastojen arkistoista. Kun puhelintakaan ei ollut, kaikki piti tehdä kirjallisesti, ikään kuin juuri myöhempää sukututkijaa silmälläpitäen.

Lääninhallitusten vanhoja arkistoja säilytetään maakunta-arkistoissa. Tervetuloa maakunta-arkistoihin!

Joensuussa 22.8.2011

Jarno Linnolahti
Johtaja, Joensuun maakunta-arkisto

12.8.2011

Kesä tuo kaukaisia sukututkijoita arkistoon

Hämeenlinnan maakunta-arkistossa käy kesän aikana useita sukututkijoita, joille arjen keskellä matka Hämeenlinnaan on vaikea toteuttaa. Näitä tutkijoita yhdistää kiinnostus sukujensa historiaan.  Ihmisten ja sukujen historiat ovat ainutkertaisia, mikä osaltaan ohjaa asiakkaita käyttämään monia eri arkistoaineistoja. Tutkijasalin päivystäjän työhön kuuluu auttaa asiakkaita maakunta-arkistossa löytämään ne arkistot ja asiakirjat, joissa heidän etsimänsä tieto on.

Suomalais-ruotsalainen Mikael Levander (Ruotsi) tuli Hämeenlinnaan jatkamaan tutkimustaan Ruotsiin muuttaneen äitinsä vanhemmista ja esivanhemmista, kun muu perhe jäi viettämään kesälomapäivää Helsinkiin. Levander keskittyi tutkimaan seurakuntien mikrofilmattuja kirkonkirjoja 1800-luvun loppupuolelta ja 1900 -luvun alkupuolelta. Hän pyrki selvittämään sukunsa vaiheita niin pitkälle taaksepäin, että pystyisi jatkamaan tutkimusta kotona Ruotsissa. Arkistolaitoksen digitaaliarkiston kautta hän pääsee tutkimaan seurakuntien vuoden 1860 ja sitä vanhempia kirkonarkistojen väestörekisteriasiakirjoja. Päivän aikana saimme paikallistettua Hämeenlinnan-Vanajan seurakunnan kirkkoherranviraston ystävällisellä avustuksella Levanderin isoisovanhempien hautapaikan Ahveniston hautausmaalla, jonne hän suuntasikin maakunta-arkistosta lähdettyään.

Suomalais-amerikkalainen Michael Ross poikineen (Yhdysvallat) etsi jälkiä isoisästään, joka oli muuttanut suomalaisen vaimonsa kanssa Yhdysvaltoihin 1910-luvun alkupuolella. Isoisä oli monen muun suomalais-yhdysvaltalaisen tavoin lähtenyt 1920-luvulla Neuvosto-Venäjälle ja päätynyt parin vuosikymmenen jälkeen Suomeen, missä hän lopulta kuoli 1960-luvulla. Michael Rossia kiinnosti erityisesti isoisän syntymäpaikkakunnan ev.lut. seurakunnan merkintä syntymästä, sillä perheen muistitiedon mukaan hän oli aikanaan alaikäisenä valehdellut ikänsä päästäkseen liittymään Yhdysvaltain laivastoon. Lisäksi isoisän elämänvaiheet Suomeen palaamisen jälkeen kiinnostivat Rossia. Suhteellisen hataratkin lähtötiedot auttoivat löytämään isoisän viimeisen asuinpaikan Valkeakoskelta. (Tammelan kihlakunnan henkikirjoittajan arkisto, Valkeakosken henkikirjat). Kun Michael -isä malttoi iltapäivällä jättää tutkimuksensa hieman kesken, pääsivät pojatkin tutustumaan Hämeenlinnaan.

Amity Meliza (Israel) on tutkinut jo pitkään oman sukunsa vaiheita Suomessa. Maakunta-arkistossa Meliza keskittyi etsimään tietoa isoäidinisänsä asuinpaikasta ja sotilasuran jälkeisestä työskentelystä yrittäjänä Hämeenlinnassa. Melko hyvien lähtötietojen avulla Meliza tutki kärsivällisesti Hämeenlinnan henkikirjoja (Hauhon kihlakunnan henkikirjoittajan arkisto), Hämeenlinnan elinkeinoelämään liittyviä asiakirjoja 1800-luvun loppuvuosikymmeniltä (Hämeenlinnan maistraatin arkisto) sekä Hämeen lääninkanslian ololippuanomuksia (Hämeen lääninhallituksen arkisto).

Huomattavasti lähempää saapui arkistoon kuopiolainen Otto Hänninen, joka ehti kesälomallaan taloremontin keskeltä jatkamaan tutkimustaan isoisästään. Tällä käynnillä tutkimuksen kohteena oli isoisän asuinpaikkatiedot ja kotitalojen omistajuusasiat Lahdessa 1930-luvulla. Tietoja etsittiin Lahden henkikirjoista (Hollolan kihlakunnan henkikirjoittajan arkisto). Ensin varmennettiin, että kyseessä ollut kylä tai kaupunginosa oli liitetty Lahden kaupunkiin tutkittavana ajankohtana. Näin tutkija sai linkitettyä tarkan osoitetiedon kiinteistötunnukseen ja varmistui isoisänsä tarkasta asuinpaikasta. Henkikirjoihin merkittyjen lainhuutopäivämäärien kautta asiakas pääsi kiinni myös lainhuudatusasiakirjoihin (Lahden Raastuvanoikeuden arkisto), mistä löytyi isoisän ostaman kiinteistön saanto eli tässä tapauksessa kauppakirja ja muut asiakirjat.

Arkistosta lähtiessään asiakkaat olivat tyytyväisiä löytämistään uusista tiedoista, vaikka kaikkien neljän kohdalla toteutui vanha vitsaus – arkistotyöskentely on antoisaa, mutta hidasta ja aikaa vievää työtä. Yhdessä päivässä tutkimus tuntuu etenevän tuskastuttavan hitaasti. Asiakkaat suunnittelivat uusia tutkimusmatkoja arkistoon; joku jo seuraavan lomapätkän aikana, joku ensi tai seuraavana kesänä. Kiitos asiakkaillemme, että saimme kirjoittaa heidän vierailustaan maakunta-arkistoon! Tervetuloa uudestaan!

Susanna Taipale, tutkija
Hämeenlinnan maakunta-arkisto

5.8.2011

Alvar Aaltokin asui Turussa

Allekirjoittanut kuului aikaisemmin siihen turkulaisten suureen joukkoon, joka oli kyllä tietoinen mikä tai missä Maalaistentalo on, mutta ei tiennyt talon taustoista juuri enempää. Talo on yksi kauneimpia turkulaisen kulttuurin maamerkkejä.

Olen viettänyt talon ravintolassa ylioppilasiltaani Turun iltalukiosta vuoden 1989 syksyllä valmistuneiden kanssa ja käynyt 1970-luvulla Elokuvateatteri Ritz:ssä katsomassa piirrettyjä elokuvia isäni mukana. Alvar Aallon suunnittelemaksi talon tiesin, mutta siihen tietoni loppuivat. Oli aika ottaa asiasta selvää, kun Lounais-Suomen Maalaistentalo Oy:n arkisto saapui Turun maakunta-arkistoon. Vuonna 1928 Puutarhakadun ja Humalistonkadun kulmaan valmistunut Lounais-Suomen Maalaistentalo edustaa tyylillisesti siirtymäkautta klassismista funktionalismiin. Alvar Aalto voitti suunnittelukilpailun työnimellä Acer ja suunnitelmassa oli runsaasti neoklassisia piirteitä. Rakennusvaiheessa taloa kuitenkin huomattavasti yksinkertaistettiin. Samaan aikaan syntyivät Aallon ensimmäinen puhtaasti funktionalistinen suunnitelma Turun Sanomien toimitaloa varten ja osoitteeseen Läntinen Pitkäkatu 20 rakennettu Suomen ensimmäinen elementtirakenteinen kerrostalo eli ns. standardivuokratalo, jonka erikoisuutena olivat pitkälti muunneltavissa olevat pohjaratkaisut.

Alvar Aalto perheineen muutti Maalaistentaloon sen valmistuttua. Hän asui ja työskenteli talon ylimmässä kerroksessa viisi vuotta. Turun aikanaan Aalto loi muutkin funktionalististen päätöidensä suunnitelmat. Alvar ja Aino Aallon koti on edelleen olemassa, se on nykyään talon suurin asunto.

Maalaistentalossa on toiminut vuosien varrella lukuisia toimijoita. Talossa oli asuntojen lisäksi muun muassa Hotelli Maakunta, lääkäri, apteekki, pankki, yrityksiä, autosuoja, Marttojen koulu, Ravintola Itämeri ja 496-paikkainen teatteri. Turun teatteri toimi talon näyttämöllä vuodesta 1946 vuoteen 1954, jolloin näyttämö paloi. Tilat korjattiin elokuvateatterille sopiviksi. Maalaistentalossa on toiminut myös Turun Ylioppilasteatteri, jonka näyttämö sijaitsi talon kellarikerroksessa vuodesta 1967 vuoteen 1979, jolloin tila turkulaiseen tyyliin muutettiin parkkihalliksi ja teatteri sai etsiä uudet tilat toisaalta.

Turun maakunta-arkistoon luovutetun arkiston perusteella voi todeta, että talon menneisyydestä löytyy monipuolista liiketoimintaa. Arkistossa on runsaasti teknistä tietoa sekä muutoksia varten hankittuja piirustuksia ja suunnitelmia, jotka kertovat omaa tarinaansa ajan ja tapojen muuttumisesta. Esimerkiksi 1940-luvulla taloon vaihdettiin Erik Bryggmanin suunnittelemat ikkunat. Aineiston perusteella on mahdollista myös tutkia nousukauden, ja sitä seuranneen laman, vaikutuksia talon vuokralaisten liiketoimintaan ja suhteisiin vuokranantajaansa.

Maalaistentalon peruskorjaus valmistui vuonna 2005. Talossa on nyt 45 asuntoa, vanhusten palveluyksiköitä sekä toimisto- ja liiketilaa. Teatterin paikalle on korjattu kokous- ja juhlatila. Rakennuksen peruskorjaus on toteutettu yhdessä maakuntamuseon kanssa ja valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin kuuluva talo on saanut takaisin aikaisempina vuosina tuhoutuneita historiallisesti merkittäviä piirteitään (muut Turun RKY-kohteet löytyvät täältä). Joitakin kompromisseja korjauksen yhteydessä on jouduttu tekemään, osa uusien rakennusmääräysten vuoksi ja osa ainoastaan viihtyvyyden vuoksi. Talon julkisivu, porraskäytävä ja aulatilat ovat suojeltuja. Aallon tuotannon avaintyöksi luonnehdittu Maalaistentalo on saanut arvoisensa kohtelun korjauksen myötä. Rakennus kuuluu Suomen modernistisen arkkitehtuurin merkkiteoksiin. Myös häivähdys Italiaa rakennuksen julkisivussa muistuttaa turkulaisia arkkitehtuurin kansainvälisestä kielestä.

Piia Ruohonen, toimistosihteeri
Turun maakunta-arkisto

30.6.2011

Blogi jää kesätauolle

Arkistolaitoksen blogi jää kesätauolle ja palaa takaisin jälleen elokuun ensimmäisellä viikolla. Kiitos kaikille noin 800 lukijallemme kuluneesta kaudesta! Kiitokset myös kesäkuun sidosryhmäkirjoittajillemme.

Kesäisten tutkijasalikäyntien lomassa kannattaa kurkata vaikkapa näihin arkistolaitoksen verkkonäyttelyihin:

1808-1809 - Asiakirjoja sodan Suomesta

Tornionjoki - Väylä valtakuntien välillä

Erkki Raappana - Kenraali ja erämies

1918 - Kansalaissota asiakirjojen kertomana

Arkistot kertovat - näytteitä yksittäisten ihmisten jäljistä arkistossa

Aurinkoista kesää toivottaen,

Arkistolaitos