Olen työskennellyt Hämeenlinnan maakunta-arkistossa projektityöntekijänä ALKU-hankkeessa viimeisen puolen vuoden ajan arkistoja järjestäen. Jälleen kerran olen saanut todeta, että arkiston seinien sisälle mahtuu elämän koko kirjo ja siitä kaikkein kuivimman oloisen viranomaisen arkistosta voi löytyä juuri se itseä eniten kiinnostavin asiakirja. Puolen vuoden aikana olen oppinut jotain paitsi teollisuuden jätevesistä, myös teistä, silloista, kosken perkauksista, uittotunneleista, sisävesiliikenteestä ja vedenkorkeuksien mittaamisista.
ALKU-hanke tarkoittaa valtakunnallista aluehallintoviranomaisten arkistojen seulonta- ja järjestämishanketta. Hankkeen tarkoituksena on saattaa kuntoon alueellisten ELY-keskusten (elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten) ja aluehallintovirastojen edeltäjäorganisaatioiden arkistoja, jotka siirtyvät arkistolaitoksen haltuun. Tämä ei ehkä vielä riitä herättämään mahdollisen tutkijan kiinnostusta, mutta tosiasiassa esim. ELY-keskusten aineisto pitää sisällään valtavan määrän asiakirjoja, jotka koskevat meitä kaikkia, jotka käytämme teitä ja siltoja tai olemme tekemisissä vesistöjen kanssa.
Kun ELY-keskukset perustettiin vuonna 2010, ne ryhtyivät hoitamaan mm. tiehallinnon tiepiireille ja alueellisille ympäristökeskuksille kuuluneita asioita. Näiden viranomaisten vanhat arkistot siirtyivät siis ELY-keskusten haltuun. Historiasta kiinnostunut arkistonjärjestäjä innostui heti, kun ELY-keskuksen arkistoluovutuksen sisältö alkoi selkiytyä ja eri arkistonmuodostajat hahmottua. Vain muutaman vuoden ikäisen ELY-keskuksen arkistoista löytyi aineistoa 1800-luvulta alkaen.
Tiepiirien historia juontuu jo vuoteen 1799, jolloin perustettiin Kuninkaallinen Koskenperkaamisen johtokunta. Nimikin kertoo, että tällöin maanteitä tärkeämpiä olivat vesitiet. Nimi muuttui vuonna 1925 Tie- ja vesirakennushallitukseksi ja sellaisena sekä nimi että toimiala säilyivätkin pitkään. Vaatii kuitenkin sekä tutkijalta että virkailijalta hetken mietinnän, ennen kuin ymmärtää, että tottahan niitä vesiasioita voi etsiä tiepiirinkin arkistosta.
Jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, perustettiin tiepiirien rinnalle vesipiirit vuonna 1970. Alueelliset vesipiirit jatkoivat entisten maanviljelysinsinööripiirien toimintaa, mutta ottivat hoitaakseen myös tiepiirien vesistöihin liittyviä asioita. Työnjako selkiytyi tiepiirien ja vesipiirien välillä, mutta aiheutti sen, että tiepiirit siirsivät asiakirjojaan vesipiirille. Asia oli siis saatettu laittaa vireille aikoinaan Tie- ja vesirakennuspiirissä ja alueellisten vesipiirien perustamisen myötä asiakirjat ovat siirtyneet uudelle viranomaiselle. Tämä on tietysti ollut viranomaisen kannalta järkevää ja välttämätöntäkin, mutta poloinen arkistonjärjestäjä on ihmeessä provenienssien kanssa. Kumpaan arkistoon nämä asiakirjat nyt sitten pitäisi laittaa? Herää myös huoli tiedon löytymisestä. Kuinka tuleva tutkija löytää varmasti tarvitsemansa tiedon, kun organisaatiomuutoksia on ollut useita?
ELY-aineistoa saapui Hämeenlinnan maakunta-arkistoon useassa erässä. Tämä aiheutti sen, että esim. sarjoituksen suhteen oli jo tehty ratkaisuja, jotka uudemman arkistoluovutuksen valossa eivät näyttäneetkään enää parhailta mahdollisilta. Osa aineistosta on järjestämisen yhteydessä kuvailtu paikkakunnan, kylän tai vaikkapa tietyn kosken nimen mukaan. Tällöin asia löytyy näppärästi Arkistolaitoksen Astia hakupalvelun avulla ilman tietoa viranomaisesta, joka asiaa on aikoinaan hoitanut. Astiahaku on siis osoittautunut hyväksi keinoksi löytää tietoa yllättävistäkin arkistoista. Mutta on muistettava, että suurin osa toimitusasiakirjoista on numerojärjestyksessä ja tietokantaan on syötetty vain toimituksen numero. Tällöin tiedon löytyminen tarvitsee avukseen perinteiset diaarikortit. Diaarien avulla löytyy toimitusnumero ja varsinaiset asiakirjat etsitään korteista löytyvän toimitusnumeron perusteella.
Alueelliset tie- ja vesipiirit tarjoavat esimerkiksi kylätutkijalle monenlaista kiinnostavaa aineistoa. Teitä ja vesiteitä on rakennettu ja ylläpidetty joka kylässä eikä kommelluksiltakaan ole selvitty. Esimerkiksi Tampereen (entisen Pirkkalan) Pispalanharjun läpi kulkevasta uittotunnelista haaveiltiin jo 1800-luvun lopulla. Vanhin Pispalan uittotunnelia koskeva asiakirja, johon olen törmännyt Hämeen tie- ja vesirakennuspiirin arkistossa, on vuodelta 1872. Kun uusi uittotunneli sitten monien vaiheiden jälkeen saatiin rakennetuksi, oli tukinuiton aika jo ohi ja hukkaputkeksikin nimetty tunneli jäi vaille käyttöä. Rakennustöiden tiimellyksessä paloi kuulemma Pispalan kirkkokin. Pispalan uittotunnelin historiasta kiinnostuneet löytävät tietoa asiasta sekä Hämeen tie- ja vesirakennuspiirin arkistosta että Tampereen vesi- ja ympäristöpiirin arkistosta. Pispalan uittotunneli avattiin yleisölle kesällä 2013 ja tunneliprojektejahan Tampereella riittää jatkossakin, kun uuden Rantaväylän tunnelin mittavat rakennustyöt aloitettiin viime talvena.
Tuhansia sivuja asiakirjoja on kertynyt ja paljon on tapahtunutkin. Kun ensi kesänä käyn Valkeakoskella, voin uida huoleti Vuolteessa, paistaa ahvenfileet voissa pannulla ja nauttia ne hyvällä ruokahalulla raikkaan Sancerren kera. Ympäristötietoisuus on lisääntynyt ja tämä näkyy myös Tampereen vesi- ja ympäristöpiirin asiakirjoista. Jätevesiä ei lasketa enää puhdistamattomina vesistöön ja muillekin päästöille on rajoituksensa. Muutokset ovat hitaita, mutta onneksi ne ovat mahdollisia.
Lisätietoja ALKU-hankkeesta:
Eriikka Kekki
Tietopalvelusihteeri, Hämeenlinnan maakunta-arkisto
Alku-hankkeessa arkistonjärjestäjänä 9/2013 – 3/2014
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi. Viesti ilmestyy näkyviin heti kun ylläpito on ehtinyt tarkastaa sen.