Miespolvet vaipuvat unholaan?

Joulu ja arkistot, onko niillä jotain yhteistä? Kuluneen fraasin sanoin kaikki liittyy kaikkeen, mutta tiettyä sielunyhteyttä käsillä olevissa pyhissä ja arkistojen maailmassa voidaan nähdä. Arkistojen tehtävä on säilyttää tietoa menneestä, toimia ympäröivän yhteiskunnan ja kulttuurin muistina. Säilyttämämme asiakirjalliset muistijäljet auttavat meitä kiinnittymään menneiden sukupolvien ketjuun ja vahvistavat näin identiteettiämme osana suurempaa kokonaisuutta. 

Myös joulun viettoon kuuluu tietty menneeseen ja aiempiin sukupolviin identifioitumisen henki. Juhlapyhät ovat perinteiden vaalimisen kulta-aikaa. Monessa perheessä näinä päivinä todetaan, että se-ja-se joulukoriste, -ruoka tai -laulu on lähes pakollinen juhlan onnistumiselle, sillä se on aina kuulunut jouluun, ikimuistoisista ajoista lähtien. Menneeseen tarkemmin perehtymällä huomataan, että perinteilläkin on syntyhetkensä ja elämänkaarensa, mutta asian pihvi ei tietystikään ole minkään yksittäisen perinteen säilyminen isältä pojalle, vaan perinteikkyyden idean vaaliminen. Näin vahvistetaan yhteenkuuluvuutta paitsi läsnä olevien kesken, myös meitä edeltäneisiin sukupolviin. Jouluna ajatukset usein siirretään myös tietoisesti menneeseen: vieraillaan haudoilla ja muistellaan kulunutta vuotta. Toki luomme myös uusia perinteitä ja niin tehdessämme meillä on luultavasti hiljaisena toiveena, että niitä kunnioittavat meidän jälkeemme tulevat sukupolvet.

Omat ajatukseni menneeseen joulunviettoon siirsi hiljattain käsiini saama arkiston aarre: Hilma-isomummoni murrehaastattelunauhoite. Tällä Kotimaisten kielten keskuksen nauhoitearkistossa säilytettävällä äänitteellä mummo kertoilee maaseudun vuodenkierrosta ja siihen liittyvistä töistä 1900-luvun alun Etelä-Karjalassa. Sattumalta haastattelu alkaa tarinoinnista joulun vietosta. Lämmin läikähdys kävi mielessäni, kun kuulin Hilman, joka oli vanhin tuntemani sukulainen ja siten keskeinen linkki omassa kiinnittymisessäni sukupolvien ketjuun, muistavan oman lapsuuteensa joulun valmistelujen ja perinteiden tarkkaa järjestystä. Perinteet ovat omassa perheessänikin monella tapaa muuttuneet isomummon ajoista ja yhtenä luonnollisena selityksenä on hyvin erilainen elinympäristö. Kaupunkitupani lattialle en levitä sadonkorjuun päättymisestä muistuttavia olkia tai heitä ohria linnuille, että nämä pysyisivät pellolta poissa tulevana satokautena (talipallon parvekkeen kaiteeseen saatan toki kiinnittää). Aion kuitenkin Hilman tapaan nauttia joulupöydän herkuista, levähtää hetken vuoden töiden jäljiltä ja omistaa ajatuksen tai kaksi esi-isien ja -äitien muistolle.

Perinteikästä Joulua ja arkistolöytöjen täyttämää Uutta Vuotta!

Mikko Nykänen

tutkija, Vaasan maakunta-arkisto