7.12.2010

Digiajan mietteitä

Sanotaan, että kuoleman uhatessa saattaa eletty elämä näkyä filminä silmissä. Tietokantasyöttäjän työssä ei ehkä ole tällaista hengenvaaran dramatiikkaa. Eletty elämä pyörii silti filmillä silmien edessä – tuhansien ihmisten elämä ja kuolema monen sadan vuoden ajalta. Heinäkuusta alkaen olen käyttänyt päiväni mikrofilmiluetteloiden ja Vakan tietojen vertailuun, alkuperäisten kirkonkirjojen tarkistamiseen ja ennen kaikkea satojen mikrofilmirullien pyörittämiseen.

Kun vuosikymmenet ja vuosisadat vilisevät lukulaitteen näytöllä silmissä, tuntuu siltä, että mikään ei oikeastaan ole muuttunut 1600-luvulta 1800-luvun lopulle. Kirkon vallan pysyvyys esittäytyy katkeamattomissa rippikirjojen sarjoissa. Vuosisadat ja vallanpitäjät vaihtuvat, mutta kirkonkirjat näyttävät ulkoisesti samanlaisilta.

Tämä muuttumattomuus on tietysti vain näennäistä. Ajan kuluminen näyttäytyy lopulta myös tietokantasyöttäjälle, jolle riittää usein sen ymmärtäminen, että sarakkeen yläreunassa lukee ”döda och begravda”. Muutoksen vain huomaa toisenlaisissa asioissa, kuin historian luennoilla. Puolen vuoden aika riitti hyvin kehittämään kiintymys- ja vihasuhteita eri seurakuntien ja eri vuosisatojen kirjureihin ja opettamaan uudenlaisen suhtautumistavan historian aikakausiin. 1600-luvun loppu ei enää olekaan Kaarle XI:n aikaa, vaan tarkoittaa miellyttävän selkeää ja täsmällistä käsialaa, kun taas 1700-lukua on vaikea uskoa valistuksen vuosisadaksi. Käsiala-analyysin perusteella luulisi vuosisadan kuluneen valtavassa sekasorrossa, joka jatkui vielä pitkälle 1800-luvulle.

Kirjaimiston lisäksi muuttuu myös itse kieli. Mielenkiintoisen lisänsä työhön tuo sen seuraaminen, milloin suomen kieli ilmestyy eri seurakuntien asiakirjoihin. Usein vaihdos tapahtuu aivan 1800-luvun lopulla, mutta ensimmäiset suomeksi kirjatut kirkonkokousten pöytäkirjat tulivat vastaan jo 1700-luvulla. Näiden ensimmäisten suomenkielisten asiakirjojen kielessä on jotain samalla tavoin hellyttävää, kuin ensimmäisiä askeliaan ottavassa lapsessa. Kieli on kömpelöä ja onnahtelevaa, mutta pyrkimys on voimakas ja suunta selvä. Ihan kohta tässä seistään jo tukevasti omilla jaloilla ja lähdetään eteenpäin.

Liisa Vuonokari
Tietokantasyöttäjä, Kansallisarkisto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Viesti ilmestyy näkyviin heti kun ylläpito on ehtinyt tarkastaa sen.