Digitaaliarkisto karttuu ja kehittyy

Arkistolaitos digitoi asiakirja-aineistoja vuosittaisen digitointiohjelman mukaisesti. Digitointi vuonna 2013 keskittyy mikrofilmirullien ja karttojen digitointiin.

Arkistolaitoksen digitoituja aineistoja voi hakea kolmen eri verkkosivun kautta. Useimmat asiakkaamme käyttävät suoraan Digitaaliarkiston hakusivua. Uuden käyttäjän kannattaa tutustua Digitaaliarkiston ohjesivuihin.  Vakka-arkistotietokanta ja erityisesti uusi ASTIA-verkkopalvelu helpottavat aineistojen löytämistä. Molemmista on pääsy digitoituihin kuviin. Lisäksi Arkistojen Portti –palvelu antaa lisätietoja arkistolaitoksen aineistoista ja niiden käytettävyydestä. 

Arkistolaitoksen Digitaaliarkistolla on oma palautekanavansa jonka kautta saamme päivittäin erilaista palautetta. Useimmiten palaute koskee havaittuja puutteita, mutta kasvavassa määrin olemme myös saaneet ehdotuksia mitä aineistoja haluttaisiin digitoitavan. Digitointitoimintaamme on myös kehuttu – se koetaan hyvinkin tarpeellisena; tämä kannustaa meitä parantamaan palvelujamme.   

Eniten palautetta saamme liittyen digitoitujen aineistojen käyttöön, jota pyrimme koko ajan parantamaan. Hakemistojen teko laajoihin arkistoyksikkökokonaisuuksiin sekä karttojen käytettävyyden parantaminen ovat keskeisiä parannuskohteita.
Digitaaliarkiston kautta tuleva palaute liittyy pääosin teknisiin virheisiin sekä digitoidun aineiston luettelointiin ja käytettävyyteen. Digitoinnin tekniset virheet korjataan resurssitilanteen mukaan mahdollisimman nopeasti. Palaute digitoiduissa aineistokokonaisuuksissa havaituista puutteista on meille erityisen arvokasta.

Haku Digitaaliarkistossa kohdistuu digitoidun aineiston nimekkeeseen sekä hakemistoihin – hakutulos ei tästä johtuen aina kata kaikkea etsittävää. Seurakuntien kirkonkirja-aineistoja haettaessa on muistettava, että seurakunnan nimi on aina genetiivissä. Esimerkiksi Ahlainen hakusanalla ei löydy Ahlaisten seurakunnan aineistoja. Digitaaliarkiston puunäkymä on paljon käytetty, mutta edellyttää, että aineistojen käyttäjä tietää mihin arkistonmuodostajaan ja arkistoon kyseinen aineisto kuuluu.

Yksittäisistä palautteista ehkä suurin osa kohdistuu runsaasti käytettyihin seurakuntien digitoituihin väestörekisteriaineistoihin, kirkonkirjoihin. Marraskuussa 2011 käynnistynyt rippikirjojen indeksointihanke, jossa tavoitteena oli talkoistamalla tuottaa hakemistoja digitoituihin rippikirjoihin, tuotti useita satoja hakemistoja. Talkoistuksen työmetodin hankaluuden vuoksi tulokset jäivät kuitenkin odotettua pienemmiksi.

Arkistolaitos onkin sopimassa kahden ulkomaisen sukututkimustahon kanssa hakemistojen tekemisestä kaikkiin digitoituihin luterilaisten seurakuntien väestörekisteriaineistoihin (1860-luvulle saakka). Työ käynnistyy rippi- ja lastenkirjoista. Hanke käynnistyy syksyllä 2013, ja kestää useita vuosia. Samassa hankkeessa täydennysdigitoidaan aineistopuutteita.

Palautetta saamme myös liittyen kirkonkirja-aineistojen metatietojen poikkeavuuksiin. Digitaaliarkiston digitoidut aineistot saavat metatietonsa Vakka-arkistotietokannasta. Vuoden 2010 digitointihankkeessa digitoitiin erittäin nopealla aikataululla noin 5 miljoonaa kuvatiedostoa seurakuntien vanhimpia kirkonkirja-aineistoja, joiden sisältö yltää aina 1860-luvulle saakka. Digitointi toteutettiin mikrofilmeiltä, joiden metatiedot poikkesivat Vakassa olevista. Useassa tapauksessa historiakirjat (syntyneet, vihityt ja kuolleet) on digitoitu syntyneiden kirjoihin, eikä erikseen omiin arkistoyksikköihinsä. Tästä on maininta Vakan huomautus-kentässä (jonne on linkki Digitaaliarkistosta ja maininta Digitaaliarkiston ohjeissa), mutta harva käyttäjä sen huomaa. Nämä ja vastaavat metatietopoikkeamat tullaan edellä mainitun ulkomaisen yhteistyön turvin lähivuosina korjaamaan siten, että mm. historiakirjojen sisältö vastaa nimekkeitään.

Väestörekisteriaineistojen käyttö- ja näyttörajoitukset ovat tuoneet paljon palautetta. Yksittäisen kirkonkirjan rajoitukset perustuvat sen nuorimpaan rajavuoteen. Esimerkiksi kirkonkirjan vuosilta 1880 – 1890 nuorimmasta rajavuodesta on kulunut 123 vuotta, jolloin koko kirja (arkistoyksikkö) on näyttörajoitettu internetissä. Rajavuosilla varustetut hakemistot toisivat mahdollisuuden saada vanhempia osia tällaisista arkistoyksiköistä avattua osittain julkisiksi. Tämä kuitenkin vaatii valtavasti käsityötä ja resursseja. Rippikirjojen osalta tämä ei onnistu, koska niiden sisältö ei etene kronologisesti, mutta esimerkiksi historiakirjojen osalta kuvakohtainen julkisuusasetusten määrittäminen olisi mahdollista toteuttaa.

Arkistolaitos pyrkii myös edistämään karttojen löydettävyyttä ja käytettävyyttä. Ensimmäinen askel otettiin muutama viikko sitten, kun karttapohjaisen aineistohaun pilottisivu avattiin. Sivustolle on tuotu Maamittaushallituksen kartta-arkistoihin kuuluvan Senaatin kartaston yleissilmäyskartta, johon varsinaiset digitoidut kartat on linkitetty. Lisäksi viisi Senaatin karttaa on viety koordinaatteihin ja Google Earth –palveluun. Sivustolla on myös kysely pilottiin liittyen.

Yksi tulevaisuuden tavoite onkin, että osa historiallisista kartoista olisi oikaistu koordinaatistoon ja viety modernin kartan päälle sopivaan karttapalveluun. Karttapalvelu laajentaa mahdollisuuksia aineistohakuihin; esimerkiksi Rakennushallituksen toiseen piirustuskokoelmaan kuuluvat rakennuspiirustuksetkin voisivat olla haettavissa karttapalvelun kautta linkillä. 

Arkistolaitoksen tavoitteena onkin kasvattaa digitoitujen aineistojen määrää ja parantaa niiden käyttöä. Käytettävyyden parantamiseen tullaan tarvitsemaan käyttäjäkunnan apua. Talkoistaminen tullee nousemaan yhdeksi keskeiseksi toimintamuodoksi. Metatietojen rikastaminen esimerkiksi hakemistoja tekemällä sekä karttojen oikaisu koordinaatteihin ovat esimerkkejä siitä työstä, mitä myös käyttäjät voivat tulevaisuudessa tehdä parantaakseen arkistolaitoksen palveluita ja edistääkseen omaa tiedonsaantiaan.

István Kecskeméti 
Sektorijohtaja, Kansallisarkisto

Juhannuksen vietosta ja vähän säästäkin

Näin juhannuksen aatonaattona voi muutaman arkiston avulla käydä katsomassa sitä, miten ja millaisessa säässä on juhannusta juhlittu vaikkapa 50, 100 tai 150 vuotta sitten.  Suomessa on juhannusta vietetty aina vuoteen 1954 asti kesäkuun 24. päivänä.  Sen jälkeen on juhannuspäivää vietetty kesäkuun 20. ja 26. päivien välisenä lauantaina.  Helsingin yliopiston Almanakka-arkiston avulla voi halutessaan vielä tarkistaa, mille viikonpäivälle on juhannus sattunut minäkin vuonna - siis ennen vuotta 1954.

Tampereen Pyhäjärvessä sijaitseva Viikinsaari on yksi harvoista juhannuksenviettopaikoista niille tamperelaisille, jotka syystä tai toisesta viettävät juhannusta kaupungissa. Viikinsaaressa on jo pitkään järjestetty juhannusjuhlia, jotka tuskin paljoakaan ovat poikenneet muista ajalleen tyypillisistä juhannusjuhlista.

Tampereen poliisilaitoksen arkiston huvipäiväkirjasta saamme varsin nopeasti selville jotain juhannuksen vietosta Viikinsaaressa sata vuotta sitten.  Vuonna 1913 Villateollisuuden ammattiosasto järjesti ’kansanjuhlan’ Viikinsaaressa. Paljon muuta ei juhlasta saada huvipäiväkirjasta selville kuin se, että juhlat järjestettiin kaksipäiväisinä maanantaina ja tiistaina 23.-24.6. ja että juhlat alkoivat juhannuspäivänä jo kello 6 aamulla.

Viisikymmentä vuotta myöhemmin Tampereen Kilpa–Veljet ry järjesti Viikinsaaressa tansseja pitkin kesää useana vuotena peräkkäin. Vuoden 1963 juhannukselta löytyy merkintä Tampereen poliisilaitoksen Viikinsaari -päiväkirjasta. Siitä selviää ensinnäkin, että juhannusaattona Tanssit kestivät kaksi tuntia pidempään kuin normaalisti aina kello 02 asti. Lippuja myytiin tyypillisiä viikonlopputansseja huomattavasti enemmän, lähes 750 kappaletta. Meno ei vaikuta yltyneen mitenkään erityisen railakkaaksi, koskapa komennuksella olleiden konstaapeleiden Lampinen, Matero ja Myllymäki päiväkirjamerkinnästä löytyy vain varsin lakoninen huomautus: Laivaan poistettiin 11 väkijuomia nauttinutta mieshenkilöä.

Myös juhannuspäivänä pidettiin Viikinsaaressa tanssit. Ne kestivät vain puoleenyöhön asti, ja niihin myytiin huomattavasti vähemmän lippuja kuin aaton tansseihin - vain noin 70 kappaletta. Muuta huomautettavaa komennuksella olleilla konstaapeleilla Rantamaa ja Itänen ei sitten ollutkaan ja päiväkirjasta löytyykin merkintä: Ei mainittavaa.

Juhlapyhiä muistellessa unohtuu helposti, että osa ihmisistä on töissä tai he eivät muuten pääse juhlia viettämään, kuten vaikkapa Viikinsaaressa komennuksella olleet konstaapelit.  Ehkä tyypillisimpiä työpaikkoja, jossa työt jatkuvat, oli sitten kellonaika tai päivä mikä tahansa, ovat vankilat ja sairaalat.

Sata vuotta sitten Hämeenlinnan kuritushuone- ja työvankilassa (naisvankila) oli juhannuspäivänä tiistaina kesäkuun 24. päivänä paikalla kaikkiaan 181 kuritushuonevankia: työvankeja 103 ja todennäköisesti Turusta väliaikaisesti siirrettyjä vankeusvankeja neljä.  Vankilaan sijoitettujen naisvankien lapsia oli vankilassa äitiensä kanssa yhdeksän. Uusia vankeja ei tuona päivänä vastaanotettu eikä ketään ’vapaaksipäästetty.’ Naisvartijoita oli töissä 12 ja miesvartijoita kolme.  Naisvartijoista Sevonius, Lundahl ja Lindeqvist, ja miesvartijoista Nieminen, Päiviö, Winen ja Paasivirta olivat ”vapaana”, kuten päiväkirjan termi kuului.  Lisäksi vankilassa oli todennäköisesti töissä ainakin keittiöhenkilökuntaa.

Samana päivänä Hämeenlinnan lääninsairaalassa oli monenlaista henkilökuntaa töissä. Tarkkoja tietoja niistä henkilöistä, jotka olivat työvuorossa 24.6., ei enää saada selville sairaalan arkistoa tutkimalla. Sairaalan arkiston potilaspäiväkirjoista nähdään kuitenkin, että uusia potilaita on otettu vastaan, heitä on hoidettu osastoilla ja leikkaussalissa on suoritettu leikkauksia. Lasarettiosastolle tuli kesäkuun 23. ja 24. päivinä sisään kaikkiaan kuusi uutta potilasta. Leikkauspäiväkirjan mukaan leikattiin juhannuksen aikaan kaikkiaan viisi potilasta, joten lääkäri- ja hoitohenkilökuntaa oli luonnollisesti töissä. Synnytyslaitoksen puolella hoidettiin myös potilaita.  Juhannusaattona maanantaina kesäkuun 23. päivänä 1913 kello 6.50 kalvolalainen palvelijatar Hilda Alasentie synnytti terveen poikalapsen.

Ensimmäiset kuluvan vuoden juhannussääennusteet on luettu jo monta viikkoa sitten ainakin iltapäivälehtien lööpeistä. Mutta on säätila ennenkin kiinnostanut;  säähavaintoja on merkitty ylös systemaattisesti ja yksityiskohtaisesti. 150 vuotta sitten, vuonna 1863, on Tammisaaren luotsiaseman sääpäiväkirjojen mukaan Hangon sääasemalla merkitty juhannuksen sääksi ”klart och varmt”. Iltapäivällä tuuli on käynyt lounaasta, ja se on ollut voimakkuudeltaan yksi bofori.

Tarkempia havaintoja säästä löytyy sata vuotta myöhemmin Hangon valtionsataman säätilannepäiväkirjan merkinnöistä.  Niiden mukaan juhannusaattona 1963 vallitsi varsin kohtuullinen sää. Lämpötila oli aamulla pilvinen ja lämpöasteita oli 12 astetta.  Juhannuspäivänä Hangossa oli hyvin samankaltainen sää kuin edellisenäkin päivänä.  

Sisämaassa on Irja Siltanen kirjannut Virroilla sijaitsevan Herrankosken kanavalla säätilat Hämeen tie- ja vesirakennushallinnon seurantaa varten. Juhannusaattopäivän aamuna perjantaina 21.6.1963 kello 8.00 Virroilla oli lämpimänpää kuin Hangossa, peräti 15 lämpöastetta, ja taivas oli Virroillakin pilvessä.  Juhannuspäivän aamu oli huomattavasti viileämpi, sillä silloin oli  mittarissa aamulla kello 8 vain vaivaiset yhdeksän astetta ja taivas puolipilvessä.

Näiden juhannusmuisteluiden myötä haluan toivottaa koko arkistolaitoksen henkilökunnan puolesta kaikille iloista ja vähäsateista juhannusta.

Susanna Taipale

ylitarkastaja, Hämeenlinnan maakunta-arkisto

Kokemuksia arkistosta

Sukututkimusta ja kylähistoriaa

Aloin tehdä sukututkimusta vähän yli kymmenen vuotta sitten. Tuolloin tieni kulki ensimmäisen kerran Vaasan maakunta-arkistoon. Alkuun en oikein tiennyt mistä lähteä liikkeelle, mutta sain arkistossa asiatuntevaa ohjausta. Ja siitä se sitten lähti!

Yhtenä päällimmäisenä kysymyksenä oli sukunimeni syntyhistoria. Maakunta-arkistossa säilytettäviä mikrofilmejä tutkimalla se sitten selvisi; juureni ovat varsin syvällä Pohjanmaalla, Vähänkyrön pitäjässä ja Merikaarron kylässä. Innostus oli suuri kun selvisi, että maakunta-arkistosta löytyi myös juuri meidän sukutilamme nimellä kulkeva ja sieltä peräisin oleva taloarkisto. Näin asia on myös kymmenien muiden pohjalaistalojen suhteen.

Vähitellen sukututkimus muuttui minun osaltani paikallishistorian tutkimiseksi ja lähdinkin mukaan kotikyläni historiaa tallentaneeseen Merikaarron historiapiiriin. Valmista tietoa ei löytynyt paljoakaan painettuna, mutta Vaasan maakunta-arkisto kokoelmineen oli monesti apuna tässäkin asiassa. Henkilökunnan opastuksen myötä saimme rakennettua niin kauppa- kuin postihistoriaa sekä selvitettyä kylän ensimmäiset autot että puhelimet. Luonnollisesti tätä listaa voisi jatkaa vielä pitkästi.

Arkku arkistoon

Toisena suurena apuna kylähistoria-projektissa oli oltermannilaitoksen aikainen Merikaarron kyläarkku ja sen sisältämä materiaali. Arkun vanhin asiakirja-aineisto on peräisin 1700-luvulta. Oltermannihallinnon päättymisestä oli kulunut vuosikymmeniä, niinpä Merikaarron historiapiiri luovutti kylänarkun aineistoineen turvaan Vaasan maakunta-arkistoon.

Vielä juuri luovuttamispäivänä 27.10. 2009 kyläarkistoa täydennettiin yksityishenkilöiden haltuun joutuneilla kyläkokouksien pöytäkirjoilla sekä vuodesta 1756 alkavalla "Merikaarron yö- eli kinkerikunnan" kuittikirjalla. Mainittua arkistoa täydennetään vielä kuluvana kesänä yksityiskokoelmista luovutettavilla, alkuaan kyläarkistoon kuuluneilla 1700-luvun isojakokartoilla ja muilla asiakirjoilla.

Pohjanmaan kyläarkistoista erilleen joutunutta materiaalia on yllättävän paljon. Esimerkiksi Merikaarron kyläarkusta peräisin olevaa vuoden 1742 kyläjärjestysohjetta jaVähänkyrön vuoden 1878 kyläjärjestystä säilytetään Matti Auran kokoelmissa (VMA). Lisäesimerkkinä voidaan mainita myös Merikaarron kyläkapulat, jotka Kustaa Vilkunan johtamat kotiseuturetkeilijät veivät Kansallismuseoon kesällä 1930.

Arkistolaitoksen verkkopalvelut

On ollut ilo seurata miten Arkistolaitos on kehittänyt palvelujaan verkossa. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat Astia-verkkopalvelu sekä VAKKA- ja AARRE-kokoelmatietokannat. Asiakirjojen ja muun aineiston etsiminen on helpottunut huomattavasti kymmenen vuoden takaisesta lähtötilanteestani. Tästä suuri kiitos kuuluu Arkistojen Portti -sivustolle, jolta on hyvä ponnistaa tutkimuksissa eteenpäin. Vai pitäisikö sanoa ajassa taaksepäin?

Loistoesimerkkinä Arkistolaitoksen verkkopalveluista haluan mainita juuri Astian. Sen avulla voi löytää sellaista aineistoa, mitä ei tiennyt olevan olemassakaan! Samaan ryhmään kuuluu myös Digitaaliarkisto hakupalveluineen. Toivottavasti tällainen arkistojen verkottuminen lisää niiden vetovoimaa myös nuorison parissa.

Kaikkea tietoa ei tietenkään tule koskaan löytymään verkosta ja oikeastaan hyvä niin. Arkistossa käynti, alkuperäisten asiakirjojen konkreettinen tutkiminen ja etsimänsä löytäminen on sanoin kuvaamaton kokemus!

Pekka Mäenpää

perinneharrastaja, Vähäkyrö


Vinkki: Arkistojen Portti -verkkopalvelusta löytyy uusi artikkeli kyläarkistoista, jossa valotetaan niiden syntyhistoriaa ja sisältöä. Kyläarkistojen syntymisestä kertoo autenttisella tavalla myös tämä Merikaarron kyläarkun sisäkanteen liitetty teksti:

”Tämä skrini eli Loda on yhteinen koko Meri-Karron Kylän ja täsä pitä Kaikki yhteiset ia tarpehelliset Kylän kirjat, nijn Kuin ensixi Kylän Järjestys. Laki Kiria ja mitä jkänäns ne olla maheta tallella pidettämän ja Tämä skrini pitä aina oleman oltermannin tykönä tallella, ja on oltermannin welvollisus että pitä tarkan ja wisun (vaa)rin tästä Lodasta että koska oltermannin muutos tapahtu, että kaikci on hywin tallella nijstä, mitä hän on wastahan ottanut silloin Koska hän Kädestänsä pois anda, joka näin hywäxi löyttihin ia päätettihin yhteisesä Kylän Kokouxesa wahlilan Talos merikarron Kyläs ja wähän Kyrön pitäiähäs sinä 12 päiwänä Tammi Kuus wuona 1816”.

Sota-ajan aineiston kunnostus valmistuu vuonna 2015

Muutama viikko sitten varmistui, että Sota-arkiston aineistojen kunnostusprojekti jatkuu vielä vuosina 2014-2015. Alun perin työn piti olla valmista jo tämän vuoden lopulla. Kunnostettava aineistomäärä on kuitenkin osoittautunut selvästi projektin alussa arvioitua suuremmaksi, eikä kunnostusvauhtikaan ole aivan vastannut alkuperäisiä laskelmia. Kunnostettavia aineistoja on yhteensä noin 18 hyllykilometriä, ja nyt saaduilla lisäresursseilla turvataan niiden valmistuminen.

Kunnostusprojektin vastuulla ovat itsenäisen Suomen puolustushallinnon asiakirjat vuoden 1918 sisällissodan jälkeisestä ajasta aina Lapin sodan päättymiseen vuonna 1945. Varsinaisten armeijaan luettavien yksiköiden arkistojen lisäksi tähän kokonaisuuteen sisältyvät myös esimerkiksi puolustusministeriön ja suojeluskuntajärjestön aineistot.

Tästä lähdettiin...

Projektissa työskentelevien kunnostajien käsien kautta on runsaan viiden vuoden aikana kulkenut jo lähes 12 hyllykilometriä asiakirjoja. Millaisia käytännön hyötyjä projektissa tavoitellaan nimenomaan aineistojen käyttäjän kannalta? Heitä vartenhan kunnostustyö juuri tehdään. Projektin tärkeimpiä tavoitteita ovat asiakirjojen säilymisen varmistaminen ja niiden käytettävyyden parantaminen. Käytännössä nämä tavoitteet toteutetaan esimerkiksi poistamalla asiakirjoista metalliliittimet, suojaamalla asiakirjat asianmukaisesti ja syöttämällä aineistojen luettelotiedot tietojärjestelmään. Se, joka on aikanaan käyttänyt Sota-arkiston kunnostamattomia ja luetteloimattomia asiakirjoja, osaa parhaiten antaa arvoa siisteille arkistokoteloille ja yhdenmukaiselle luetteloinnille. Jotkut ovat tosin puoliksi tosissaan haikailleet vanhojen Mercantile-mappien perään ja todenneet aineistojen autenttisuuden tunnun kadonneen.

Kunnostetun aineiston käytettävyys tulee ensi syksyn aikana paranemaan entisestään. Projektissa Aarre-arkistorekisteriin syötetyt tiedot saadaan silloin Astia-verkkopalvelun piiriin. Se merkitsee ensinnäkin sitä, että kunnostetun aineiston tiedot ovat haettavissa myös Astiasta. Astian monipuolisemmat hakuominaisuudet lisäävät asiakkaan mahdollisuuksia löytää sellaisiakin asiakirjoja, jotka Aarre-haulla olisivat jääneet katveeseen. Aarteessahan haku on käytännössä ollut mahdollista tehdä vain sen joukko-osaston tai muun yksikön nimellä, jonka arkistoon asiakas on olettanut tarvitsemansa aineiston kuuluvan. Astiassa haku voidaan kohdistaa kaikkeen syötettyyn tietoon. Vapaa sanahaku voi olla satoisa esimerkiksi tutkittaessa erilaisia puolustushallinnon organisaatiorakenteesta tai arkistonmuodostushierarkiasta riippumattomia ilmiöitä.  Toiseksi Astian tilausjärjestelmä tulee selkeyttämään kunnostettujen aineistojen tilaamista ja tilaustenhallintaa.

Kaikki projektissa käsiteltävät aineistot ovat olleet aiemminkin asiakkaiden käytettävissä. Varsinkin sota-ajan aineistoja on vuosikymmenten saatossa tutkittu paljon. Sama koskee myös suojeluskuntajärjestön asiakirjoja. Puutteellisen luetteloinnin vuoksi ovat monet aineistot kuitenkin olleet hankalasti käytettävissä tai jääneet kokonaan pimentoon. Sen vuoksi usein kysytään ”Mitä uutta kunnostusprojektissa on löytynyt?” tai ”Muuttuuko historiankirjoitus?”. Kumpaankin kysymykseen saadaan konkreettinen vastaus vasta sitten, kun tutkijat käyttävät näitä aineistoja. Yleinen käsitys on, että esimerkiksi sotahistoriaa ei suinkaan tarvitse kirjoittaa uudelleen, mutta mahdollisuudet yksityiskohtien täsmentämiseen ja uusien näkökulmien löytämiseen tulevat lisääntymään.

... ja tähän päädytään.

Kansallisarkiston kannalta kunnostusprojektilla on myös välillisiä hyötyjä. Asianmukainen arkistointi nopeuttaa aineiston käsittelyä talon sisäisissä prosesseissa ja tehostaa tilankäyttöä. Tähän mennessä aineistot ovat tiivistyneet yli 600 hyllymetriä, mikä merkitsee huomattavaa säästöä.

Kansallisarkiston tehtävä on luoda hallussaan olevien aineistojen tutkijoille hyvät toimintaedellytykset. Puolustushallinnon aineistojen kohdalla kunnostusprojekti toimii siinä työssä eräänlaisena urakoitsijana ja sisällöntuottajana. Asiakkaat voivat arvioida, miten työssä on onnistuttu.

Ville Vuolle
Tutkija, Kansallisarkisto