29.5.2015

Kohti maakunnallista arkistotoimintaa?


Puheenvuorossaan Suomen talouspolitiikan lähtökohdista tulevalla hallituskaudella valtiovarainministeriön virkamiehet ovat käsitelleet myös julkisen hallinnon rakenteiden kehittämistä.[1] Arkistolaitoksen virkamiehen näkökulmasta on kiinnostavaa verrata VM:n näkemyksiä valtion alue- ja paikallishallinnon kehittämisestä suhteessa opetus- ja kulttuuriministeriössä valmistelussa olevaan uuteen arkistolainsäädäntöön.

VM:n virkamiesjohto tarkastelee ns. toisen asteen itsehallintoa yhtenä mahdollisena hallintomallina sote-uudistuksen toteuttamiselle. Toisen asteen itsehallinnolla tarkoitetaan esim. maakunnallista itsehallintoa. VM:n näkökulmasta olisi järkevää, että toisen asteen itsehallintotasolla hoidettaisiin mahdollisimman pitkälle kuntien nykyisin yhteistoiminnassa hoitamat tehtävät, ei siis pelkästään sosiaali- ja terveyshallinnon tehtävät. Mutta lisäksi VM siirtäisi toisen asteen itsehallintotasolle valtiolta ”alueiden kehittämiseen liittyvät tehtävät, joissa ei ole suurta yhtenäisyyden tarvetta”.

Jäljelle jäävät valtion aluehallinnon tehtävät VM kokoaisi valtakunnallisen toimivallan omaaviin virastoihin, joiden tehtäviä hoidettaisiin hajautetusti alueellisissa toimipisteissä. Nämä virastot jakautuisivat tyypiltään yhden toimialan virastoihin ja monialavirastoihin. Kummankin tyyppisillä virastoilla voisi olla joissain erikseen määritellyissä toimintayksiköissä alueellista toimintaa. 

Valmistelussa oleva esitys laiksi Kansallisarkistosta[2] ei noteeraa alueellista arkistotoimintaa, vaikka nykyisen arkistolainsäädännön mukaan maakunta-arkistot ovat alueellisia keskusarkistoja ja tutkimus- ja kehittämiskeskuksia. Esitys näyttäisikin ehdottavan perustettavan ”Kansallisarkisto”-nimisen viraston tyypiksi sellaista yhden toimialan virastoa, jolla on kyllä alueellisia toimipisteitä mutta ei alueellista toimintaa. Esitystä perustellaan valtakunnallisen arkistotoiminnan yhtenäisyyden ja tehokkuuden näkökulmasta ja taustalla vaikuttavat arkistolaitoksen jatkuvasti supistuvat henkilöstövoimavarat. Valitettava tosiasia onkin, että valtiontalouden säästöt ovat käytännössä jo pitkään nakertaneet maakunta-arkistojen edellytyksiä harjoittaa lakisääteistä alueellista arkistotoimintaa.

Arkistolaitoksen näkökulmasta arkistotoiminnassa on viime kädessä kyse asiakirjallisen kulttuuriperinnön suojelemisesta ja tarjoamisesta tutkimuskäyttöön. On sanomattakin selvää, että kulttuuriperinnön arvo riippuu sen rikkaudesta ja moninaisuudesta. Siinä määrin kuin hallinnon yhtenäistämiskehitys yhtenäistää myös asiakirjallista kulttuuriperintöä, kulttuuriperinnön arvon voidaan katsoa heikkenevän. Sen vuoksi paikallisen ja yksityisen arkistoaineiston merkitys asiakirjallisen kulttuuriperinnön rikastajana kasvaa.

Jos arkistolaitos vetäytyy alueellisesta arkistotoiminnasta niukkenevien voimavarojensa takia, kysymys kuuluu, mikä pelastaa erityisen paikallisen asiakirjallisen kulttuuriperinnön. Taloudellisesti kannattavaa liiketoimintaa arkistotoiminnasta on vaikea saada.

Monille paikkakunnille on perustettu viime vuosikymmeninä kotiseutuarkistoja, mutta niiden voimavarat ovat yleensä joko pienet tai hankeriippuvaiset, elleivät kokonaan loppuneet. Usein kotiseutuarkistot ovat jääneet yhden kiireisen kunnan kulttuuritoimen tai asiakirjahallinnon viranhaltijan päänsäryksi. Valmisteilla oleva Yksityisarkistolaki[3] tuskin tuo alueelliseen arkistotoimintaan merkittävästi lisävoimavaroja, koska keskeiset yksityisarkistotoimijat ovat valtakunnallisia.

Voitaisiinko alueellinen arkistotoiminta siirtää toisen asteen itsehallintotasolle, esimerkiksi maakuntahallinnon vastuulle? On täysin mahdollista koota kunnallisista kulttuuriperintötoimijoista kuten kirjastoista, museoista ja kotiseutuarkistoista toiminnallinen kokonaisuus, jota voidaan kehittää yhteisrahoituksella alueellisesta näkökulmasta. Muistiorganisaatioilla on perinteisesti ollut hallinnolliset raja-aidat ylittävää yhteistoimintaa. Digitalisaation ansiosta yhteistä toimintakenttää on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Aineiston sähköisen luetteloinnin, digitoinnin ja sähköisen aineiston säilyttämisen haasteet suorastaan huutavat paikallisten toimijoiden pitkäjänteistä alueellista yhteistyötä.

Tällaiseen yhteistyöhön arkistolaitos voisi hyvin osallistua asiantuntemuksellaan ja alueellisen toimipaikkaverkostonsa välityksellä. Asiakirjojen keskitetyillä säilytysratkaisuilla saavutettaisiin kustannussäästöjä. Lisäksi yhteistyössä voitaisiin hyödyntää alueella toimivien kulttuuriperinneyhdistysten ja muiden kolmannen sektorin toimijoiden verkostoja. Mikkelin suunnalta löytyy onnistunut esimerkkikin arkistoalan alueellisesta, sektorirajat ylittävästä yhteistoiminnasta.

 
Anssi Lampela
Ylitarkastaja
Oulun maakunta-arkisto

Blogi on kirjoitettu ennen hallitusohjelman julkaisemista


[1] Talouspolitiikan lähtökohdat 2015–2019. Valtiovarainministeriön virkamiespuheenvuoro. Valtiovarainministeriön julkaisuja – 13/2015.
[2] Arkistolakityöryhmän muistio. Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2015:3.
[3] Yksityisarkistolakityöryhmän muistio. Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2015:4.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Viesti ilmestyy näkyviin heti kun ylläpito on ehtinyt tarkastaa sen.