Arkistojen tunnettuus – vai tuntemattomuus?

Voiko sinne tulla ihan kuka vaan? Mitä siellä edes voi tehdä? Eikö siellä ole tylsää? Tuossa pari usein toistunutta kysymystä ystäviltäni, kun he yrittivät udella mitä uusi työni Jyväskylän maakunta-arkistossa oikein pitää sisällään. Varsin vahvana tuntuu elävän mielikuva kasvottomasta virastosta, jossa istutaan pölyisissä huoneissa ja vahditaan niitä asiakirjoja.

Jokainen arkisto pyrkii tekemään töitä tunnettuuden eteen. Ystävistäni koostuvan suppean otannan perusteella syytä siihen myös on. Arkistot eroavat muista muistiorganisaatioista, kirjastoista ja museoista, joihin on helpompi mennä tutustumaan ilman varsinaista ennakkosuunnitelmaa. Sen sijaan arkistoon tullakseen asiakkaalla tavallisesti on jo tuntuma siitä, mitä täältä löytyy, sekä selkeä ongelma tai mielenkiinnon kohde mihin tietoa haetaan. Se voi olla suku, kotiseutu tai historia yleensä.

Tutkijasalien tyhjentymisestä on vastuuta vieritetty digitoidun aineiston määrän lisääntymiseen. Ei ole tarvetta lähteä arkistoon saakka kun aineistoon pääsee käsiksi kotikoneelta. Arkistolaitoksen Digitaaliarkiston käyttäjämäärät ovatkin kasvaneet harppauksin. Digitaaliarkisto on kuitenkin myös keino uusien asiakkaiden houkutteluun, ja nettisivut paras keino jakaa tietoa arkistolaitoksen toiminnasta. Satunnainen päiväkävelijä harvoin astuu sisään arkistomme ovesta, mutta nettisurffailija saattaa hyvinkin eksyä sivuillemme. Kun ensikosketus arkistoihin onnistuu kotisohvalta, ehkäpä joillakin nälkä kasvaa ja kiinnostuu ulottuu myös digitaalisen tarjonnan ulkopuolelle.

Kaikkea ei voida digitoida, mutta myös näyttelyiden, Arkistojen päivä -tyylisten tapahtumien tai vaikkapa blogin avulla on mahdollista tarttua ajankohtaisiin aiheisiin ja tuoda esille arkistojen toimintaa sekä niitä arkistojen helmiä, joiden olemassaolo yllättää kokeneenkin arkistokävijän. Aina voi myös vinkata asiakasta lisäinfon äärelle, jopa toisiin arkistoihin saakka. Sukututkimukseenkin saa uusia ulottuvuuksia kun piipahtaa maakunta-arkiston lisäksi kaupunginarkistossa tutkimassa esimerkiksi vanhoja koiraveroluetteloita. Minkäs niminen haukku sillä isoisoisällä olikaan?

Erityisen tärkeää tunnettuuden kannalta on yhteistyö paikallisten korkeakoulujen ja muiden oppilaitosten kanssa. Arkistolähteet ovat luonnollisesti tuttuja yliopiston historianopiskelijoille (tai ainakin tulisivat olla), mutta löydettävää ja koettavaa on myös muiden alojen ja oppilaitosten opiskelijoille. Positiivista on, että arkistot koetaan edelleen kiinnostavina työpaikkoina. Esimerkiksi Jyväskylän ja Tampereen yliopiston arkistonhallinnan maisteriohjelman kautta jo moni on päässyt kiinni työelämään, itseni mukaan lukien.

Tutkijasalikäyntien vähentymisestä huolimatta kiinnostus arkistolaitokseen ei ole kadonnut, kuten digitaaliarkiston käyttäjämäärät osoittavat. Silti tunnettuuden kanssa on vielä paljon työtä. Tutkijasalissa, työhuoneessani, saati arkistomakasiineissa ei ole pölyä. Tylsyyttäkään en ole ennättänyt potemaan, jokainen päivä on erilainen ja parhaimmillaan hyvinkin vilkkaita. Saa tulla tutustumaan, ihan kuka vaan.

Ylitarkastaja Kaisa Kohvakka

Jyväskylän maakunta-arkisto