14.5.2010

Arkistolaitoksen verkkopalvelut kehittyvät

Arkistolaitoksessa rakennetaan uutta verkkopalvelua, joka tuo arkistoaineistot entistä helpommin kansalaisten saataville. Palvelu on saanut nimen Astia ja se on käytettävissä verkon kautta 24/7 kaikkialla Suomessa suunnitelman mukaan alkuvuodesta 2011. Astia saadaan käyttöön arkistolaitoksen kotisivuilta osoitteesta http://www.arkisto.fi/fi/arkistolaitos/kansallisarkisto/. Asiasta tiedotetaan tarkemmin loppuvuodesta.


Astia tuo virtuaalisen tutkijasalin kotikoneelle. Olipa virtuaalisen arkistoseikkailun aihe mikä tahansa, Astian avulla voi kokea ahaa-elämyksen, löytää itseään kiinnostavaa aineistoa, mitä ei tiennyt olevan olemassakaan.

Astia avaa arkistot uudella tavalla. Aineistojen hakeminen Astialla on erittäin helppoa: kirjoitetaan vain hakusana Google-tyyppiseen hakulaatikkoon. Siinä kaikki. Tuloksena saadaan lista aineistoista, joissa tuo hakusana esiintyy. Hakutuloslistan lisäksi Astia antaa ns. avainsanapilven, johon on koottu sanoja, jotka ovat Astian mielestä lähellä käyttäjän antamaa hakusanaa. Näin Astia ikään kuin vihjaa, että myös näillä sanoilla saattaisi löytyä käyttäjää kiinnostavaa aineistoa. Jokainen avainsana on linkki, jota hiirellä klikkaamalla saadaan aineisto hakutuloslistaan. Lisäksi, mitä suuremmalla kirjasimella sana on kirjoitettu, sitä enemmän sen takana on aineistoa. Helppoa.

Astian yhteyteen rakennetaan käyttäjäympäristö Portti. Portti on tiedonetsijän apuväline, se esittelee arkistoaineistoja, opettaa käyttämään ja tulkitsemaan niitä, se ohjaa myös Astian käytössä. Portti on sosiaalinen, sillä se ottaa asiakkaan mukaan kehittämään Portin sisältöä. Portista kehitetään arkistoalan kanavaa oppimisen tueksi ja yhteisöllisen tiedon tuottamiseksi.

Aluksi Astialla voidaan ainoastaan hakea tietoja, jatkossa myös antaa erilaisia toimeksiantoja arkistolaitokselle. Tällaisia toimeksiantoja ovat esimerkiksi käyttöluvan hakeminen luvanvaraiseen aineistoon, asiakirjajäljenteen tilaaminen, selvityspyyntö jostakin asiakasta kiinnostavasta aiheesta tai arkistoaineiston tilaaminen tutkijasaliin tutkittavaksi.

Arkistolaitoksessa digitoidaan uusia ja mielenkiintoisia aineistoja koko ajan. Lähiaikoina digitoitaviksi otetaan ns. uudistuskartat. Uudistuskartat ovat maanmittaustoimituksissa syntyneitä puhtaaksi piirrettyjä karttoja, joita arkistolaitoksen kokoelmissa on aina 1700-luvun puolivälin isojaosta alkaen. Kartat ovat käsin piirrettyjä ja väritettyjä ja ne kertovat kylistä ja maatiloista, metsä- ja laidunmaista mielenkiintoisella ja kauniilla tavalla.

Astiaa voidaan käyttää jatkossa myös kirjastojen, arkistojen ja museoiden yhteisen palvelun, Kansallinen digitaalinen kirjasto -asiakasliittymän (KDK) kautta näillä näkymin alkuvuodesta 2011. KDK-hankkeesta enemmän osoitteessa http://www.kdk2011.fi/.

Arkistolaitos on kiinnostunut myös tulevien Astian käyttäjien mielipiteistä. Tämän vuoksi on suunnitteilla, että Astian hakutoiminnot annetaan kaikkien käyttäjien testattavaksi jo ennen varsinaista Astian käyttöönottoa. Keräämme käyttäjiltä palautetta ja saamme varmasti mielenkiintoisia kommentteja. Näin voimme parantaa Astiaa entisestään. Näillä näkymin Astia laitetaan verkkoon testattavaksi alkusyksystä tänä vuonna. Tästäkin asiasta tiedotetaan tarkemmin tuonnempana.

Juha Kotipelto
Kehittämispäällikkö, Kansallisarkisto

3 kommenttia:

  1. Voisitteko tehdä Uudistuskarttojen digitoinnin mahdollisimman suurella resoluutiolla? Nykyisistä Digitaaliarkiston kartoista ei pysty käyttämään yksityiskohtia kirjan kuvituksena kun resoluutio ei riitä.

    (Tai siis älkää ainakaan laittako karttoja lukkojen taakse digitoinnin jälkeen.)

    VastaaPoista
  2. Vastaus Kyläkosken kommenttiin:

    Kansallisarkistossa digitoidaan asiakirjallista kulttuuriperintöä arkistolaitoksen digitoinnin laatukriteerisuosituksen mukaisesti. Asiakirjat digitoidaan 1:1 (300 ppi). Digitaaliarkistossa kuvat ovat tällä hetkellä kahtena jpg -tiedostona, joista suuremman (oikeanpuoleisen, johon voi zoomata) koko on pääsääntöisesti 1:1, 300 ppi. Tämän laatu riittää myös Kyläkosken esittämiin tarkoituksiin.

    Kesäkuun alussa Digitaaliarkistoon lisätään uusi toiminto, jonka avulla parempilaatuisen jpg -tiedoston kopioiminen omalle koneelle on mahdollista. Digitaaliarkiston yläpalkkiin tulevalla "Hae jpg" linkillä kuva saadaan kokonaisena näytölle, jonka jälkeen kuvatiedosto on kopioitavissa hiiren oikean näppäimen avulla omalle koneelle. Tämä uudistus on osa Digitaaliarkiston käytettävyyden ja toiminnallisuuden tulevan kesän aikana tapahtuvaa kehittämistä.

    Yksikönjohtaja István Kecskeméti

    VastaaPoista
  3. Minun ymmärrykseni mjukaan tuo resoluttio riittää 1:1 otteen käyttämiseen, mutta ei minkään laiseen suurennukseen, jos sellaiseen tarvetta/halua.

    Mahdollisesti en osallut pitäjänkarttojen ja topografiakarttojen tiedostoja oikein käyttää, mutta niiden otteet kirjassani Kamariherra, Herrassöörinki ja Kokemäenkartanon torpparit (kappale lahjoiettu Kansallisarkiston kirjastoon) eivät kylläkään edusta toivomaani laatua.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Viesti ilmestyy näkyviin heti kun ylläpito on ehtinyt tarkastaa sen.