Arkistojen aarteita

Arkistoasiakirjat herättävät julkisuuden mielenkiintoa varmimmin, kun ne sattuvat löytymään väärästä paikasta. Elokuussa vanhat asiakirjat olivat vaihteeksi myönteisen mediahuomion kohteena. Norjassa avattiin suorassa televisiolähetyksessä paketti, jonka eräs sikäläinen kunnanjohtaja oli väittänyt sulkeneensa v. 1912 ja luvannut sen aukaistavaksi sata vuotta myöhemmin. Käärö oli kokenut kovia. Se oli selvinnyt muutoista ja sodasta, vieläpä roskakoristakin. Televisiolähetys juonnettiin englanninkielellä ja musiikkiesitysten kera. Lähetystä seurattiin useissa maanosissa Pohjois-Amerikkaa ja Australiaa myöten. Huomion keskipisteenä ollut pienehkö kolmikiloinen paketti sai osakseen niin suuren, kunnioittavan ja juhlallisen kohtelun, että paketin käärijä tuskin oli osannut sellaisesta haaveilla. 

Käärön sisällöstä liikkui etukäteen mitä mielikuvituksellisempia huhuja, arvailuja, jopa toiveita jonkinlaisesta aarteesta. Jotkut ounastelivat, josko huumorintajuinen kunnanjohtaja olisi kirjoittanut päällyspaperin alle toiseen kääreeseen sanat "avataan v. 2112". Paketista näytti kuitenkin salamavalojen loisteessa paljastuvan tutkijalle ja arkiston työntekijälle tutunnäköistä materiaalia: pöytäkirjoja, kirjeitä ja lehtileikkeitä. Aineiston tarkempi läpikäynti paljastanee, sisältyykö asiakirjoihin jotain oikeasti yllätyksellistä. Reaktioista päätellen tilaisuuden järjestäjien suurin ilonaihe näyttää joka tapauksessa toteutuneen: tapahtuma sai maailmanlaajuisen huomion.

Norjan mediamylläkkään rinnastettava tilaisuus oli oman aikansa mittakaavassa "Porthanin arkun" avaaminen Helsingissä v. 1902. Osa Suomen historiankirjoituksen isän, H. G. Porthanin, arkistosta oli hänen tahtonsa mukaisesti suljettu sinetöityyn arkkuun, joka avattiin vasta lähes sata vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Monien arvailujen ja sensaatiohakuisuuden kohteena olleesta arkusta löytyi lähinnä Porthanin kirjeenvaihtoa aikalaistensa kanssa. Aineisto tarkensi kuvaa "Porthanin ajasta" ja henkilöstä. Arkku aarteineen sijoitettiin nykyiseen Kansalliskirjastoon professorin testamenttia noudatellen.

Oulun maakunta-arkisto on profiloinut tällä viikolla laajentuneen Astia-verkkopalvelun "avuksi arkistojen aarteisiin". Uudistus olisi edellä mainittujen mediatapahtumien arvoinen. Astian pilotointiin osallistuneena sekä sen hyödyllisyyden ja helppouden todenneena ehtikin jo kaivata kokeilukauden etuja. Aineiston haku- ja tilausmahdollisuus kotikoneelta on merkittävä hyöty erityisesti silloin kun lähinkin maakunta-arkisto sattuu sijaitsemaan satojen kilometrien takana. Lyhyehköillä käynneillä voi vastedes keskittyä itse asiakirjojen tutkimiseen. Kaikki on valmiina. Sataa vuotta nuorempienkin henkilöarkistojen luettelot ovat nyt katsottavissa verkon välityksellä, mikä sekin parantaa merkittävästi arkistokäyntien etukäteistä suunnittelua ja niihin valmistautumista. Syrjäseudun palvelujen vähenemiseen tottunut tervehtii ilolla arkistolaitoksen askelta, joka tasa-arvoistaa tutkijoiden asemaa asuinpaikasta riippumatta.

Astian tuoma uudistus samoin kuin asiakirjojen digitointi helpottavat tuntuvasti tutkijan työskentelyn lähtökohtia. Tutkimustyön varsinainen ydin kuitenkin säilyy. Elektroninen arkistoympäristö ei auta kaikessa. Yhä on nähtävä vaivaa, turvauduttava virkailijoiden apuun, hallittava vanhoja käsialoja ja kieliä, osattava tulkita kirjoittajan aivoituksia, kyettävä asettamaan tiedonhippuset laajempiin yhteyksiin, tehtävä niistä johtopäätöksiä ja jalostettava ne - onnellisessa tapauksessa - viimein tutkimukseksi. 

Vaivannäön palkaksi menneiden ihmiskohtaloiden välityksellä avautuu perspektiiviä omaankin elämään. Jokin liikahtaa. Asiakirjojen kirjoittajat ja niissä esiintyvät henkilöt astuvat hyllyltä elämään ja tutkijansaliin. Huolitellulla ja taidetta lähentelevällä kirjoitus- ja piirrostyylillä laadittuja alkuperäisiä kirjeitä ja karttoja katsellessa voi kokea esteettisiä elämyksiä. Ei voi myöskään olla jatkuvasti ihastelematta vanhan kielen ilmeikkyyttä ja vivahteikkuutta, sanonnan rikkautta. Tutkija ei hyödy vain yksittäisestä "tiedosta". Hän tarvitsee taustan ja kokonaiskuvan ajasta, johon tieto liittyy. Siksi kosketusta alkuperäisiin asiakirjoihin tarvitaan. Astian avaamien aarteiden ansiosta näillekin elämyksille jää nyt enemmän tilaa.

Jouko Karjalainen

TL, kirkkoherra (el.), Hyrynsalmi - Oulu

Kirjoittaja on Oulun maakunta-arkiston asiakas