Naisten arkistoja Oulun maakunta-arkistossa

”Arkistoihin kelpaavat vain näkyvät valtakunnan tai alueellisen tason vaikuttajien arkistot”, niinpä naisten arkistojakaan ei ole paljon tallessa menneiltä vuosikymmeniltä. Tämän väitteen paikkansa pitävyyden tutkimiseen tarjoutui tilaisuus, kun Oulun Historiaseuran 80-vuotisjuhlakirjaan kuulutettiin kirjoittajia ja kun oli alkamassa selvitys siitä, millaisia yksityisarkistoja oli vuosikymmenten kuluessa päätynyt arkistolaitokseen.  

Tässä joitakin kurkistuksia OMA:n naisten henkilöarkistoihin:

Naisten henkilöarkistoja on otettu vastaan OMA:oon paljon enemmän kuin ne noin 40 arkistoa, jotka aikanaan nimettiin, järjestettiin ja luetteloitiin naisen arkistona. Tämä johtuu siitä, että aina 1990-luvulle asti luovutetut henkilöarkistot nimettiin ja järjestettiin ns. pääarkistonmuodostajan mukaan. Koska tämä oli useimmiten mies, kyseisen miehen arkiston yhteydessä luovutettu vaimon, tyttären, sisaren, äidin tai anopin arkisto sisältyi miehen arkistoon   -    ja käytännössä hukkui manuaalisten luetteloiden aikakaudella tutkimuksen ulottumattomiin. Vasta kun arkistotietokanta Vakkaan määriteltiin ja nimettiin nämä sisältyvät arkistot omiksi arkistonmuodostajikseen, OMA:n naisten arkistot muuttuivat näkyviksi.  

OMA:ssa oli elokuussa 2012 yhteensä n. 440 naisten arkistoa, joista n. 300 oli luovutettu sen jälkeen, kun OMA muutti Arkistokadulle 1983 ja oli taas tilaa ottaa yksityisarkistoja vastaan. Kun arkistolaitoksessa oli elokuussa 2012 yhteensä n. 4300 henkilöarkistoa, joista n. 25 % oli naisten arkistoja, OMA:ssa oli 1069 henkilöarkistoa, joista 41,2 % oli naisten. Vanhin naisarkistonmuodostaja oli 1788 syntynyt Christina Elisabet Antman, jonka arkisto (2 cm, 1840 - 1857) sisältää velkakirjoja, kuolinilmoituksen sekä kirjeen lapsenlapselta ja joka luovutettiin OMA:oon yhtenä ensimmäisistä yksityisarkistoista vuonna 1933 osana Antmanin kauppahuoneen arkistoa. 

Valtaosa naisten arkistoista oli hyvin pieniä: n. 85 % oli alle 10 cm:n laajuisia. OMA:n laajin naisen arkisto, rehtori Annikki Hulkon arkisto, oli 4,5 hm  -  koko arkistolaitoksen laajin oli 44,4 hm. Yhteensä OMA:ssa oli 52,6 hm naisten henkilöarkistoja, jotka olivat keskimäärin 0,16 hm.

Laajuutta oleellisempaa tutkijan kannalta on kuitenkin arkistojen sisältö. OMA:n naisten arkistojen tavallisinta sisältöä olivat saapuneet kirjeet. Koska kirjeet olivat menneinä vuosikymmeninä tapa pitää yhteyttä läheisiin, etenkin naisten keskinäiset kirjeet sisältävät pääosin arjen kuulumisia ja niistä heijastuu naisen huolehtijan ja hoivaajan rooli perheen ja suvun jäsenenä. Tämä ei aina ole ollut historiantutkijoiden kiinnostuksen kohteena. Kun osa naisten arkistoista sisältyy OMA:n laajoihin sukuarkistoihin, Simelianaan (Simelius-Simojoki suvun jäsenten arkistoja sisältävät kokoelma sisältää naisten arkistoja n. 30 kpl) ja Heikelianaan (Heikel-Heikinheimo – suku; n. 40 kpl) sekä Laestadiana-kokoelmaan (lestadiolaisen herätysliikkeen eri suuntauksiin lukeutuvien henkilöiden ja yhteisöjen arkistoista koostuva kokoelma; n. 30 kpl), pientenkin kirjeitä sisältävien naisten arkistojen merkitys on kokoaan suurempi osana laajaa kokoelmaa.

Arkistotason tietosisällön kuvailun ja asiasanoituksen perusteella OMA:n naisten arkistoissa on kaksi aihepiiriä ylitse muiden: sotiin ja uskonnollisuuteen liittyvät aiheet. Naisten arkistoille annetuista kaikkiaan 387 asiasanasta vain 11 esiintyi yli 10 arkistossa, ja näistä puolestaan yhdeksän liittyi sotiin tai uskonnollisuuteen. Sota-aika heijastui vahvasti elämään kotirintamallakin, ja uskonnollisuus vaikutti menneinä vuosikymmeninä jokapäiväiseen elämään vahvasti. Tämän lisäksi voi olla kyse siitä, että aineiston kuvailijan on helppo tunnistaa, kuvailla ja asiasanoittaa sota-aikaan ja uskonnollisuuteen liittyvää, sillä aineistomääriin suhteutettuna esimerkiksi sota-aika ei ihan sellaisena aineistokasaumana erotu kuin asiasanoituksen yleisyyden pohjalta olettaisi. Yllättävänä voi ehkä pitää, että tunteisiin liittyviä asiasanoja naisten arkistoilla oli niukasti  -  pääosa kuvailijoistakin on ollut naisia. 

Ammatin voisi olettaa vaikuttavan arkiston tietosisältöön, mutta vaikutus osoittautui odotettua niukemmaksi. Laajemmissa naisten arkistoissa ammatti heijastui selvemmin tietosisällössä, mutta pienissä arkistoissa sisällön niukkuuden ja rippeenomaisuuden seurauksena ammatti jäädä merkityksettömäksi, kun esimerkiksi harrastustoiminta dominoi tietosisältöä. Eniten OMA:ssa oli opettajien (50 kpl) ja sairaanhoitajien (10 kpl) arkistoja. Vanhin nainen, jonka ammatti mainitaan, oli 1825 syntynyt kauppias Josefa Annette Hedmansson.

Paitsi kuvailun teoreettinen tausta ja soveltamisohjeet sekä kuvailijan koulutustausta, tutkijoiden tarpeiden tuntemus tai ”kuvailunarvoisen tunnistamisherkkyys” myös arkiston järjestämistapa ja – tarkkuus vaikuttavat kuvailuun ja asiasanoitukseen. Nämä vaikuttavat samalla luonnollisesti niihin tuloksiin, joita tutkija saa tietokantoja käyttäessään. Tutkijan kannattaa tehdä monipuolisia hakuja mutta myös muistaa, että jatkuvasti osa henkilöarkistoista on järjestämättömiä tai tietosisällöltään täysin tai osin kuvailemattomia tai asiasanoittamattomia tai riittämättömästi tutkijan tarkan kysymyksenasettelun näkökulmasta kuvailtuja ja siten hakutuloksen ulkopuolella. Se, mitä on kuvailtu, ja se, mitä kokoelmissa on, eivät ole sama asia. Henkilöarkistojen käyttöön vaikuttavat myös tietosuojalainsäädäntö sekä luovuttajan mahdollisesti asettamat käyttörajoitukset, joiden vuoksi tutkija ei kotikoneellaan vielä pääse virtuaalitutkijasaliin henkilöarkistojen pariin, vaikka henkilöarkistoja olisikin digitoitu.

Mitä aukkoja OMA:n naisten arkistojen kokoelmassa oli? Etnisiä vähemmistöjä edustavien naisten arkistoja ei juuri ollut; tosin osaltaan tähän tulokseen vaikuttaa se, että etnisiteetti on arkaluonteinen henkilötieto ja siten henkilötietolainsäädännön mukaan sitä ei myöskään tietosisällön kuvailuissa voi avokätisesti kertoa. Maahanmuutto ja maastamuutto eivät olleet tyydyttävästi edustettuina. Myöskään yhteiskunnallisena vaikuttajana pohjoinen nainen ei vielä riittävästi esiintynyt OMA:n kokoelmissa.

 

Vuokko Joki, Maakunta-arkiston johtaja

Oulun maakunta-arkisto