21.12.2012

Jouluterveisiä Mikkelistä

Näin vuoden lopuksi on hyvä hetki katsoa, mitä on tapahtunut ja mitä lähitulevaisuudessa on näkyvissä.

Tutkijasalin ovi on käynyt tänä vuonna Mikkelissä entistäkin harvemmin – pudotusta asiakaskäynneissä näyttäisi tulevan viime vuoteen verrattuna parisenkymmentä prosenttia. Kaksi vuotta käytössä ollut tiistai-illan aukiolon viimeinen tunti klo 18-19 ei ole ollut yleisömenestys, joten ensi vuodeksi ilta lyhenee ja suljemme tutkijasalin tiistaisin jo klo 18. Tiedämme kuitenkin, että asiakkaissamme on paljon pitkämatkalaisia, joille ilta-aukiolo on tarpeen. Ensi vuoden aikana selvitämme, olisiko toinen ilta mahdollista järjestää jatkossa esimerkiksi avaamalla tutkijasali aamulla myöhemmin. Ajantasaiset tiedot aukioloajoista löytyvät aina kotisivultamme.

Tutkittavaksi on saatu uutta aineistoa. Maakunta-arkistoon on tullut arkistoluovutuksina mm. Haminan, Kotkan ja Lappeenrannan raastuvanoikeuksien ja maistraattien, Kymin tuomiokunnan sekä Heinolan kihlakunnan henkikirjoittajan aineistoja. Maakunta-arkiston kirjastoon puolestaan saatiin lahjoituksina suku- ja kyläkirjoja sekä kokoelma Lotta Svärd-kirjallisuutta.

Maakunta-arkistossa jo useamman vuoden työn alla ollut laajan Kymenkartanon lääninhallituksen arkiston järjestäminen on saatu päätökseen. Koko komeuteen voi nyt tutustua Vakan ja Astian kautta.

Mikkelin maakunta-arkisto tutuksi -kurssi veti syksyllä luentosalin kahteen otteeseen täyteen. Samantyyppistä käyttäjäkoulutusta on luvassa myös ensi vuonna. Päivämääriä ei ole vielä lyöty lukkoon, joten kannattaa seurata tiedotustamme arkistolaitoksen kotisivuilla.

Vuoden aikana maakunta-arkistosta on taas lähtenyt maailmalle tuhansia selvityksiä ja asiakirjajäljennöksiä. Joulukuun alussa muuttuivat arkistolaitoksen laskutuskäytännöt.  Meillä asioineet ovat jo huomanneetkin muutokset: tilausta tehdessä kysellään tilaajan henkilötunnuksia tai yhteisötilaajan Y-tunnuksia.  Ja tilattu selvitys tai asiakirjajäljennös tulee ensin ja lasku sitten erikseen myöhemmin perässä. Arkistolaitoksen uusi hinnasto tulee voimaan 1.1.2013 alkaen.

Toivotan kaikille oikein rauhaisaa joulun aikaa ja onnea vuodelle 2013.


Anne Hänninen
Ylitarkastaja, Mikkelin maakunta-arkisto

14.12.2012

AHAA-elämyksiä

Vuoden 2011 lopulla pistettiin pystyyn hanke, jonka tarkoituksena on tuottaa työkalu arkistoille kuvailu- ja luettelointitietojen hallintaan. Sittemmin hanke on saanut nimekseen AHAA-hanke. Nyt töitä on paiskittu vuoden verran ja on aika avata hieman sitä, mitä me täällä oikein olemme puuhailleet. Perustiedot hankkeesta löytyvät esimerkiksi arkistolaitoksen kotisivuilta.

Olemme vuoden 2012 yhteisvoimin kuvanneet mukana olevien arkistojen nykytilaa, koonneet vaatimuksia sekä määritelleet tulevan palvelun tietomallia. Nykytilaa kuvattaessa työt etenivät pitkälti suunnitelmien mukaan ja nykytilat arkistoittain saatiin kuvattua kevään aikana tarpeellisella tasolla. Erilaisten vaatimusten ja tietomallin kanssa olemme työskennelleet koko vuoden. Työ on vieläkin kesken, mutta koko ajan olemme edenneet tasaisella tahdilla.

Ensi vuonna vuorossa on toteutussuunnittelu ja toteuttamisen aloittaminen. Jo tällä hetkellä on aistittavissa, että toteutus kannattaisi toteuttaa jollakin iteratiivisella mallilla. Tämä siksi, että jatkuvasti huomaamme asioita, joita tulisi ottaa huomioon toteutuksessa eikä ideoiden virta näytä tyrehtyvän. Luonnollisesti on helpompi ottaa kantaa konkreettiseen olemassa olevaan kuin ”paperilla” mallinnettuihin asioihin.

Samalla, kun työmme jatkuu palvelun rakentamisen merkeissä, luodaan kansallista käsitemallia arkistokuvailuun. Lisäksi ensi vuonna tuotetaan kansalliset arkistoaineiston luettelointi- ja kuvailusäännöt. Montaa asiaa siis tehdään päällekkäin ja väistämättäkin tästä syntyy riskejä suuntaan jos toiseen. Aika näyttää, miten hyvin vältämme pahimmat sudenkuopat.

Olemme muutama viikko sitten pistäneet AHAAn puitteissa pystyyn oman blogin, jotta hankkeessa mukana olevat pääsisivät purkamaan tuntemuksiaan AHAAsta. Mikäli siis kiinnostaa päästä enemmän sisään AHAAssa tapahtuvaan, suosittelen käymään vilkaisemassa blogia.

Vili Haukkovaara
Hankepäällikkö, AHAA-hanke

7.12.2012

Carl-Johan Bomanin arkisto Turun maakunta-arkistoon

Turun maakunta-arkiston kokoelmiin on siirretty pala suomalaisen huonekalutaiteen ja teollisuuden historiaa turkulaissyntyisen sisustusarkkitehti ja toimitusjohtaja Carl-Johan Bomanin (1883-1969) arkiston myötä. Carl-Johan Boman toimi vuosina 1906-1955 Turussa sijainneen ja isänsä, puuseppämestari ja tehtailija Nikolai Bomanin (1845-1923) perustaman Bomanin huonekalutehtaan palveluksessa – ensin taiteellisena johtajana ja myöhemmin toimitusjohtajana. Arkiston järjestelytyö on käynnissä ja valmistunee ensi vuoden kuluessa.
Vuonna 1871 perustettu N. Bomans Ångsnickeri – N. Bomanin Höyrypuusepäntehdas on saanut huomattavan maineen 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun johtavana laatuhuonekalujen valmistajana Suomessa. Yritys kasvoi pienestä verstaasta maan suurimmaksi höyrypuusepäntehtaaksi huolehtimalla valmisteidensa hyvästä laadusta ja hyödyntämällä modernia teknologiaa. Se oli suosittu yläluokan ja porvariston kotien sisustaja Suomessa, ja 1900-luvun taitteen jälkeen erityisesti myös Venäjällä. Vuonna 1927 yritykselle, jonka nimi oli muutettu Oy N. Boman Ab:ksi, myönnettiin Ruotsin Kuninkaallisen Hovihankkijan arvonimi. Bomanin huonekalut saivat palkintoja myös kansainvälisissä taideteollisuus- ja teollisuusnäyttelyissä jo 1800-luvulta alkaen, ja tuotteiden profiilia juuri taideteollisuustuotteina kuvaavat osallistumiset niin Suomen Taideteollisuusyhdistyksen arpajaisvoittonäyttelyihin 1890-luvulta alkaen kuin kansallisiin edustusnäyttelyihin, Milanon Triennaleen vuosina 1951 ja 1954 tai skandinaavisen taideteollisuuden merkittävään Pohjois-Amerikan näyttelykiertueeseen, Design in Scandinavia, vuosina 1954-57. Boman toimitti huonekaluja merkittäviin julkisiin tiloihin ja teki yhteistyötä arkkitehtien ja sisustusarkkitehtien kanssa. Myös yksityiskoteja sisustettiin ja omia myymälöitä Bomanilla oli 1800-luvun lopulta alkaen Turun lisäksi myös (eri aikoja) Helsingissä, Tampereella, Viipurissa sekä Venäjällä, Pietarissa ja Moskovassa. 1920-luvulta eteenpäin liikkeen myymälät sijaitsivat vain Helsingissä ja Turussa.
Carl-Johan Boman edusti perheyrityksen johdossa toista sukupolvea yhdessä veljiensä Fritijof (1878-1924), Sigurd (1879-1929) ja Paul Bomanin (1885-1952) kanssa. Tehdas sijaitsi edelleen Turussa, mutta liikkeen päämyymälä oli Helsingissä. Vuonna 1936 Paul Boman perusti oman yrityksensä Oy Paul Boman Ab:n. Toisessa maailmansodassa Linnankatu 79:ssä sijainnut tehdas tuhoutui.
Turun maakunta-arkistoon sijoitettu aineistokokonaisuus on muodostunut Carl-Johan Bomanin henkilöhistorian siivittämänä hänen muuttaessa perheineen Turusta Helsinkiin vuonna 1937. Hän työskenteli edelleen Turun tehtaan toimitusjohtajana ja suunnitteli huonekaluja sekä sisustuksia Helsingissä Kalevankatu 4:ssä sijainneesta näyttelytilasta käsin. Tässä vaiheessa yrityksen nimenä oli Oy Boman Ab, ja Carl-Johan Boman perheineen oli sen omistaja. Vuonna 1955 yrityksen omistajaksi tuli Wärtsilä-konserni, ja vanhalla nimellään puusepäntehdas jatkoi toimintaansa aina vuoteen 1967, jolloin nimi poistettiin kaupparekisteristä ja toiminta fuusioitiin emoyhtiöön.
Arkistokokonaisuus sisältää erityyppisiä dokumentteja yrityksen toiminnasta, Carl-Johan Bomanin suunnittelutyöstä ja malleista. Siihen kuuluu laaja piirustuskokoelma asiakaskansioineen, valokuvakokoelma sekä lehtileikekokoelma, johon on kerätty arvosteluja Bomanin näyttelyistä vuosikymmenten varrella. Oman kokonaisuutensa muodostavat muutaman huonekalumallin patentointiin liittyvät asiakirjat. Muu aineisto sisältää erilaisia, suhteellisen epäsystemaattisesti kerääntyneitä dokumentteja yrityksen toimintaan liittyen: sopimuksia, kirjeitä, muistiinpanoja, taloudenpitoon liittyviä dokumentteja. Ajallisesti aineisto painottuu 1930-luvun lopulta 1950-luvun ensimmäiseen puoliskoon. Kooltaan arkisto on muutamia hyllymetrejä.
Maija Mäkikalli
Lehtori, Taide- ja kulttuuriopinnot, Lapin yliopisto

30.11.2012

Joulupukki: Yksityisarkistojen ykkönen

Kuusitoista miljoonaa kirjettä vuodesta 1985 tähän jouluun! Yli puoli miljoonaa lasta maailman joka kolkasta lähestyy edelleen vuosittain Joulupukkia kirjeellä tai kortilla, vaikka kaikkialla puhutaan tiedonkulun sähköistymisestä ja uuslukutaidottomuuden lisääntymisestä. Kirjeet ovat suuri, ainutlaatuinen, kulttuurihistoriallinen aarre, jonka tallentamisesta Joulupukki postitonttuineen alkoi jo vuosia sitten kantaa huolta. Pulmaan löytyi luonteva ratkaisu: Suomen pohjoisin arkisto, Oulun maakunta-arkisto. Historiallinen Joulupukin Pääpostin ja Oulun maakunta-arkiston välinen luovutussopimus allekirjoitettiin Napapiirillä 18.2.1998. Systemaattinen otos kirjeistä kasvattaa arvoaan siis jo viidettätoista vuotta.

Kirjeet saapuvat Napapiirin postiin, missä postin tontut lajittelevat ne maittain ja avaavat, sekä keräävät kirjeistä osoitteita vastauskirjeitä varten. Luovutussopimuksen mukaisesti he toimittavat kirjeistä samoin tein myös vuosittaisen otoksen Oulun maakunta-arkistolle. Sisällölliseen otantaan tontut valikoivat ”oikeita” kirjeitä, joihin lähtee vastauskirje. Lopuista kirjeistä otettava mekaaninen sokko-otanta heijastelee myös niiden kirjeiden sisältöä, joihin ei ole vastattu. Tällaisia ovat esimerkiksi pelkät lahjatoivelistat. Sokko-otanta tehdään siinä suhteessa kuin kirjeitä on saapunut eri maista. Viisivuosittain arkistoon lähtee suurempi, noin kymmenen tuhannen kirjeen otos, välivuosina pienempi.

Tontut tulevan arkistoaineksen äärellä.

Oulun maakunta-arkistossa Joulupukin arkiston kirjeet ja kortit on järjestetty lähettäjämaiden mukaisesti. Kirjeet ovat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta vapaasti kaikkien tutkittavissa. Kirjeistä voi luoda käsityksen Joulupukille osoitettujen lahjatoivomusten ja muiden toiveiden kirjosta. Kirjeiden perusteella voi tutkia eri maanosissa ja valtioissa asuvien lasten jokapäiväisen elämän kulttuurieroja, sillä lapset kertovat kirjeissä perheistään, maastaan, koulunkäynnistään, harrastuksistaan ja ystävistään, sekä lähettävät Joulupukille itse tekemiään lahjoja ja piirustuksia.

Kirjeiden monipuolisuuteen nähden tutkimustyötä niiden pohjalta on tehty suhteellisen vähän. Tähän lienee syynä tutkijoille selviävä aineiston huikea, lähinnä rekka-autoyksiköllä mitattava määrä. Tutkimusaineiston pelottavaa äärettömyyttä voi rajoittaa, kun rajaa itselleen tarkasti määritellyn otoksen arkiston aarteesta ja muistaa, että arkiston tuhannet kirjeetkin ovat vain pieni osa tuosta alkuperäisestä kirjevuoresta.

Laatu korvannee tutkimusten määrän, sillä Joulupukille saapuneita kirjeitä on tähän mennessä käytetty aineistona usealla eri tieteenalalla. Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa on tehty kaksi vaatetusalan pro gradua, jossa lasten kirjeistä on etsitty mielikuvia tonttupukujen sekä Joulupukin asun suunnitteluun. Töiden pohjalta suunnitellut asut ovat edelleenkin osin työkäytössä Joulupukin Pajakylässä Napapiirillä.  Rovaniemen ammattikorkeakoulun matkailualan koulutusohjelmassa on valmistunut kaksi lopputyötä, joiden tavoitteena on ollut selvittää Joulupukille saapuvien kirjeiden ja niihin lähetettävien vastauskirjeiden merkitystä Rovaniemen alueelle. Vaasan yliopiston markkinoinnin laitoksella on tehty tutkielma lasten lahjatoiveista Suomessa ja Englannissa. Oulun yliopiston suomen kielen laitoksella on tehty lapsen kielen kehitystä tutkiva pro gradu ja itse olen puolestani viimeistelemässä gradua Oulun yliopiston kirjallisuuden laitokselle. Tutkin aikuisten kirjoittamista kirjeistä heidän mielikuviaan Joulupukista. Työskentelen kirjetonttuna Joulupukin Pääpostilla, ja tontulle sopivasti taidan valmistua juuri joulunalusviikolla.

Joulupukki toimii yksityisarkiston perustajana kannustavana esimerkkinä kaikille yksityisille ja yhteisöille, joiden hallussa on kansallisomaisuuteen kuuluvia asiakirjoja. Omaa aikaansa ja kirjoittajien tuntoja peilaavien arvokkaiden kirjeiden kohtalo ratkesi siis lopulta onnellisesti.

Rauhaisaa Joulun Aikaa Kaikille toivottaa,

Riitta -kirjetonttu Mattila
Joulupukin Pääposti, Napapiiri


Tutkimusten viitetiedot:

Kaveri, Minna 2011: Rakas joulupukki! Mikä meininki Napapiirillä? Lasten kirjeet joulupukille vuosina 1997 ja 2007. Suomen kielen pro gradu. Oulu: Oulun yliopisto.

Koskenranta, Merja ja Taival, Elena 1999: Joulupukille vuonna 1999 ranskasta, saksasta ja venäjältä tulleiden kirjeiden analyysi. Matkailualan opinnäytetyö. Rovaniemi, Rovaniemen ammattikorkeakoulu.

Rytkönen, Annamari 2008: Olemus ja oleminen: joulupukin pukeutumiskuva. Tekstiili- ja vaatetusalan pro gradu -työ. Rovaniemi, Lapin yliopisto.

Sarkkinen, Marjut 2008: Tonttupuku: maailman lasten mielikuvat suunnittelun ideanlähteinä. Tekstiili- ja vaatetusalan pro gradu -työ. Rovaniemi, Lapin yliopisto.

Tikkanen, Johanna 2004: Joulupukin pr-kirjeet. Matkailualan opinnäytetyö. Rovaniemi, Rovaniemen ammattikorkeakoulu.

Halkoaho, Jenniina ja Laakso, Maarit ja Laaksonen, Pirjo ja Lahti, Johanna 2009: Joulun taikaa vai tahdottua tavaraa? - Lasten lahjatoiveet joulun hengen osoittajina. Kulutustutkimus.Nyt 1/2009.

23.11.2012

Portti siirtyi uuteen aikaan


Pienestä se lähti liikkeelle. Syksyllä 2009 mietittiin, miten voitaisiin hoitaa tehokkaasti ne tiedustelut, jotka aiheutuisivat sotapäiväkirjojen siirtymisestä Digitaaliarkistoon. Ja keksittiin, että hei! Laitetaan verkkoon niiden käyttöön opastava oppimisympäristö. Alustavaihtoehtoina pyöriteltiin Moodlea ja Mediawikiä, joista jälkimmäinen sitten valittiin. Sitä on helppo muokata kaikkialta ja siihen tulee jatkuvasti uusia päivityksiä. Lisäksi sen käyttö on tuttu kaikille Wikipediaa joskus päivittäneille.

Kun sotapäiväkirjoja koskeva tietoympäristö näytti toimivan moitteettomasti oli seuraava idea, että laajennetaan tätä kaikkiin digitoituihin aineistoihin. Rakenteellinen perusratkaisu oli alusta pitäen selvä: tuotetaan yksittäisiin aineistoihin perehdyttäviä aineistoympäristöjä ja historian eri aiheisiin liittyvistä arkistoista kertovia teemaympäristöjä. Aika pian oppimisympäristölle tuli kokoava nimikin: Portti. Pian saatiin ylimääräinen määräraha digitointiin, josta osa sijoitettiin aineiston käytettävyyden parantamiseen palkkaamalla kirjoittajia tuottamaan Porttiin yhä lisää aineistoa. Elettiin vuotta 2010. Seuraava askel valkeni ennen pitkää: miksi rajoittua digitoituihin aineistoihin, kun vaikka mitä mielenkiintoista on arkiston seinien suojassa yhä digitoimatta? Niistä kertomalla voidaan myös yrittää vastata pelkoihin, jotka kohdistuvat tutkimuksen keskittymiseen vain verkkoaineistojen käyttöön.

Uuden palvelumuodon käyttöä tilastoitiin alusta pitäen. Ensimmäinen vau!-elämys tuli, kun Portissa oli yhden päivän aikana käynyt yli 100 yksilöityä tiedonetsijää. Myös palvelussa keskimäärin käytetty aika oli rohkaiseva, yli 3 minuuttia. Juuri sen verran, mitä tiettyä aineistoa koskevan tietoympäristön lukeminen kestää, ajateltiin. Aikanaan saavutettiin toinen virstanpylväs, kun alle sadan kävijän päiviä ei enää esiintynyt kuin korkeintaan satunnaisesti. Nykytasolla Porttia käyttää päivittäin 200-400 yksilöityä tiedonetsijää. Sisällön lisääntyessä myös keskimääräinen käynnin kesto on kohonnut yli 5 minuutin. Tänä vuonna palvelua on käytetty jo yli 100 000 kertaa.

Halusimme viedä Porttia eteenpäin kahdella tasolla: toisaalta tuntui järkevältä avata Portti kaikille arkistoille, toisaalta kerryttää aineistoihin liittyvää tietoa ottamalla Portin käyttäjät mukaan tiedontuottajiksi. Yllättäen paljastui, että ensiksi mainittu tehtävä oli helpompi toteuttaa. Käyttäjien mukaan ottamisen esteenä on se, ettei tunnuksensa itse luovaa käyttäjää voi estää luomasta uusia sivuja, vaikka aikeenamme on mahdollistaa vain sisällön kommentointi ja täydentäminen. Vielä toistaiseksi haluamme pitää arkistojen henkilökunnan ja käyttäjien tuottaman tiedon toisistaan erottuvina kokonaisuuksina, kummankaan sisällöllistä arvoa ja merkitystä mitenkään arvottamatta. Tulevaisuuden haasteena on jo tuotetun sisällön ajan tasalla pitäminen. Tässä käyttäjien kokemukset ja havainnot ovat ensisijaisen tärkeitä.

Maanantaina 12.11.2012 Portti siirtyi uuteen aikaan, kun Helsingin kaupungin tietokeskus tuotti järjestelmään tietoa Helsingin kaupungin kiinteistökortistosta. Nyttemmin myös Suomen Urheiluarkiston aineistoista saa tietoja Portista. Tiesitkö esimerkiksi, että jokseenkin täydellistä kokoelmaa Suomessa eri aikoina tuotettuja suunnistuskarttoja säilytetään siellä, Suomen Suunnistusliiton arkistossa? Yksityiskohtaisempaa kuvaa maastosta on vaikea kuvitella. Uusi Portti on avoinna myös muille arkistoille. Maksutta ja ilman merkittäviä sitoumuksia.

Porttia ollaan jatkossakin kehittämässä määrätietoisesti ja pitkäjänteisesti. Alkaa tuntua, että mikäli arkistot innostuvat tulemaan mukaan yhteiseen järjestelmäämme voi tästä tulla vielä jotakin suurta. Mikä hyöty olisikaan, jos voisin tiedonetsijänä yhdestä ja samasta paikasta selvittää, missä kiinnostuksen kohteeseeni liittyvää aineistoa säilytetään. Ja arkistoihmisenä olen tyytyväinen, kun voin tuottaa sisältöä palveluun, jossa tieto on vuositasolla yli 70 000 siitä kiinnostuneen saatavilla.

Katsotaan miten Portin tulevaisuudessa käy. Jo tässä vaiheessa on kuitenkin syytä kiittää niitä kymmeniä ihmisiä, jotka ovat tarjonneet osaamisensa ja aineistotietämyksensä kaikkien saataville. Sekä sitä hyvää ilmapiiriä, joka on mahdollistanut tällaisen uuteen hyppäämisen niin arkistolaitoksen sisällä kuin kumppaniorganisaatioissammekin. Kiitos myös Portin käyttäjille, jotka ovat toiminnallaan kannustaneet meitä jatkamaan tällä valitsemallamme tiellä. Yhdessä tätä on hyvä jatkaa.

Tomi Ahoranta
Kehittämispäällikkö, Kansallisarkisto

16.11.2012

Päivä konservaattorina

Heitän laukkuni kaapin pohjalle ja vaihdan ulkokenkäni kevyempiin jalkineisiin. Uusi työpäivä voi alkaa. Silmäilen työtilaani ja palautan mieleeni edellistä päivää - mitä olinkaan tekemässä? Näen pöydilläni paperipinoja: valmiiksi konservoituja rakennuspiirustuksia ja vuoroaan odottavia töitä. Onpa tuossa painon alla kuivuva sidoskin, joka on saanut itselleen uuden selän. Arkistossa eivät konservaattorilta työt lopu - siitä pitävät ajan hammas ja ahkerat tutkijat huolen. Vuoden vaihteen jälkeen konservaattorin viestikapula palaa Mikkelin maakunta-arkistossa jälleen talon vakinaiselle konservaattorille. Asiakirjat voivat huokaista helpotuksesta: apua on edelleen tulossa.  

Tänä aamuna jatkan pöydälläni olevan paperipinon parissa. Pinossa on digitoitavaksi lähteviä rakennuspiirustuksia. Piirustuksia on säilytetty kansioihin taiteltuina ja ne on oikaistava ennen digitointia paperin vaurioitumisen välttämiseksi ja hyvän kuvatuloksen aikaansaamiseksi. Piirrosten vieressä oleva pitkä käsinkirjoitettu luettelo osoittaa minun dokumentoineen jo hyvän määrän piirustuksia. Konservoinnissa kohteiden dokumentointi on tärkeä työvaihe, jolla taataan tiedon säilyminen aineistolle tehdyistä työvaiheista ja sen konservointia edeltäneestä kunnosta.  Näiden rakennuspiirustusten kohdalla mittaaminen, merkintäaineiden tunnistaminen, vaurioiden ylöskirjaaminen ja tarvittavien toimenpiteiden mukaan lajittelu ovat alkaneet muodostua minulle jo rutiiniksi. Silti joudun hetken miettimään työni kulkua, sillä edellispäivä kului sidoskorjausten parissa ja vetokaapin äärellä homeisia asiakirjoja puhdistaen.

Dokumentoin pöydällä olevat rakennuspiirustukset loppuun ja etsin pehmeän harjan. Käytän sitä piirustusten kuivapuhdistamiseen. Hyvin likaiset kohdat saavat kyytiä lateksisienellä. Kuiva irtolika on poistettava ennen muita käsittelyjä, jottei se imeytyisi syvemmälle paperin kuituihin. Puhdistan nipullisen ja vien piirustukset pesualtaan luo, jonne olen jo rakentanut kosteuskammion. Levitän piirrokset kammioon ja jätän ne imemään rauhassa kosteutta itseensä. Kosteus rentouttaa paperin, jolloin sen taitteet voidaan suoristaa painon alla ilman, että paperin kuidut vahingoittuvat.


Viipurin maistraatin arkiston rakennuspiirustuksia valmistellaan digitointiin.
Otan esiin aiemmin suoristamiani piirustuksia ja valitsen repeytyneimmät paikattavikseni. Varmistan, että minulla on vielä aiemmin viikolla tekemääni vehnätärkkelysliisteriä riittävästi jäljellä. Käytän sitä repeämien paikkaamiseen yhdessä japaninpaperin kanssa. Huomaan kuitenkin kellon osoittavan jo lounasaikaa ja jätän repeämät odottamaan.

Lounaan aikana pöydälleni on ilmaantunut huonokuntoinen kartta. Asiakas on tilannut kartasta kopion, mutta ennen kopiointia kartta on kuitenkin saatettava sellaiseen kuntoon, että se kestää käsittelyn. Päätän hoitaa sen kuntoon ensimmäisenä. Saan kartan konservoinnin valmiiksi ja jatkan rakennuspiirustusten paikkaamista. Uppoudun japaninpaperin liisteröimiseen niin, että olen unohtaa kosteuskammiossa olevat piirustukset. Ne ovat kuitenkin juuri parahiksi kosteita. Siirrän ne kosteuskammiosta pahvien väliin ja painon alle kuivumaan suoriksi. Ne ovat kuivia muutamassa päivässä.

Jatkan piirustuksia paikaten, kunnes on aika lähteä kotiin. Ennen kotiinlähtöä kirjoitan kuitenkin päivän aikana tekemiäni töitä muistiin ja mietin jo valmiiksi seuraavan aamun tehtäviä. Dokumentoimieni rakennuspiirrosten tiedot odottavat viemistä arkistolaitoksen konservaattoreiden yhteiseen konservoinnin dokumentoinnin tietokantaan, josta ne ovat helposti löydettävissä myöhemminkin. Rakennuspiirustukset tarvitsevat niitä pölyltä ja valolta suojaavat kuoret ja homeiset sidokset odottavat puhdistamista. Kujanjuoksu ajan kanssa jatkuu.

Riikka Kupias
konservaattori, Mikkelin maakunta-arkisto

9.11.2012

Arkistojen päivänä 10.11.2012 juhlitaan monimuotoisia arkistoja



Pohjoismaista arkistojen päivää vietetään jo yli kymmenvuotisen perinteen siivittämänä lauantaina 10.11. Marraskuun toinen lauantai on ”virallinen” ajankohta arkistojen päivälle, mutta siihen liittyviä tapahtumia on järjestetty jo pitkin tätä viikkoa ja järjestetään myös tulevina viikkoina. Esimerkiksi täällä Vaasassa päivää vietetään tänään perjantaina kaupungin keskusarkistossa ja huomenna lauantaina maakunta-arkistossa.

Tämän vuoden teemana arkistojen päivälle on Muoto arkistossa ja sen tulkinta voi olla, no, monimuotoista. Yhtäältä teeman valinta on hatunnosto Helsingin designpääkaupunkivuodelle 2012, toisaalta sen alla voidaan esiintuoda arkistojen erilaisia aineistojen, palvelun ja käytön muotoja.

Muotoilun arkistolähteitä nostavat tapahtumissaan esiin ainakin Suomen elinkeinoelämän keskusarkisto Elka sekä Työväen arkisto. Elkan toimintaan vuoden teema sopii erityisen osuvasti, toimiihan sen yhteydessä Suomen teollisen muotoilun arkisto FIDA.

Muoto-teemaa hyödynnetään myös arkistojen uusien palvelumuotojen esittelyyn. Arkistolaitoksen eri yksiköissä Arkistojen päivänä nostetaan esiin verkkopalveluja: Digitaaliarkistoa, Porttia ja Astiaa. Nämä uudet palvelumuodot mahdollistavat myös uusia arkistojen käytön muotoja. Arkistot ovat tänä päivänä tavoitettavissa kotikoneelta käsin.

Arkistojen päivä on yhteispohjoismainen tapahtuma, jonka vietto on alkanut Ruotsista vuonna 1998. Tänä vuonna eri maissa on omat kansalliset teemansa, esimerkiksi Ruotsissa päivien otsikkona on Tulevaisuus ja Norjassa  Kohtaamispaikka. Näiden eri teemojen kautta avautuu kuva, joka haastaa sitkeässä elävän myytin arkistoista sulkeutuneina, perinteisiin muotoihin kangistuneina ja ainoastaan menneisyyteen katsovina instituutioina. Yli vuosien kantava teema Pohjoismaisella arkistojen päivällä onkin arkistojen avoimuus kansalaisille. Arkistoilla on annettavaa jokaiselle!

Mikko Nykänen
tutkija, Vaasan maakunta-arkisto

Katso tapahtumat Arkistojen päivän verkkosivuilta ja tule mukaan juhlimaan arkistoja!

2.11.2012

Saamenmaa ei ole vain kartalla


Saamelaisarkisto ja Kalevalaseura järjestivät 2.11. Inarin Sajoksessa seminaarin, jossa pohdittiin, missä on Saamenmaa. Äkkiseltään seminaarin otsikoksikin asetettu kysymys voi tuntua huvittavalta, ainakin erään tuttavani mielestä, joka ivallisesti totesi: ”eikö se vastaus selviä kartalta tai ihan googlaamalla ”Saamenmaa” ja ihmetteli samaan hengenvetoon, että tarvitaanko siihen oikein professoreita rapakon takaa moista asiaa miettimään.

Jos kyse olisikin vaikkapa maantieteen eikä monitieteellisen saamentutkimuksen seminaarista, teema saattaisi olla tökerö ja yksioikoinen. Maantieteellisenä alueena saamenmaa eli Sápmi, joka tunnetaan kaikissa yhdeksässä saamen kielessä (saamie, sabmee, saapmie, sapme, sápmi, säämi, sää’mm, sä’mm, samme) ulottuu neljän valtion alueelle aina Keski-Norjasta ja Keski-Ruotsista Suomen pohjoisosan yli Kuolan niemimaalle. Historiallinen saamelaisalue voidaan määrittää vieläkin laajemmaksi. Johannes Schefferus kirjoittaa Lapponia-klassikossaan (1674): ”…alkaahan Lapponia tunnetusti Jämtlannin ja Ångermanlannin rajoilta, kiertää sitten laajassa kaaressa Länsi-Pohjaa ja Pohjanmaata sekä ulottuu viimein Karjalan ja Suomen rajoihin. Näin se käsittää kaiken pohjoisen maan valtameren, Valkeameren ja Laatokan välillä.”

Luontaiselinkeinoihin perustuva vuotuiskierto, valtakuntien rajankäynnit, uudisasutuksen ja suurporonhoidon leviäminen, perinteisten saamelaissiidojen pirstoutuminen, evakko, paliskuntien raja-aidat, tekoaltaiden rakentaminen ja kaupungistuminen ovat kautta vuosisatojen liikutelleet entis- ja nykyajan nomadeja, saamelaisia, niin omalla maallaan kuin pois sieltä. Tänä päivänä jo yli 60 prosenttia Suomen noin 9000 saamelaisesta asuu kotiseutualueensa ulkopuolella.

Kaupunkisaamelaisen kamppailu kulttuurinsa ja kielensä säilyttämiseksi on vaikeampaa kuin kotiseutualueellaan asuvan jo pelkästään sen takia, että Suomessa oikeus esimerkiksi omakieliseen päivähoitoon ja perusopetukseen on turvattu ainoastaan saamelaisten kotiseutualueella. Ilman elävää kielenkäyttöympäristöä ja kieltä, johon koko kulttuuri on koodattu, on vaikeaa ylläpitää kulttuuria. Kieli voi toimia myös karttana maisemaan ja avata oven ”todelliseen” saamenmaahan ja ympäristöön, joka koostuu useista merkityksistä ja kerroksista. Niin saamentutkimuksessa kuin saamelaispolitiikassakin keskeisessä roolissa ovat myös yhä monilta osin ratkaisemattomat alkuperäiskansaoikeudelliset kysymykset, jotka nostavat saamen maan ja sen käyttöön liittyvät oikeudet alituisen tarkastelun kohteeksi ja pakottavat jatkuvaan rajankäyntiin myös etnisistä rajoista.

Silti ja siitäkin huolimatta, että Saamenmaa sijaitsee myös monelle nykysaamelaiselle kaukana, elää Saamenmaa kielessä, joiussa, duodjissa, muistoissa, kuvitelmissa, taideteoksissa tai ihmisissä. Amerikansaamelaisen Elle Márja Jensenin mukaan Amerikan saamelaisten siirtolaistarinoissa Saamenmaa on myyttinen arktinen alue, johon harva koskaan todellisuudessa palaa, mutta joka heijastuu siirtolaisyhteisön kulttuurisissa ilmauksissa, toimii voimavarana identiteetin rakentumiselle, säilyttää yhteyden omaan historiaan, sukuun, Saamenmaahan.

Saamelaisarkistot tarjoavat autenttisia ja alkuperäisiä lähteitä, joista monet eivät löydy googlaamalla. Arkistot aukaisevat ja rakentavat yksilön ja yhteisön yhteyttä ja ymmärrystä Saamenmaan eri kerrostumiin. Viranomaisarkistot kertovat Saamenmaan väestöhistorian kehittymisestä, tarjoavat mahdollisuuden sukututkimukseen ja tallentavat monia tärkeitä tapauksia vaikkapa käräjäpöytäkirjoihin, joihin on tallentunut arvokasta historiatietoa niin tapakulttuurista kuin saamelaisten oikeudellisesta asemasta. Yksityisarkistot sen sijaan täydentävät viranomaisten antamaa ajankuvaa perinteisestä ja nykyisestä saamelaisesta yhteiskunnasta. Äänitearkistojen tarinat, joiut, livđed ja leuddit palauttavat suullista perimätietoa, herättävät kielen jo vähemmälle jääneet tai unohtuneet sanat ja ilmaukset henkiin ja tuovat esi-isät tähän päivään, osaksi sukupolvien ketjua.

Suvi Kivelä
Tutkija, Saamelaisarkisto

Näet tästä linkistä seminaarin puheenvuorot ja iltakonsertin, jossa esiintyivät Saamenmaan kirkkaimmat tähdet.

Saamelaisarkiston ja Saamenmaan kuulumisia voit seurata Facebookissa.  

26.10.2012

Arkistolaitos ja yliopisto


Ensiksi  ne hyvät uutiset: arkistotutkimus ei ole kadonnut suomalaisilta historian laitoksilta minnekään.

Tämä alkukaneetti on pakko sanoa, sen verran paljon tulee palautetta arkistolaitokselta siitä, että tutkijoita ei enää arkistoissa näy. Väittäisin, että arkistoaineistoa käytetään tutkimuksessa enemmän kuin koskaan – siitä yksinkertaisesta syystä, että historiantutkijoita on tässä maassa enemmän kuin koskaan. Vaikka resurssien puutteesta valitetaan alinomaa, käytännössä tilanne on ollut viime vuodet suorastaan erinomainen. Tohtoreita on valmistunut ennätysmäärin ja suuri osa heistä on voitu rekrytoida erilaisiin tutkimushankkeisiin. Toki kaikille työtä ei ole riittänyt eikä toimeentulo lyhyissä työsuhteissa tai apurahoilla välttämättä aina kaksista ole.

Arkistolaitojen ja yliopistolaitosten yhteistyö on syventynyt monin tavoin viimeisten vuosien aikana, vaikka tutkijasalikäynnit ovat vähentyneetkin. Yhtenä näkyvimpänä esimerkkinä on arkistokoulutuksen vahvistuminen ja vakiintuminen osana usean yliopiston opetusohjelmaa – ja samanaikaisesti arkistolaitoksen oman koulutuksen väheneminen. Arkistokoulutuksen siirtyminen yliopistoihin on herättänyt huolta siitä, että tuottaako yliopistokoulutus juuri sellaisia ammattilaisia arkistolaitokselle kuin mitä se tarvitsee. Kyllä tuottaa. Mutta, yliopistokoulutus ei ole suoranaista ammattikoulutusta. Yliopistokoulutus antaa valmiudet monenlaisiin tehtäviin ja käytännön yksityiskohdat opitaan useimmiten työn ohessa. Sitä paitsi, olisi edesvastuutonta hioa opiskelijoiden osaaminen äärimmilleen jostain tämän päivän näkökulmasta, vaikkapa tyydyttämään jonkun tietyn sähköisen arkistointijärjestelmän vaatimuksia, kun järjestelmät kuitenkin ehtivät vaihtua lukuisia kertoja valmistuneen työuran aikana. Tätä pähkinää mietimme kaikessa koulutuksessamme kaiken aikaa: miten antaa oppijoille sellaiset valmiudet, että he omaksuvat tulevien työtehtäviensä alati muuttuvat vaatimukset. Omalla laitoksellamme koulutetaan historian ja etnologian ammattilaisia, joilla on valmiudet etsiä, analysoida ja tuottaa tietoa – siis tietoyhteiskunnan asiantuntijoita, joita myös arkistoissa tarvitaan.

Yliopistokoulutus perustuu tutkimukseen. Tässä on arkistokoulutuksen toinen keskeinen haaste: arkistoihin sinänsä kohdistuvat tutkimus on Suomessa vielä lapsenkengissään. Yksi akatemiahanke tai edes tutkijakoulu eivät vielä ratkaise kaikkia tutkimuksellisia ongelmia. Yhteistyö on oikeastaan ainoa mielekäs vaihtoehto vahvistaa arkistotutkimusta Suomessa. Yksittäiset laitokset tai oppiaineet ovat liian pieniä kasvattamaan kriittistä massaa kokonaan uudelle tutkimusalueelle – tai ainakin kasvatustyössä menee kohtuuttoman pitkä aika. Mielekkäiden tutkimusohjelmien rakentamiseksi tarvitaan kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä, jossa ovat mukana niin yliopistot kuin arkistolaitoskin.

Historiaoppiaineissa on vahvaa osaamista arkistojen käytössä oman tutkimuksen lähteenä. Mutta pikkuhiljaa ollaan siirtymässä myös tutkimaan arkistoja sinänsä. Esimerkiksi Jyväskylän ja Tampereen yhteisessä Arkistonhallinnan maisteriohjelmassa tehdään opinnäytetöitä, joissa sekä kohde että näkökulma ovat arkistohallinnallisia. Yliopistoissa on toki autonomia opinnäytteiden aiheiden ja näkökulmien valinnassa, mutta aihepiireistä olisi hyvä keskustella myös arkistolaitoksen kanssa.
Yliopistojen ja arkistolaitoksen yhteistyö on siis tiivistynyt monin tavoin viime vuosina, vaikka perinteinen yhteistyön muoto – tutkija tutkijasalissa – ei tänä päivänä ole ehkä enää niin yleistä kuin joitakin vuosia sitten. Koulutuksen ja tutkimuksen monipuolisen yhteistyön kautta voidaan saavuttaa yhteiskunnallisesti merkittäviä tuloksia, joilla on myös konkreettisia tuloksia. Tiedon hallinta kun on yksi yhteiskuntamme suurimmista kysymyksistä, varsinkin tulevaisuudessa.

Jari Ojala
Professori Jari Ojala on Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksen johtaja ja arkistolaitoksen neuvottelukunnan sekä Yksityisarkistoasiain neuvottelukunnan jäsen.