13.9.2013

Muistoja menneistä verkkonäyttelyistä


Keväällä tuli kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun Kansallisarkisto avasi ensimmäisen oman verkkonäyttelynsä. Aiheena oli vuoden 1918 sisällissota, josta tuli tuolloin kuluneeksi 90 vuotta. Alku oli hapuilevaa ja kiireistä: elettiin jo helmikuuta 2008. Koska esitystavaksi valittiin viikoittain sisällissodan tapahtumien tahdissa etenevä asiakirjoihin pohjautuva kertomus, oltiin jo aloittaessa myöhässä. Näyttely saatiin kuitenkin ponnistellen pystyyn viikossa (!) ja kaksi rästiin jäänyttä viikkoa saatiin ennen pitkää kurottua kiinni.

Sisällissotanäyttelyssä korostui äärimmäinen tarkkuus tasapuolisuuden suhteen. Koska aihe koettiin vielä 90 vuoden jälkeenkin araksi, laskettiin lähes asiakirjan tarkkuudella, että sekä punaisen että valkoisen puolen aineistoa oli tarjolla saman verran. Myös alueellista jakaumaa tarkkailtiin. Joko tässä onnistuttiin tai aiheen arkuus oli kuvitteellista, sillä yhtään negatiivista palautetta ei tuosta ensi koitoksesta jouduttu ottamaan vastaan.

Kansallisarkiston ensimmäisen verkkonäyttelyn aiheena oli sisällissota.

Toinen verkkonäyttelyhanke, josta mieleeni on jäänyt muistoja on Valo merellä – Suomen majakat 1753-1906. Yhdessä John Nurmisen säätiön kanssa toteutettu hanke vei visuaalista ilmettä pidemmälle kuin aikaisemmat verkossa toteutetut näyttelymme. Resurssien rajallisuutta kuvaa kuitenkin se, että näyttelyn Bengtskärin majakkaan liittyvä kuvitus hankittiin omatoimisesti henkilökunnan sinne suuntautuneen virkistyspäivän aikana.

Aivan omanlaisensa hanke oli Muisto säilyy – 20 nuorta kohtaloa jatkosodasta. Se toteutettiin yhteistyössä Helsingin Sanomien kuukausiliitteen kanssa vuonna 2011, kun jatkosodan syttymisestä tuli kuluneeksi 70 vuotta. Tämäkin näyttely suunniteltiin nopeasti ja lopputulos oli, että käytimme kahteen eri arkistoon sisältyviä sodan sankarivainajien kuvia, jotka kehystimme heistä kertovilla arkistotietoihin perustuvilla tarinoilla. Näyttelyyn pääsi Hesarin jatkosotageneraattorin kautta ja muistan hätkähdykseni, kun avajaispäivänä lauantaina 4.6.2011 uteliaisuudesta tulin jo aamusta vilkaisseeksi näyttelyn tilastoa: yksilöityjä kävijöitä oli siihen mennessä ollut jo yli 800 ja kukin käynti oli kestänyt keskimäärin yli 5 minuuttia! Oli selvää, että ennätykset olivat rikkoutumassa. Avausviikonloppuna näyttelyyn tutustuikin lopulta yli 10 000 katsojaa.

Viime vuoden näyttelyssä päätimme nostaa esiin 100 vuotta aiemmin tapahtuneen Titanicin haaksirikon, erityisesti suomalaisesta näkökulmasta. Lähtökohtana olivat nytkin luonnollisesti arkistot, mutta aineiston ohuuden vuoksi käännyimme myös Kansalliskirjaston puoleen, jotta kerrontaa voitiin jatkaa ajan sanomalehdistä poimituilla uutisilla. Muisto säilyy –näyttelyn lukemia ei enää tavoitettu, mutta palaute oli jälleen positiivista.

Verkkonäyttelyiden vahvuus on niiden pitkässä elinkaaressa: ennen tätä kirjoitusta sisällissotaverkkonäyttelyä ei ole arkistolaitoksen toimesta vuoden 2008 jälkeen markkinoitu, mutta viimeksi kuluneen kuukauden aikana sitä on katsottu yli 700 kertaa. Toisena tulee Muisto säilyy, joka on kerännyt hieman yli 300 katselua. Verraten pienet panostukset ovat ajan mittaan kasvattaneet ison tuloksen. Alkuvaiheen huippujen jälkeen verkkonäyttelyiden katsojakäyrä tasaantuu, mutta ajoittain siihen piirtyy piikkejä, joiden taustalla on nykyisin useimmiten sosiaalisessa mediassa tapahtunut jakaminen. Vuositasolla verkkonäyttelyiden kautta aineistoon tutustuu joka tapauksessa tuhansia niistä kiinnostuneita kansalaisia.

Verkkonäyttelyiden painopiste on vuosien aikana siirtynyt aineistoista historian tapahtumien kuvaamiseen: kun sisällissotanäyttelyssä esiteltiin yli 300 sivua asiakirjoja, oli niitä viime vuoden Titanic-näyttelyssä enää muutamia kymmeniä. Tämän vuoden hankkeessamme ei arkistoaineistoa ole. Tärkeintä on ollut, että katsojat voivat ilman vanhojen käsialojen tuntemusta itse tutkia menneisyyden tapahtumia.

Tulevaisuudessa verkkonäyttelyihin kytketään entistä tiiviimmin opetuksellinen näkökulma. Takaisin juurille eli asiakirjojen maailmaan varmasti palataan. Myös peliteknologia oli kiinnostavaa kytkeä näyttelyihin. Niistä voisi saada merkittävää uutta sisältöä.

Kaikista tärkeimpiä ovat kuitenkin näyttelyidemme käyttäjät. Toivomme läsnäolonne niin katsojina, muistelijoina kuin ideoiden antajinakin. Yhteistä kulttuuriperintöä kannattaa myös tutkia ja hyödyntää yhdessä.

Tomi Ahoranta
Kehittämispäällikkö, Kansallisarkisto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Viesti ilmestyy näkyviin heti kun ylläpito on ehtinyt tarkastaa sen.