Suhteeni arkistolaitokseen koostuu kahdesta roolista. Tutkijana olen arkistojen käyttäjä eli asiakas ja opettajana arkistolaitoksen tulevien asiakkaiden opastaja. Lukukausien aikana ensimmäiselle roolille ei juuri jää aikaa, mutta tulevien ja kenties jo vähän aloittelemaankin päässeiden arkistonkäyttäjien kanssa olen tekemisissä päivittäin.
Muutamana vuonna olen näin syksyisin pitänyt Helsingin yliopistossa poliittisen historian ja talous- ja sosiaalihistorian pääaineopiskelijoille menetelmäkurssia, joka edeltää proseminaaria. Osanottajat ovat siis toisen tai kolmannen vuoden opiskelijoita. Kuluvana syksynä osallistujia oli 59.
Yhtenä osiona kurssiin kuuluu arkistolaitokseen tutustuminen. Esittelen sitä parilla luennolla, minkä lisäksi opiskelijoiden on osallistuttava kolmeen arkistovierailuun ja kirjoitettava yhdestä arkistosta lyhyt raportti. Sitä varten on tehtävä oma itsenäinen aineistohaku yhdessä vapaavalintaisessa arkistossa. Se edellyttää jalkautumista arkistoon – verkkoaineistoja ei tässä voi käyttää. Haku tehdään valitun arkiston käytäntöjen mukaan, aineisto tilataan ja siihen tutustutaan pääpiirteissään.
Kurssilla on tarjolla kymmenen vierailukohdetta, joihin opiskelijat voivat oman kiinnostuksensa mukaisesti ilmoittautua. Tarjolla oli mm. Kansallisarkisto, UM:n arkisto, eräitä yksityisiä keskusarkistoja, KAVA, jne. Kun opiskelijoilla ei ilmoittautumisvaiheessa ollut minkäänlaista käsitystä vierailukohteista, ilmoittautuminen perustui mielikuviin. Niinpä UM:n arkiston vierailukiintiö täyttyi ensimmäisenä, ja Kansallisarkistonkin brändi veti hyvin. Pahnan pohjimmaisiksi jäivät SKS:n kansanrunousarkisto, Kansan Arkisto ja Tilastokeskus. Niihin joutuivat tyytymään mattijamaijamyöhäset, kun ”kiinnostavammat” kohteet oli jo täyteen buukattu.
Arkiston vetovoimaa opiskelevan nuorison silmissä lisäisi kovasti myös se, jos verkkosivulla kerrottaisiin heti alkajaisiksi, kuinka paljon digitaalista aineistoa on saatavilla.
Jos matskut on netissä, ohjaajan tarjoama esseen tai gradun aihe alkaa heti sytyttää paremmin. Syynä ei ole opiskelijan laiskuus tai kauniimmin ilmaistuna edes mukavuudenhalu vaan sukupolvien kuilu. Nuoret ovat yksinkertaisesti tottuneet työskentelemään verkossa joustavammin kuin paperipinojen äärellä. Minulla on tästä tuore esimerkki: muuan opiskelija tekee gradua SVUL:n ja TUL:n panoksesta Helsingin 1952 olympiakisojen järjestelyissä.
Alkusyksystä sähköpostini tavoitti Urheilun keskusarkistosta tullut viesti, jonka mukaan arkisto oli siirtynyt digiaikaan. Forwardasin meilin mainitulle graduntekijälle, joka ilahtui kovasti ja kertoi, että hänestä tuntui kuin Joulupukki olisi käynyt ennen aikojaan. Hänen aiemmin aika lailla tökkinyt graduntekonsa sai digiajassa aivan uuden vauhdin ja vaihteen, ja kohta työ onkin jo valmis.
Professori Seppo Hentilä
Kirjoittaja on arkistolaitoksen neuvottelukunnan jäsen
Olenpa sitten aivan eri maata sinun opiskelijoittesi kanssa. Aloitin nyt syksyllä kulttuuriperinnön tutkimuksen opiskelun Turun yliopiston Porin yksikössä, ja jo marraskuussa porhalsin SKS:n kansanrunousarkistoon.
VastaaPoistaYksi harjoitustöistäni edellytti lisätietouden hakemista porilaisesta lehmästä sekä lehmän ja naisen suhteesta. Lukevana henkilönä päätin lähestyä aihetta kirjallisista lähteistä. Tiesin Maaseudun sivistysliiton ja SKS:n vuonna 2004 järjestämästä Ei auta, sanoi nauta -kirjoituskilvasta. Arkiston luonnikkaat ja auttavaiset asiantuntijat listasivat minulle aineistoista ne kirjoittajat, joiden postiosoite oli Pori. Reilut kaksikymmentä kirjoitusta löytyi.
Läpikäytyäni kaikki ne, selvisi, ettei ole Muurikin voittanutta.
Myöhemmin harjoitustyössäni kutsuinkin märehtiväistä Hansholman helmeksi. Muurikin emännälle Muurikki oli enemmän kuin yksi lehmä. Se oli kaikki.
Muurikin nainen lopetti lehmätarinansa: ”Sitten (Muurikin jälkeen) meille otettiin uusi lehmä, siitä en muista mitään, vaikka se oli meillä kaksi vuotta”.
Olen huomannut itsessäni saman, kuin edellinen kommentoija. Vaikka netti toki on kätevä ja nopea tapa tiedon hankkimiseen, on arkistossa käynti aivan toinen kokemus. Netin ääressä aika käy jotenki helposti tylsäksi ja kaikki parin klikkauksen päässä oleva tieto vaikuttaa jotenkin "liian helpolta" saavuttaa. Toisinaan on mukava nähdä enemmän vaivaa ja lähteä tiedon perään ns. vanhoilla menetelmillä.
VastaaPoista