Työ tekijäänsä opettaa

Oma arkistourani alkoi kuusi vuotta sitten Jyväskylän ja Tampereen yliopistojen yhteisesti toteuttaman Arkistonhallinnan maisteriohjelman (Ahmo) merkeissä. Muistan vieläkin, kuinka maisteriohjelman avaustilaisuudessa todettiin, että juuri yksityis- ja yrityssektorilta oli tullut kyselyjä tämänkaltaisen koulutusohjelman toteuttamiselle. Vielä siinä vaiheessa en osannut kuvitella, että tulisin muutaman vuoden kuluttua toimimaan globaalin suuryrityksen arkistossa. En tiedä kuinka hyvin koulutusohjelma on tältä osin vastannut yksityissektorin tarpeeseen saada käyttöönsä arkistoalan osaajia – tämän päivän realiteetti on kuitenkin se, että yhä harvemmassa yrityksessä on perinteistä arkistonhoitajaa. Tehtävää hoitaa usein joku muu oman toimensa ohella, ja tiedonhallintaa hoidetaan laajemmassa perspektiivissä esim. IT-osaston toimesta. Tänä päivänä pelkän arkisto-osaamisen lisäksi tarvitaan laajaa ymmärrystä koko tiedonhallinnan kentästä – asiakirjojen ja arkistojen sijasta keskiössä on tieto ja sen hallinta.

Niinpä neljän työelämässä vietetyn vuoden jälkeen on paikallaan tehdä arvio siitä, mikä hyöty saadusta koulutuksesta ja tutkinnosta on ollut oman urani kannalta. Suorittaessani Ahmoa Jyväskylän yliopistossa vuosina 2008–2010, oli koulutusohjelman rakenne hyvin päätearkisto- ja julkishallintopainotteinen. Kontaktit yritysmaailmaan ja esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusarkistoon olisivat olleet hyödyllisiä. Oman haasteensa opetukselle aiheutti se, että mukana oli sekä arkistouraansa aloittelevia että jo työelämässä olevia opiskelijoita.

Mikäli peilaan koulutusohjelman sisältöä ja saatua oppia nykyiseen työtehtävääni, on myönnettävä, ettei hyötysuhde ollut kovin suuri: yksityissektorilla tarvittavan osaamisen olen hankkinut jälkikäteen omatoimisesti, kursseilta ja työssä oppimisen kautta. Toisaalta koulutusohjelma tarjosi johdatuksen arkistoalan perusteisiin ja mahdollisuuden elintärkeään työharjoitteluun, jonka suoritin Jyväskylän maakunta-arkistossa. Hyvin sujuneen työharjoittelun ansiosta sain seuraavana kesänä uuden määräaikaisen työsuhteen maakunta-arkistosta. Karttuneen työkokemuksen ja koulutusohjelmasta saadun tutkinnon ansiosta työurani jatkui myöhemmin Hämeenlinnassa Rautaruukin keskusarkistossa. Omalla kohdallani hankittu tutkinto oli tulevan työuran mahdollistaja, ei niinkään suoranainen tae aidosta ammatillisesta osaamisesta.

Tällä hetkellä arkistoalalle aikovan tai juuri opiskelunsa aloittaneen on syytä huomioida, että alan osaamisvaatimukset ovat tänä päivänä varsin laajat. Perinteistä päätearkisto-osaamista toki tarvitaan edelleen, mutta useimmissa alan avoimissa työtehtävissä vaaditaan huomattavasti laaja-alaisempaa osaamista tiedonhallinnan eri osa-alueilta. Etenkin osaaminen sähköisessä tiedonhallinnassa on arvossaan. Oman urapolun suunnittelu olisi suotavaa aloittaa hyvissä ajoin. Jo opintojen alkuvaiheessa kannattaa kiinnittää huomiota alan avoimiin työtehtäviin ja niissä vaadittaviin osaamisvaatimuksiin. Näin tekemällä omasta tutkinnosta voi rakentaa paremmin työelämään valmistavan kokonaisuuden.

Verkostojen, kollegoiden ja omatoimisen oppimisen merkitystä ei voi koskaan ylikorostaa. Omalla kohdallani Liikearkistoyhdistys on tärkein sidosryhmä, jonka koulutus- ja tapahtumatoiminta on toiminut korvaamattomana osaamisen kehittäjänä. Yhdistyksen kautta olen tutustunut useisiin alalla työskenteleviin kollegoihin, joiden kanssa käyty ajatusten vaihto on ollut äärimmäisen arvokasta. Oma aktiivisuus ja positiivinen asenne sidosryhmissä voivat poikia mielenkiintoisia kokemuksia. Myös asioiden omatoiminen opiskelu ja oman alan seuraaminen ovat erittäin tärkeää asiantuntijuuden ylläpitämisen kannalta. Toimitpa sitten yksityisellä tai julkisella sektorilla, on suotavaa seurata oman alan kehitystä kokonaisuutena, ei vain omasta näkövinkkelistä. Tällä tavalla ei sulje itseltään tiettyjä ovia tulevaisuudessa.

Tutkinnoista ja työkokemuksesta huolimatta, työntekijän on oltava valmis seuraamaan aikaansa ja tarvittaessa uusimaan osaamistaan. Itse olen reagoinut tilanteeseen jatkokoulutuksella: tällä hetkellä jatkan työn ohessa oman ammatillisen osaamiseni kartuttamista Mikkelin ammattikorkeakoulun Sähköisen asioinnin ja arkistoinnin koulutusohjelmassa. Maailma on muuttunut viimeisen 15–20 vuoden aikana niin merkittävästi, että muutoksen tuomien haasteiden ratkaisu vaatii uudenlaista osaamista ja ajattelua. Tällä kertaa ensisijainen tavoitteeni ei ole hankkia uutta tutkintoa, vaan kasvattaa omaa osaamispääomaa – tutkinto tulee ns. kaupanpäällisenä. Jokainen yksilö on lopulta itse vastuussa oman osaamisensa ajantasaisuudesta!

Kuten tiedetään, yksikään korkeakoulututkinto ei tee opiskelijasta valmista työntekijää, sillä oppiminen jatkuu työelämään siirryttäessä. Siksi välillä pohdinkin, miksi tässä maassa usein ylikorostetaan korkeakoulututkinnon merkitystä. Täällä luotetaan sokeasti korkeaan koulutustasoon ja sen tuomaan illuusioon osaamisesta. Silti usealla alalla koulutuksessa on ylitarjontaa ja ihmisiä valmistuu suoraan työttömyyskortistoon. Myös työelämään siirtymisessä on ongelmia opintojen venyessä ja työelämässä tarvittavien taitojen puuttuessa. Siksi omaa osaamista on kehitettävä omatoimisesti myös tutkinnon suorittamisen jälkeen. Näinä taloudellisesti tiukkoina aikoina kaikkiin mahdollisiin oman alan työtarjouksiin on syytä tarttua, sillä ilman työkokemusta on vaikea edetä urallaan. Lyhyetkin työsuhteet vievät uralla eteenpäin. Ammatillista osaamista on mahdotonta kehittää ilman työkokemusta, sillä koulun penkillä ei opita käytännön työntekoa.

Kalle Autio
Records management specialist/Rautaruukki Oyj