25.3.2011

Seikkailu

Aloittaessani noin kolme vuotta sitten Kymenkartanon lääninhallituksen lääninkanslian arkiston järjestämisen tiesin, että edessäni tulee olemaan suuri seikkailu. Runsaat sata hyllymetriä puutteellisesti luetteloituja, ajan hampaan raatelemia asiakirjoja vuosilta 1741–1831 odotti järjestäjäänsä. Tuhansien vuosikymmenten saatossa epäjärjestykseen joutuneiden, koukeroisella käsialalla kirjoitettujen kirjeiden ja anomusasiakirjojen palauttaminen oikeaan arkistoyhteyteensä kysyi aikaa ja kärsivällisyyttä. Asiakirjasarjojen ja niiden välisten yhteyksien selvittäminen vaati kymmenien diaarien, toistesidosten ja luetteloiden läpi kahlaamista. Ruotsin valtakunnan ja autonomian alun hallintohistoria, vuoden 1734 maaherran ohjesäännön määräykset sekä asiakirjoihin piirtyneet neuvosherrojen, kruununvoutien ja nimismiesten allekirjoitukset tulivat työn myötä tutuiksi.

Vaikka suurin osa työstä oli hyvin mekaanista, ajoittain hieman yksitoikkoistakin, tarjosi työ oivan oppitunnin maamme hallintohistoriasta. Maaherran asema valtakunnan hallintohierarkian keskipisteessä mahdollisti sen, että lääninkanslian asiakirjojen pohjalta saatoin muodostaa kuvan koko valtakunnan hallintorakenteesta. Järjestämistyöni edistyessä 1700-luvun alkupuolen vapaudenaika vaihtui kustaviaanisen itsevaltiuden kautta autonomian aamunkoittoon.  Lääninkansliaan saapuneiden kirjeiden mustat surureunukset kielivät äkillisistä hallitsijanvaihdoksista. Valtakunnan rajoja piirrettiin miekalla ja hallinnollisia rajoja muutettiin tuolloinkin tarpeen mukaan. Maaherran residenssikin siirtyi Loviisasta Heinolaan, mutta lääninhallinnon tehtävät säilyivät muuttumattomina. Maaherra valvoi kuninkaan edusmiehenä lääninsä alamaisten etuja, mutta saattoi myös ankaran isän tavoin kurittaa niskoittelevia alamaisiaan kruunun etuja valvoessaan.

Lääninkanslian asiakirja-aineiston avulla saatoin tehdä retken 1700-1800-lukujen itäsuomalaisen ihmisen arkeen. Olen ollut kärpäsenä lääninkanslian katossa kuuntelemassa, kuinka onneton irtolainen passitettiin kansliakuulustelussa kehruuhuoneeseen tai työvankilaan. Piileskelin myös loviisalaisen kauppiaan repussa tämän ollessa anomassa matkustuslupaa Venäjän puolelle jääneen Haminan markkinoille. Olen saanut seurata läheltä, kuinka tuhannet kruununtalonpojat Suomenlahden rannikolta Pielisjärven synkkiin erämaihin saivat maaherralta vahvistuksen kruununtilansa hallintaan. Järjestystyön edistyessä olin mukana edistämässä Savon ja Karjalan elinkeinoelämää, näin monien talollisten tulevaisuudenunelmien sortuvan tilojen pakkohuutokaupoissa ja sain seurata aitiopaikalta vuosina 1762–1764 Savon ja Karjalan sekavia maanomistusoloja selvittäneen deputaation toimintaa.

Myös arjesta poikkeavat tapahtumat ovat tulleet tutuiksi. Olen ollut virkamiesten matkassa vannomassa uskollisuudenvaloja kuninkaille ja keisareille. Vuonna 1796 sain seurata kuningas Kustaa IV Adolfin loisteliaan seurueen matkaa Turusta itärajalle ja vuonna 1809 olin kokoamassa edusmiehiä Porvoon valtiopäiville vannomaan uskollisuutta uudelle esivallalle. Arkiston asiakirjojen pohjalta tiedän nyt, kuinka
valmistaa potaskaa lahonneista kannoista ja tauteihinkin osaan varautua tietämällä kuinka ’ Warjelus-Ruhwoa eli Rockoa pandaman pitä ’.

Kiehtova seikkailuni Kymenkartanon lääninkanslian arkiston parissa on päättymässä. Arkisto on noin 60 löytämääni aktikarttaa lukuun ottamatta syötetty Vakka-arkistotietokantaan ja on piakkoin tutkijoiden käytettävissä. Toivottavasti suorittamani arkiston kuvailu toimii asiakkaalle opaskarttana matkalla läpi vuosisatojen ja mahdollisimman moni voi olla osallisena historian suuressa seikkailussa. Itse suuntaan kohti uusia haasteita. Lääninkonttorin vajaat 100 hyllymetriä asiakirjoja odottaa järjestäjäänsä, osa asiakirjoista vieläpä alkuperäisissä, yli parisataa vuotta vanhoissa käärepapereissaan.

Jari Oinonen
Tutkija, Mikkelin maakunta-arkisto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Viesti ilmestyy näkyviin heti kun ylläpito on ehtinyt tarkastaa sen.