Viikko karttojen keskellä

En ollut kuullut paljoakaan arkistolaitoksesta saapuessani TET-harjoitteluun Mikkelin maakunta-arkistoon. Tiesin, että on olemassa tutkijasali, jonne työntekijät kärräävät vanhoja asiakirjoja, mutta kaikki muu oli minulta pimennossa. Siksi yllätyinkin, kun työhuoneekseni näytettiin makasiini täynnä karttoja.

Olen aina rakastanut karttoja. Pikkulapsesta asti olen tutkinut ja piirrellyt karttoja. Jos kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, paljonko kartta kertoo? Ainakin kirjan verran. Tietenkin vanha kartta on sitäkin kiehtovampi, sillä se pitää sisällään asioita, jotka eivät enää ole: entisajan ihmisten elämää ja ajattelua, historiaa. Kuten kartatkin, historia kiinnostaa minua. Juuri siksi hain ja löysinkin työharjoittelupaikan arkistosta. Tiesin, että täältä sitä historiaa löytyy talon täydeltä. Kartat olivat vain mukava lisä.

Kuva Mikkelin maakunta-arkiston karttakokoelmiin sisältyvästä Nova et accurata delineatio Ingriae et Careliae -kartasta. Kartta löytyy digitoituna Kansalliskirjaston kokoelmista.   

Kun katson karttaa, yritän välittömästi nähdä, mistä se on piirretty. Kartan ainoa anti ei kuitenkaan ole sen tietosisältö: seinällä voi roikkua jonkin täysin merkityksettömän paikan kartta, mutta silti se on ilo silmälle ja piristää huonetta. Tähänkin tarkoitukseen soveltuu paremmin vanha, kauniisti väritetty kartta. Sitä ei ehkä voi enää käyttää mihinkään epätarkkuutensa tai yksinkertaisesti vanhentuneisuutensa vuoksi, mutta seinällä se herättää katsojan mielenkiinnon.

Vanhoihin karttoihin on myös merkitty paikannimet paljon yksityiskohtaisemmin kuin nykyisiin. Pienen präntin lukemiseen tarvitsee joskus jopa suurennuslasin, mutta se on osa kartan viehätystä: lapsikin voi tuntea itsensä tutkijaksi silmäillessään Egyptin karttaa. Lukeminen on muutenkin mukavaa ajanvietettä. Kirjat vievät mennessään ja kuljettavat ihmisen kaukomaille. Kartat tekevät saman. Kun selailemme kartaston sivuja, saamme kukin omanlaisemme mielikuvat paikoista. Mercatorin kartoista saatamme ajatella, kuinka epätarkkoja ne ovat, mutta ei meidän tarvitse niiden avulla purjehtia. Meidän tulisi ajatella niiden esteettisyyttä ja ikää, ovathan ne upeita.

Nykyään hyvin monet muinaisetkin kartat löytyvät netistä digitoituina. On kuitenkin aivan eri asia tunnustella paperia ja tihrustaa siihen tehtyjä merkintöjä kuin zoomailla kuvaa tietokoneen näytöllä. Ajatuksen ”tämä on oikeasti sen ajan ihmisen omin käsin piirtämä” voi kokea vain paperisen kartan äärellä. Arkistolaitos tekee tärkeän ja hyvän työn säilyttäessään nuo kaikki pienistä tiluskartoista lähtien. Niissä säilyy paitsi niiden varastoima tieto, myös pala menneisyyttä.

Matti Kovanen
Elomaan koulu, Hirvensalmi

TET-harjoittelija, Mikkelin maakunta-arkisto