15.3.2013

Terveisiä Leposaareen

Sota-arkistoon alettiin kerätä tietoja sodissa kuolleista vuonna 1985. Suomen Sotaveteraaniliitto ehdotti erityisen tietokannan koostamista, rahoittajaksi lähti mukaan myös Kaatuneiden Muistosäätiö.  Suomen sodissa 1939–1945 menehtyneiden tietokannan rungon muodostavat evankelis-luterilaisilta seurakunnilta saadut sankarihautoihin haudattujen nimiluettelot. Muut tietokannan tiedot on kerätty entisen Sota-arkiston lukuisista eri lähteistä. Tietoja sodassa luovutettujen alueiden vainajista saatiin Mikkelin lakkautettujen seurakuntien arkistosta. Lähteinä on käytetty myös Sotilaslääkintäarkiston hallinnoimaan suljettuun arkistoon kuuluneita sotilaiden kantakortteja, jotka saatiin käyttöön vasta vuonna 1997. Tietokannassa on 94 712 nimeä, joista sodan jälkeen kuolleita on 1 420 ja siviilejä 113. Siviilit ja sodan jälkeen kuolleet tullaan jatkossa erottamaan omaksi tietokannakseen.


Kantakorttien tutkiminen tuo lisää
tietoa sotaan osallistuneista miehistä.
© Arkistolaitos / Maria Arponen
Tietokanta laitettiin internetiin syyskuussa 2000. Koska kysymys on sota-ajasta, tiedot voivat olla puutteellisia. Kun tietokanta avattiin yleisölle, monet ihmiset ottivat yhteyttä väärien tai vaillinaisten tietojen vuoksi.  Suurimmaksi puutteeksi osoittautuivat virheet vainajien lasten lukumäärissä sekä väärä äidinkieli.  Kaikki korjaukset ja täydennykset otetaan edelleen kiitollisina vastaan. Myös tietokannan toimintoja aiotaan täydentää: kaikki internetissä käytettävän sovelluksen kentät muutetaan hakukentiksi.

Tutustuin ”Menehtyneisiin” elokuussa 2012. Tulin Kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteeseen harjoittelijaksi edellisen vuoden marraskuussa. Tein kantakorttihakuja puolisen vuotta ennen kuin minut vihittiin tietokannan salaisuuksiin. Kävin läpi paljon kantakortteja metsästäessäni ensisijaisesti puuttuvia joukko-osastotietoja. Siihen päättyi työni ”helppo” osuus: vielä kadoksissa olevia joukko-osastoja yritän jäljittää kenttä- ja sotasairaaloiden potilaskertomuksista, -korteista ja poistamisilmoituksista, rykmenttien sotapäiväkirjoista, päiväkäskyistä ja tappioluetteloista sekä kaatuneiden evakuointikeskusten kortistoista.  Joskus asiakirjat on täytetty vain osittain, ja käsialoja voi olla vaikea tulkita. Sota-ajan lähteiden moninaisuus, epätäsmällisyyskin, on alkanut aueta kaikessa laajuudessaan.  Kahlaan läpi kasan asiakirjoja, enkä siltikään onnistu löytämään pitävää todistetta siitä, kaatuiko sotilas taistelukentällä vai kuoliko hän haavoihinsa kenttäsairaalassa. Sotapäiväkirjoja riittää, mutta kateissa on juuri sen joukko-osaston päiväkirja, josta olisin voinut löytää tiedon kuolintavasta eli tietokannan menehtymisluokan. Toisaalta täytyy muistaa, että silloin oli sota. On ihmeellistä, että tuolta ajalta on säilynyt niinkin paljon asiakirjoja.

Työni Menehtyneiden tietokannan parissa on suuresti muuttanut suhtautumistani Suomen sotiin ja niissä henkensä uhranneisiin. En ole koskaan kuvitellut, että itsenäisyys on tullut meille lahjana, mutta sotilaiden potilasasiakirjat ja tietysti sotapäiväkirjat ovat viimeistään avanneet silmäni. Vähin, mitä voimme heille antaa, on kattava ja oikeaa tietoa sisältävä tietokanta, joka säilyttää heidän muistonsa jälkipolville. Tämän kirjoitettuani vilkutan ikkunastani Leposaaren hautausmaalle, jossa lepäävät perheemme omat sankarivainajat.

Nina-Maria Saikkonen
Tutkija, Kansallisarkisto

1 kommentti:

  1. Sankarityöt eivät unohdu. Itse olen aikoinani käsitellyt Viipurin läänin henkikirjoja.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Viesti ilmestyy näkyviin heti kun ylläpito on ehtinyt tarkastaa sen.