Lähetystöjen arkistojen kertomaa

Arkistoa järjestettäessä avautuu asiakirjoista usein inhimillisen elämän koko kirjo. Ulkoministeriön lähetystöjen ja konsulaattien asiakirjoista löytyy lukuisia esimerkkejä siitä, millaisiin vaikeuksiin suomalaiset voivat ulkomailla joutua. Henkilökunnallekaan olosuhteet kohdemaassa eivät aina ole kotimaan luokkaa ja eteen tulleet arkielämän hankaluudet saattavat välillä tuntua ahdistavilta.

Erään lähetystön henkilökunta koki arkielämän pyörittämisen perin työlääksi. Jos paikallisista kaupoista oli jotain saatavissa, se vaati jonottamista ja laatu oli usein huono, virka-asunnon keittiössä vilisi rottia ja torakoita, asioita avittamaan tarvittiin lahjontaa tupakan ja juomien muodossa, bensapula vaivasi ja autot joutuivat jatkuvasti ilkivallan kohteeksi.  Jotain positiivista sentään löytyi, kun lähetystön naispuoliset työntekijät saattoivat käydä ilman miesseuraa ravintolassa, teatterissa tai elokuvissa sekä liikkua kadulla iltaisin, elleivät sattuneet pelkäämään vesikauhuisia tai muita kulkukoiria, joita kaupunki oli täynnä. Lähetystön työntekijät kuvasivat suhtautumistaan vaikeuksiin kirnuun heitetyn sammakon kaltaiseksi:”Tähän piimään en huku. Minä rimpuilen ja rimpuilen” sanoi sammakko kirnussa ja istui aamulla voikokkareen päällä.

Hankaluuksia, joskin erilaisia, oli muissakin lähetystöissä.  Kiire rasitti pahiten niitä lähettiläitä, jotka olivat varsinaisen asemamaansa lisäksi sivuakkreditoitu myös muihin maihin.  Monelle nykyisin työelämässä pyristelevälle lienee tuttu epämiellyttävä tunne siitä, että olisi oltava kahdessa paikassa samanaikaisesti, saati sitten kahdessa maassa yhtä aikaa. ”Kirjoitan verekseltään taasen koettuani, kuinka kiusallista on, etten voi jakaa itseäni kahtia. Olisi pitänyt olla tänäänkin kahdessa maassa yhtä aikaa…”.  Näin kirjoitettiin jo 1930-luvulla. Alati muuttuvissa tilanteissa lähetystöjen henkilökunnalta on todennäköisesti vaadittu jakautumiskyvyn lisäksi myös nykytermein kuvattuna joustavuutta ja muutoskestävyyttä. 

Näitä ja monia muita tarinoita löytyy Oulun maakunta-arkistossa säilytettävänä olevista Ulkoasianministeriön edustustojen arkistoista. Oulun maakunta-arkistoon siirrettiin vuonna 2010 noin kilometrin verran 56 eri konsulaatin ja lähetystön arkistoja vuosilta 1918 - 1983. Osittain samoja aineistoja on myös Ulkoministeriön keskusarkistossa. Oulun maakunta-arkistossa on järjestetty näitä aineistoja 85 hyllymetriä. Osa on kokonaan järjestämättä, mutta monista järjestämättömistä arkistoista on olemassa inventointiluettelot, vaikka tarkempaa luettelointia ei olekaan vielä tehty.

Konsulaatit ja lähetystöt hoitavat asioita, jotka saattavat olla eduksi Suomen valtiollisten etujen valvonnalle, diplomaattisuhteiden sekä kaupankäynnin ja merenkulun hoitamiselle. Suomen kansalaisten etujen valvonta ja viranomaisasioissa avustaminen ovat myös edustuston tehtäviä. Ulkomaanedustustojen asiakirjat käsittävät diaareja, luetteloita, henkilökortistoja, pöytäkirjoja, kirjeenvaihtoa, raportteja ja tiliasiakirjoja. Aineiston joukosta löytyy mielenkiintoista tietoa mm. Suomen talvisotaan tarjoutuneista vapaaehtoisista ja muusta sodan aikana tarjotusta avusta. Sukututkijoita voi erityisesti kiinnostaa merisatamakaupunkien edustustojen arkistosta löytyvät luettelot satamaan saapuneista suomalaisista laivoista, merimiesluettelot ja -kortistot sekä passi- ja viisumiasiakirjat.

Asiakirjat ovat vapaasti tutkijoiden käytettävissä, mutta arkaluonteisia henkilötietoja sisältävät asiakirjat ovat käyttörajoitettuja.


Ylitarkastaja Tuula Leskelä
Oulun maakunta-arkisto

Blogi jää kesätauolle

Blogi jää heinäkuun ajaksi kesätauolle. Seuraavan kerran arkiston näkökulmasta puhutaan elokuun alussa viikolla 31.

Arkistolaitos toivottaa kaikille lukijoille hyvää ja leppoisaa kesää!

Arkiston kesää

Kesäkuun taipuessa kohti loppuaan ovat arkistossakin kesän merkit jo selvästi havaittavissa: talven toimelias kuhina tutkijasalissa on hetkeksi hiljentynyt eikä henkilökuntatiloissakaan ole tungosta. Verkkopalveluissa kesän tulo ei kuitenkaan ole kovin paljon näkynyt. Niiden käyttö on lähes talven lukujen tasolla.

Näistä käyttäjämääristä saatiin pari kuukautta sitten uutta tutkimustietoa, kun Kansallisarkistoakin arvioinut Tero Lönnström tarkasteli gradussaan eri arkistojen käyttäjämäärien kehitystä 1980-luvun lopulta viime vuosiin. Oli ilo todeta se vallinnut mutu-tuntuma oikeaksi, etteivät verkkopalvelut tai mikään muukaan ole syönyt Kansallisarkiston tai muidenkaan tutkittujen arkiston käytön määrää. Ennemminkin kyse on tasaantumisen ja nousupiikkien vuorottelusta. Ja hyvä näin, onhan noin 99 prosenttia aineistosta vielä digitoimatta. Ja verkkopalveluiden käytön kasvu on meilläkin ollut viime vuosina voimakasta. Kontakteistamme yli puolet syntyy nykyisin verkossa ja on oletettava, että verkon kautta tavoitamme sellaisiakin käyttäjiä joita emme perinteisin keinoin saavuttaisi.

Huolimatta näennäisestä hiljaisuudesta tapahtuu arkistossa silti näinäkin päivinä paljon. Syksyn valmistelut ovat täydessä käynnissä. Erityisen paljon satsataan syyskuussa starttaavaan Astiaan mutta muitakin hankkeita on käynnissä. Alkuvuodesta uusittu ryhmäesittelykonsepti sai kevään mittaan erittäin hyvää palautetta ja jotakuinkin samalla kaavalla jatketaan siksi myös syksyllä. Kesän aikana järjestään muuten myös yksi avoin esittely, johon voi ilmoittautua mukaan joko yksin tai kaverin kanssa. Jos tällaisille avoimille esittelyille on kysyntää, jatketaan niitä aika ajoin myös tulevaisuudessa.

Syksyksi arkistoon puuhataan myös QR-koodin käyttöönottoa. Käytännössä se mahdollistaa arkiston videotuotannon ja muun verkkosisällön jakamisen esimerkiksi erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Mobiililaitteiden käytön lisääntyessä myös valmius koodin lukemiseen on yhä useammalla ja tuntuu siltä, että koodi on yleistyvä tapa verkossa olevan sisällön jakamiseen verkon ulkopuolella. Olipa tulevaisuuden suunta QR tai jokin muu sitä vastaava tekniikka, haluamme siitä kokemuksia piankin. Myös Tieteiden yön valmistelut ovat parhaillaan käynnissä. Niihin käyttäjillä on ollut mahdollisuus vaikuttaa Facebook-tilimme kautta. Näyttää siltä, että tapahtuman ohjelma rakentuu paljolti siellä esitettyjen toiveiden mukaan. Sielläkin QR varmaan jollakin tavalla näkyy.

Näin siis työ arkistossa jatkuu myös lomakauden aikana. Käyhän sinäkin edistämässä omaa tutkimustasi kesän aikana. Arkistossa tavataan!

Tomi Ahoranta
Kehittämispäällikkö
Kansallisarkisto

Vallaton isomummi ja muita sattumuksia

Aina ei aamulla töihin matkatessaan voi olla varma, kenen aikoja sitten edesmenneen sukulaisensa vaiheisiin tulee päivän aikana tutustumaan. Herkemmille lukijoille voi heti kertoa, että kyseessä eivät ole meedion työtehtävät, vaan arkistonjärjestäjän. Joskus voi järjestettävästä arkistosta sattumalta löytyä asiakirjoja, joissa mainitaan tuttuja henkilöiden nimiä ja paikkoja, jotka ovat painuneet arkistonjärjestäjän mielen sopukoihin varhaislapsuudessa isovanhemman kertoman iltasadun yhteydessä.

Erään seurakunnan arkistosta puuttuivat rippi- ja lastenkirjojen sisällysluettelot, joten niitä laatiakseen tuli kirjat kahlata huolella läpi. Valmiista sisällysluettelosta selviää kirjan sisältämät kylät sekä sivunumerot, joista kylien tiedot alkavat. Tällainen työ voi olla ajoittain aika hidasta, sillä kylien nimet on saatettu kirjoittaa vähän eri tavoin ja varhaisemmilla ajoilla ruotsiksi. Erään rippikirjan väliin oli huolella kätkeytynyt pieni paperinippu, joka sisälsi tietoja seurakunnan kiertokoulun kylistä ja oppilaista 1800-luvun lopulta. ”Ja tämäkin tänne hautautunut” arkistonjärjestäjä tuumii, kunnes huomaa tutun kylän nimen. Opettajan oppilaistaan laatimista tarkoista luetteloista hyppää silmille puolenkymmentä muinaista sukulaista: isomummin äiti sisaruksineen. He ovat käyneet kiertokoulua kahtena perättäisenä vuotena kolme viikkoa syksyllä ja kolme viikkoa keväällä. Siellä on kuka enemmän kuka vähemmän hiki otsalla opiskellut ”sisästä lukukirjaa” ja ”ulkoa historiaa ja Katekismusta”. Välillä tunnelman kohottamiseksi on laulettu virsiä. Illalla ovat ehkä perheen nohevimmat opettaneet muita pirtin hämyssä, kuten tunnetussa Jukolassa, sillä sen verran mallikkaasti kiertokoulu näyttää arvosanoista päätellen sujuneen.

Tie- ja vesirakennuspiirien arkistoissa on paljon kulkureitteihin liittyviä karttoja ja piirustuksia. Erään tällaisen arkiston täydennyssiirron yhteydessä arkistonjärjestäjä sai läpikäytäväkseen ja luetteloidakseen lähes parisataa kanaviin ja koskiin liittyvää karttaa ja piirustusta. Lisäksi arkistossa oli pieni nippu karttoihin liittyvää kirjeistöä. Yksi kirjeiden seassa ollut pöytäkirja aivan 1900-luvun alusta valaisi jälleen vähän suvun vaiheita: isomummin isä ja hänen veljensä olivat olleet kanavalla kesärenkeinä. Pöytäkirjan mukaan kesäisin työvuorot kestivät aamuseitsemästä iltakuuteen, josta ”1 tunti aamiaista ja 2 tuntia päivällisaikaa”. Vahtivuorot olivat yöaikaan iltakuudesta yhteen yöllä ja yhdestä aamuseitsemään. ”Rahtilaivoja päästi yksi renki ja matkustajalaivoja molemmat rengit”. Pöytäkirjassa veljeksiä ja kanavankaitsijaa kuultiin todistajina vuosirengin potkuja koskevassa asiassa. Kanavankaitsijan apulaisena ja veljesten esimiehenä toiminut vuosirenki oli saanut potkut ja tehnyt asiasta valituksen. Vuosirengin potkuja perusteltiin sillä, että ”tapahtui usein, kun oli vahtivuoro, hänet tavattiin pukemattomana asunnossaan vaikka hänen olisi pitänyt olla vahtivuorollaan vahdissa”. Kanavankaitsija todisti myös, että vuosirenki oli usein työaikana tavattu ”loikomassa sängyssä”. Eipä tainnut sillä kertaa mennä vuosirengin valitus potkuistaan läpi.    

Kanavan kesärenki päätyi piakkoin yhteen alussa mainitun kiertokoulua käyneen tytön kanssa, ja heidän lapsilleen oli jo mahdollista käydä muutakin kuin kiertokoulua. 1880-luvulta alettiin perustaa sekä tytöille että pojille tarkoitettuja yhteiskouluja, joiden taustalla vaikuttivat kannatusyhdistykset. Yhteiskasvatusaatteen ja naisten vapautumisliikkeen siivittämänä 1890-luvulla alkoi yhteiskoulujen perustamisaalto. Yhteiskoulujen arkistoissa on paljon mielenkiintoista, mm. luokkien päiväkirjoja, oppilasluetteloita ja opettajamatrikkeleita. Näitäkin järjestäessä saattaa tulla sukua vastaan. Eräänkin kerran luokkien päiväkirjojen parissa työskennellessään arkistonjärjestäjä huomasi, että yhteiskoulun luokassa II A yhden tytön ja seitsemän pojan lisäksi myös järjestäjän isomummi oli ollut ”vallaton”. Lieventävänä asianhaarana voidaan pitää sitä, että oppiaineina oli tuona päivänä ollut mm. runoutta ja korkeushyppyä.

Myöhemmin isomummi toipui vallattomuudestaan ja oli mukana perustamassa marttayhdistystä kotikylälleen. Yhdistyksen toimintakertomuksissa hänet voi edelleen tavata järjestämässä syksyisin nuorille kasvisten ja juuresten säilöntäkursseja. Hänen pääasiallinen leipäpuunsa oli opettajantoimi, ja perimätieto kertoo hänen pärjänneen hyvin myös vähän vallattomampienkin oppilaiden kanssa.

Tutkija Hanna Kiiski

Joensuun maakunta-arkisto

Postscript

Viime viikon blogikirjoituksessa mainittiin, että Pohjoismaisten arkistopäivien järjestelyt Hämeenlinnassa sujuivat kuin tanssi. Ennen kuin tähän kuitenkaan päästiin, oli takana koko talven kestänyt tanssiaskelten harjoittelu – naturligtvis endast på svenska.

Hämeenlinnan maakunta-arkiston valmistautuminen Kevään 2012 Suureen Koitokseen alkoi oikeastaan jo syksyllä 2009, kun pääsimme vakoilemaan arkistopäivien järjestelyjä Trondheimiin. Erityisesti tapaaminen norjalaisen ”työrukkaskaksikon” kanssa oli valaiseva, ja antoi esimakua siitä, mitä kaikkea käytännön järjestelyissä on hyvä ottaa huomioon. Ensimmäiset päätökset Hämeenlinnan arkistopäivien sisällöstäkin tehtiin jo Norjassa: maakunta-arkiston henkilökunta ei leipoisi itse avoimien ovien tarjottavia makupaloja…

Viime syksynä koko henkilökunta aloitti tiukan ruotsin opiskelun ulkopuolisen kielenopettajan johdolla tavoitteenaan ’att våga tala svenska’. Kerran viikossa palautimme aktiivisesti mieliimme, miten sitä toista kotimaista oikein puhuttiinkaan. Henkilökunnan kahvion pöydälle ilmestyneisiin HBL-lehtiin tutustuttiin ennakkoluulottomasti vähintään sarjakuvien osalta. YLE Femman ohjelmat ja uutisaiheet nousivat myös kahvitaukojen keskusteluihin eli kielikylpy jatkui virka-ajan ulkopuolellakin. Toukokuun lähestyessä ei ruotsi väistynyt mielestä edes öisin: osa henkilökunnasta näki nimittäin unensakin ruotsiksi. Kun ruotsi alkoi sujua, tutustuimme varovaisesti myös muihin skandinaavisiin kieliin. ”Juutuupin” videot antoivat esimakua norjan ja tanskan kielen koukeroista. Niin rohkeiksi emme itsemme kuitenkaan tunteneet, että olisimme islantia kuunnelleet.

Ahkeran opiskelun jälkeen Hämeenlinnan maakunta-arkiston henkilökunta osaa nyt sujuvasti mm. aina hyödylliset fraasit ’det knallar och går’ ja ’jag är ute och cyklar’. Harmiksemme huolellisesti ulkoa opeteltua ’toaletterna ligger bakom den fuchsiafärgade skärmen’ –lausetta emme päässeet käyttämään, mutta muuten keskustelu pohjoismaisten kollegoiden kanssa gick ju bra – ehkä tanskan kuullun ymmärtämistä lukuun ottamatta. Oli kieli mikä hyvänsä, ymmärsimme kyllä sujuvasti aina kun maakunta-arkiston rakennusta, julkisivun graafista betonia tai aurinkoista säätä kehuttiin.

Seminaariväen kiittäessä arkistopäivien järjestäjiä seisaaltaan aplodeeraten saatoimme vihdoin huokaista ”Gudskelov! – nu är det förbi!”.

Kaikki luennot ja alustukset julkaistaan kolmessa erässä kesän aikana Pohjoismaisten arkistopäivien kotisivulla (linkki: http://www.nordiskaarkivdagar2012.fi/). Sitä odotellessa voi vaikka vilkaista kuvallisia tunnelmia (linkki: http://nordiskaarkivdagar2012.fi/index.php?page=sivu-12 ) från Nordiska Arkivdagar 2012 i Tavastehus.

Ylitarkastaja Mervi Lampi
Hämeenlinnan maakunta-arkisto