Konservoinnin näkökulma asiakirjojen kulttuurihistorialliseen arvottamiseen

Arkistolakiin on vuoden 2017 alussa lisätty pykälä 14a, joka antaa Kansallisarkistolle toimivallan määrätä pysyvään säilytykseen määräämiensä ja sähköiseen muotoon muutettujen asiakirjojen alkuperäiskappaleiden hävittämisestä. Digitaaliseen muotoon siirtäminen ja analogisten asiakirjojen hävittäminen koskee pääasiassa uusimpia, vielä viranomaisten hallussa olevia asiakirja-aineistoja. Kansallisarkisto on laatimassa digitaaliseen muotoon siirtämisen prosessikokonaisuutta. Tavoitteena on, että digitointi tuottaa alkuperäisen asiakirjan informaatiosisällön aitona, eheänä ja todistusvoimaisena digitaalisena ilmentymänä, jolloin analogiselle ilmentymälle ei ole tämän jälkeen enää säilytystarvetta.

Kuitenkin on aineistoja, joita erityisen säilytysarvonsa vuoksi (mm. fyysinen muoto, ainutlaatuisuus, yhteiskunnallinen, historiallinen ja tieteellinen merkitys, materiaalinen tai taiteellinen arvo) ei voida hävittää digitoinnin jälkeen. Kansallisarkisto on asettanut paperiaineistojen kulttuurihistoriallisen arvon kriteerien määrittelyä varten kansallisen työryhmän, jossa on mukana keskeisiä tutkimuksen sekä museo- ja arkistoalan asiantuntijoita.

Ruotsissa ja Tanskassa vastaava arvottaminen perustuu puhtaasti konservoinnin näkökulmaan. Ruotsissa kulttuurihistoriallisesti arvokkaimpien aineistojen kategoriaan (”historisk symbolvärde”) kuuluu noin 2% Riksarkivetin kokoelmista, Tanskassa samoin (”museale arkivalier”, ”enestående national betydning”). Myös Australian ja Yhdysvaltain kansallisarkistot ovat määritelleet erityistä säilytysarvoa sisältävien asiakirjojen kriteerejä.

Arvottamisen myötä Kansallisarkiston konservointitoiminta tulee keskittymään kaikkein arvokkaimpien asiakirjojen konservointiin. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaimmat aineistot tulevat saamaan esineellisen statuksen, ja konservoinnin keinoin aineistojen alkuperäisyys ja säilyminen varmistetaan.

Kansallisarkiston pergamenttiasiakirjat konservoitiin, suojattiin ja digitoitiin erillisenä omana konservointiprojektina jo vuonna 2009. Osa vanhimmista kartta-aineistoista tulee olemaan arvokkaimpien joukossa, ja näiden osalta konservointi, valmistelu ja digitointi on edennyt jo pitkälle. Kaksi vuotta sitten kiinnitettiin huomioita Kansallisarkiston Rauhankadun vanhassa tutkijasalissa vuosilta 1810-1870 olevien kihlakunnanoikeuksien renovoitujen tuomiokirjasidosten kuntoon. Vaikka asiakirjat eivät ole kovin vanhoja, muodostavat ne eheän sidosten kokonaisuuden, joka on kiinteä osa vanhan tutkijasalin historiallista interiööriä. Vauriokartoituksen, puhdistuksen ja sidoskonservoinnin keinoin tämä kaunis kokonaisuus saa arvoisensa käsittelyn, jolla myös kauniin interiöörin säilyminen turvataan.

István Kecskeméti
Johtaja
Aineistohallinnan vastuualue, säilymisen varmistaminen ja digitointi