23.1.2014

Vahinkotappo ja fennomaani

Tiistaina 4.11.1856 oli Tohmajärven pitäjän Värtsilän kylään erääseen tupaan kokoontunut joukko nuoria miehiä viettämään aikaa viinaa ryypiskellen. Kuten tällaisissa tilanteissa toisinaan käy, kehkeytyi Juhana Räihän ja Pälkjärveltä kotoisin olleen 19-vuotiaan Eerikka Sistosen välille riita. Ensin mainittu oli härnännyt jälkimmäistä, joka oli suutuspäissään lähtenyt puukko kädessään jahtaamaan tätä ulos pellolle. Oli jo pimeää, joten näkyvyys oli heikohko. Ilmeisesti tästä syystä Sistonen ei ollut tavoittanut Räihää, vaan hänen puukoniskujensa uhriksi joutui lähempänä seissyt 24-vuotias Ruskealasta syntyisin ollut renki Paavo Kinanen. Useista haavoistaan huolimatta tämä eli vielä seuraavaan päivään, jolloin läheiseen saunaan nukkumaan kömpinyt Sistonen sai tietää mitä oli tehnyt.

Asiaa käsiteltiin Tohmajärven käräjillä useammassa istunnossa. Sistonen kielsi muistavansa mitään tappelusta, mutta todistajien lausuntojen perusteella hänet todettiin syylliseksi. 31.1.1857 hänet tuomittiin kuolemaan. Osasyyllisiksi todettiin Räihä, joka oli ärsyttänyt Sistosta sekä kolmas henkilö, joka oli estänyt Sistosen veljeä rauhoittamasta suuttunutta. Heidät tuomittiin kahdentoista päivän vankeuteen vedellä ja leivällä. Todellisuudessa Sistosenkaan ei tarvinnut pelätä henkensä puolesta, sillä tuohon aikaan ei kuolemantuomioita enää pantu täytäntöön, vaan ne muutettiin säännönmukaisesti karkotuksiksi Siperiaan. Kuten henkirikoksissa pitkälti myöhempään aikaan asti oli tapana, päätös alistettiin Viipurin hovioikeudelle. Sen antamaa päätöstä ei ole tätä varten tarkistettu. Kiinnostuneet löytävät sen Mikkelin maakunta-arkistosta.

Tässä vaiheessa joku ehkä ihmettelee, mikä tästä tapauksesta tekee blogikirjoituksen arvoisen yli 150 vuotta myöhemmin? Historian kannalta mielenkiintoisinta tapauksessa ovat sen käsittelystä laaditut kihlakunnanoikeuden pöytäkirjat. Ne on kirjoitettu suomeksi, mikä tuohon aikaan oli ainutlaatuista. Tästä syystä ne ovat mielenkiintoinen kielihistoriallinen muistomerkki, ja ennen kaikkea merkkipaalu suomen kielen aseman kehittymisessä lainkäytön ja hallinnon kieleksi. Tämä huomioitiin heti tuoreeltaan, sillä Suomalaisen Kirjallisuuden seura julkaisi oikeuden pöytäkirjat painettuna jo samana vuonna nimellä Wiina ja murha eli ensimmäiset kihlakunnan oikeuden protokollat suomeksi. Aiheesta lisää verkkolehti Värtsin sivuilla http://www.vartsi.net/2013/04/24/wiina-ja-murha/ , jossa myös itse tapausta selostetaan laajemmin.

Mies pöytäkirjojen takana oli Karl Ferdinand Forsström (1817-1903), Ala-Karjalan tuomiokunnan silloinen virkaa toimittava tuomari ja opiskeluajoistaan lähtien innokas suomenmielinen. Vuonna 1856 Forsström oli Tohmajärven käräjillä ryhtynyt kirjoittamaan pienempiä pöytäkirjoja suomeksi, ja nyt puheena oleva juttu oli ensimmäinen jossa suomenkieliset pöytäkirjat laadittiin tässä laajuudessa. Asiaan liittyviä vaikeuksia voi vain arvailla, sillä suomi ei ollut Forsströmin oma äidinkieli eikä suomenkielinen lakitermistö ollut vielä kovin kehittynyt, vaikka säädöksiä olikin julkaistu suomeksi jo pitkään. Työ vaati siis melkoista asennetta, mutta Forsström piti tärkeänä että kansalaisilla olisi mahdollisuus käyttää tuomioistuimissa omaa kieltään. Pöytäkirjassa mainitaan Sistosen pyytäneen pöytäkirjoja itselleen suomeksi mikä on saattanut olla pontimena sille, että Forsström rohkaistui käymään käsiksi näin suureen työhön. Hovioikeutta varten hänen oli kuitenkin laadittava erikseen ruotsinkielinen pöytäkirja.  Vähitellen Forsströmin ja muiden fennomaanien työ tuotti tulosta, ja vuonna 1863 annettiin asetus, jolla suomen kielen käyttö viranomaisissa ja tuomioistuimissa sallittiin.

 
Jukka Hokkanen
Ylitarkastaja
Joensuun maakunta-arkisto

Lähteet: Tohmajärven käräjäkunnan varsinaisasiain pöytäkirjat 1857. Karjalan alisen tuomiokunnan arkisto, JoMA

Kansallisbiografian artikkeli Karl Ferdinand Forsström. (Johanna Forsström)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Viesti ilmestyy näkyviin heti kun ylläpito on ehtinyt tarkastaa sen.