24.1.2012

Kuulumisia Hämeenlinnasta

Vuoden vaihde tuo aina tullessaan muutoksia toimintaan. Viime viikon blogissa kerrottiin Kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteen tutkijasalin sulkemisesta ja aineistojen siirrosta Rauhankadun arkistomakasiineihin. Tutkijasalitoimintojen keskittäminen Helsingin seudulla ja siihen liittyvät laajat aineistosiirrot ovat vaatineet pitkäjänteistä suunnittelua.

Tutkijasalipalveluiden ja tilankäytön tehostamista painotettiin Hämeenlinnan maakunta-arkiston uudisrakennuksen suunnittelussa muutama vuosi sitten.  Pitkäjännitteisestä suunnittelusta ja toteutuksesta kertoo jo se, että Rauhankadun ja Siltavuorenkadun toimipisteistä siirrettiin ensimmäiset aineistosiirrot Hämeenlinnan maakunta-arkistoon  syksyllä 2010 ja viime vuoden keväällä siirtourakka jatkui niin, että kaikkiaan yli 9 kilometriä aineistoja siirrettiin Hämeenlinnan maakunta-arkistoon. Suuri osa aineistoista on Uudenmaan läänin alueella toimineiden viranomaisten arkistoja, kuten Uudenmaan lääninhallituksen arkisto. Mutta mukaan mahtuu myös koko Suomea koskevia aineistoja kuten tuomiokirjojen ns. renovoidut eli puhtaaksi kirjoitetut kappaleet vuodesta 1871 alkaen, maa- ja metsätalousministeriön asutusasiainosaston (ASO) arkisto ja maatalouslaskenta-aineisto, josta tutkija saa tietoa maatiloista separaattorien ja karviaismarjapensaiden tarkkuudella, kuten viime vuoden huhtikuun blogissa on yksityiskohtaisemmin kerrottu.

Viime vuoden aikana saatiin myös toteutetuksi kaikki näihin siirtoihin liittyneet Vakka-arkistotietokannan vaativat muutostyöt. Tämä tarkoittaa sitä, että nyt esimerkiksi siirrettyjen aineistojen oikeat sijoituspaikkatiedot löytyvät Vakka-arkistotietokannan ja Astia -tutkijasalikäyttöliittymän hakujen avulla.

Maakunta-arkistoomme on siirretty myös kentältä eli valtion piiri- ja paikallisviranomaisilta runsaasti uutta aineistoa viime vuoden aikana. Yli 50 eri viranomaisarkistoa on siirretty maakunta-arkistoon. Ajallisesti aineistot sijoittuvat pääsääntöisesti 1960 -luvulle ja määrällisesti niitä on yli 1300 hyllymetriä.

Aukioloaikoihin on myös tullut joitakin muutoksia vuoden alusta lähtien. Hämeenlinnan maakunta-arkiston tutkijasali on avoinna maanantaista perjantaihin kello 8.00-16.00. Talvikaudella ja tulevalla syyskaudella päivystämme keskiviikkoisin ja torstaisin kello 16.00- 18.00. Lisäksi niin sanottuja pitkiä iltoja eli päivystys kello 16.00-20.00 on keskiviikkoisin ja torstaisin pääsääntöisesti kuukauden ensimmäisellä kokonaisella viikolla.  Aikaisemmat aukioloaikamme tunteva varmaan huomaa, että aukiolotuntimäärät tulevat aavistukset laskemaan, mutta näin olemme voineet järjestää asiakkaiden toivomia nk. pitkiä iltoja aikaisempaa enemmän. Näiden määrä lähes kaksinkertaistuu. Kaikkien toimipisteiden kohdalla tarkat aukioloajat on syytä tarkistaa Arkistolaitoksen kotisivuilta tai soittamalla kyseiseen toimipisteeseen aina ennen vierailua.

On syytä myös muistuttaa, että viimeiset asiakirjatilaukset tulee jättää kello 15.00 mennessä tai tilata ne etukäteen sähköpostilla tai soittamalla maakunta-arkiston vaihteeseen.

Kansallisarkiston ja Hämeenlinnan maakunta-arkiston yhdessä järjestämät XXIII Pohjoismaiset Arkistopäivät kokoaa yhteen pohjoismaalaiset alan ammattilaiset toukokuun lopulla (23.-25.5.2012). Aiheesta lähemmin 28.10.2011 blogikirjoituksessa. Arkistopäivien aikana tutkijasalin aukioloaikoihin tulee joitakin muutoksia. Tarkemmat aukioloajat ilmoitetaan kotisivuilla lähempänä tilaisuuden ajankohtaa.

Tervetuloa tutkimaan vanhempia ja uusia aineistojamme ja toivottavasti arkistoalan ammattilaiset kokoontuvat sangoin joukoin toukokuussa Hämeenlinnaan.

Susanna Taipale
ylitarkastaja, tietopalvelun vastuualue
Hämeenlinnan maakunta-arkisto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Viesti ilmestyy näkyviin heti kun ylläpito on ehtinyt tarkastaa sen.