Arkistopedagogiikalla tavoitellaan uusia asiakkaita


Arkistopedagogiikan tavoitteena on innoittaa uusia käyttäjäryhmiä tutkimaan arkistoja sekä opastaa arkistojen käyttöön. Keskeistä on konstruktivistinen oppimiskäsitys sekä tutkiva oppiminen. Arkistopedagogiikka on osa kulttuuriperintöpedagogiikkaa, jonka tavoitteena on auttaa ymmärtämään kulttuuriperintöä ja rohkaista omaan kokemukseen ja tulkintaan. Arkistolaitos terävöittää tulevina vuosina arkistopedagogista toimintaansa eri puolilla maata.


Kansallisarkistoon kuuluvassa Saamelaisarkistossa lapsille järjestetty arkistopedagoginen toiminta on saanut myönteistä palautetta ja herättänyt kiinnostusta sekä vanhemmissa että opettajissa. Sajoksessa on vieraillut Inarin koulun 0-2 luokat (pohjoissaamen-, inarinsaamen- ja suomenkielinen luokka.) Myös alle kouluikäiset ovat tutustuneet Saamelasiarkistoon vanhempiensa kanssa.

Oppilaat ovat tutustuneet muun muassa tutkija Karl Nickulin arkistoon kuuluvaan saamelaislasten piirustuskokoelmaan sekä 1950-luvun mustavalkoisiin valokuviin Nellimöstä. Samalla lapset näkivät piirustusten kopioista tehdyn näyttelyn, jolloin tuli luontevasti vertailtua alkuperäistä piirustusta ja kopiota ja keskusteltua niiden eroista ja siitä, miksi näyttelyssä oli käytetty kopioita. Joulun alla oppilaat askartelivat kierrätysmateriaaleista ja laminoiduista valokuvista joulukoristeita. Samalla keskusteltiin kierrätyksestä, duodjista (saamelaiskästyö/taide) ja entisajan elämästä. Digitaaliarkiston kirkonkirjojen ja oman sukupuun tekemisen kautta he tutustuivat vanhoihin käsialoihin sekä sukututkimukseen.

Arkistomakasiinissa lapsia ihastuttivat rullattavat hyllyt ja valokuva-aineistot: ”Ovatko kaikki nämä valokuvat 1900-luvulta?!”. Lisäksi tutustuttiin arkistonhoitajan työhön kuuluvien suojaessun ja puuvillahansikkaiden käyttöön, arkistodokumenttien oikeaan säilyttämiseen sekä siihen, miten tutkijasalissa käyttäydytään. Arkistonhoitajille nämä vierailut ovat tuoneet iloa ja touhua, joskin 45 minuutin vierailuaika on ollut valitettavan lyhyt. Onneksi koettujen asioiden käsittely jatkuu kouluissa ja kotona vielä vierailun jälkeenkin. 


Saamelaisarkisto on lisäksi aloittanut Saamelaiskäräjien, Oulun yliopiston Giellagas-intituutin, Saamelaismuseo Siidan ja Saamelaisalueen koulutuskeskuksen kanssa yhteistyön saamelaisen kulttuuriperintöpedagogisen koulutuksen järjestämiseksi Oulun yliopistossa.

Arkistolaitoksen arkistopedagogisen toiminnan pyrkimyksenä on madaltaa kynnystä tulla arkistoon ja lisätä siten avoimuutta ja saavutettavuutta. Digitoiduista materiaaleista luodut pedagogiset sisältökokonaisuudet tarjoavat helpon mahdollisuuden tutustua arkistoon kauempaakin; paikallisesti voidaan tarjota arkistovierailujen yhteyteen räätälöityä pedagogista toimintaa.

Tavoitteena on, että arkisto koetaan yhtä luontevaksi tiedonhaun paikaksi kuin kirjastonkin. Arkisto voi tarjota niin elämyksiä kuin uudenlaista ymmärrystä historiaa ja nykyaikaa kohtaan. Kouluissa on kasvamassa uusi innokas arkistonkäyttäjäsukupolvi. Tämä on hyvä asia erityisesti tutkimuksen ja kulttuurin kannalta.

Ylitarkastaja Inker-Anni Linkola, Saamelaisarkisto


Lähteet:  Ulfner, Helena 2001: Arkivpedagogik - nödvändig verksamhet eller kostsam sandlådeaktivitet. Bachelor thesis. Uppsala: Uppsala universitet.
Anna Hansen, VD, NCK – Nordiskt centrum för kulturarvspedagogik

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Viesti ilmestyy näkyviin heti kun ylläpito on ehtinyt tarkastaa sen.