27.4.2012

Tempora mutantur

"Ja äiti voi sitten kirjoittaa koneelle reseptejään!", minä perustelin. Molemmat vanhemmat katselivat minua mietteissään. Tosiasiassa koko ajatus ruokareseptien hallinnasta varsin hinnakkaalla kotimikrolla tuntui hölmöltä, mutta jotain minun oli keksittävä. Laitteita oli ollut markkinoilla jo hetken ja kaikkein haluttavin niistä oli paksua lankkua muistuttava VIC-20. Elettiin vuotta 1982, minä olin kolmetoista ja välittömästi perusteluiden jälkeen aloin pelätä, että äiti todella alkaisi käyttää konetta reseptiensä tallentamiseen.

Myöhemmin kävi ilmi, että huoleni oli ollut turha: ainoatakaan reseptiä ei laitteella tallennettu ja sain pitää koneen kokonaan itselläni. Eipä kukaan olisi edes tiennyt miten tallennus tapahtuu. Laitteen mukana saadut manuaalit luin vasta viikkoja käyttöönoton jälkeen. Sitä ennen sen yhden ainoan mukana tulleen pelin pelaaminen ja kirjainten näkyminen TV-ruudulla näppäimen painalluksen jälkeen tuottivat suunnatonta riemua. Kotimikrojen hyötykäytön ollessa 80-luvun alkupuolella vielä varsin olematonta, oli tietokoneiden esiinmarssi alkanut valtionhallinnossa niinkin aikaisin, kuin 60-luvun puolessa välissä. Oman toiminnan keskittyessä viihteeseen, olivat ensimmäiset suurtietokoneet alkaneet rouskuttaneet bittejä mm. KELAlle ja verohallinnolle jo kauan ennen syntymääni.

Vaikka tietotekniikaa jo hyödynnettiinkin, ei sitä vielä 70-luvun lopulla esimerkiksi opetustilanteissa käytetty juuri lainkaan. Valtiovarainministeriön järjestelyosaston ja Valtion koulutuskeskuksen vuonna 1977 julkaisema Opetusvälineet -opas on suorastaan hellyttävää luettavaa nyt jo vanhentuneine välineineen kuultokuvista pintaheittimiin. Vuonna 1984 tietotekniikkaa käyttäviä palkansaajia oli Suomessa 332 000 henkilöä ja asiaa oli alettava tarkastella myös työsuojelullisista näkökohdista. Toimihenkilö- ja Virkamiesjärjestöjen Keskusliiton vuonna 1986 julkaisema Ihmisläheinen näyttöpäätetyö -opas tuo esille päätetyöskentelyn terveyshaittoja, joista yhtenä huolenaiheena mainitaan mahdolliset raskauden aikaiset häiriöt ja perimävaarat. Hieman lievempinä seurauksina mainitaan mm. tuki- ja liikuntaelinten vaivat. Kehon taivuttelu uudenlaiseen työhön ei ollutkaan niin yksinkertaista.

Tietotekniikan taistelurintama saavutti ensimmäisen työpaikkani Sota-arkiston 90-luvun puolivälissä, kun sen kirjaamo sai oman vaaleanharmaan linnunpönttönsä. Toki tietokoneita oli nähty jo vuosia aiemmin, mutta työasemat olivat harvojen ja valittujen ulkopuolisissa projekteissa työskentelevien käytössä. Vuonna 1997 päättyi eräs 12 vuotta aiemmin aloitettu projekti, jossa kahden vuoden aikana syötettiin yhteensä 94 000 henkilön tiedot tietokantaan kahta MikroMikko -työasemaa hyväksikäyttäen. Tuloksena syntyi Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneiden tietokanta. Mielenkiintoisena anekdoottina kerrottakoon, että projektin alkuvaiheessa tietojen ”julkaisualustaksi” suunniteltiin moniosaista kirjasarjaa. Nopean tietoteknisen kehityksen myötä tarjoutuneet uudet mahdollisuudet vaativat muutosta myös ajattelutavoissa ja suhtautumisessa.

Vielä 90-luvun alkupuoliskolla kortistolaatikot kolisivat ja paperiset luettelot kahisivat arkistolaitoksen toimipisteissä aineistoa hakevien hyppysissä, eikä muusta juuri tiedetty. Vakiasiakkaiden ja asiakaspalvelussa työskentelevien välille saattoi syntyä kiinteä ja pitkä suhde, kun vuosikymmenestä toiseen tutkijasalissa uurastanut tutkija oli ollut vieras jokaisena aukiolopäivänä. 90-luvun puolivälissä tutut äänet saivat seurakseen muovisen näppäimen naksahduksen. Arkistotietokanta siirtyi Internetiin, tarjoten asiakkaille täysin uusia mahdollisuuksia. Tämä lienee osaltaan vaikuttanut asiakaskunnan rakenteen muuttumiseen.

Kortistolaatikot eivät ole täysin vaienneet, mutta suurin osa etsitystä tiedosta tulee jo salamannopeasti lankoja pitkin silmiemme eteen. Käsittämättömän paljon on tapahtunut käsittämättömän lyhyessä ajassa ja tapahtuu edelleen. Arkistolaitos kehittää jatkuvasti sähköisiä palveluitaan ja seuraava asiakkaan kannalta kiinnostava askel on 7.5.-18.5. toteutettava Astia-verkkopalvelun käyttöönottoprojektin pilotoinnin toinen vaihe. Tällöin tutkijasalilainojen ja käyttölupien lisäksi kotikoneelta voi tehdä myös asiakirjajäljenne- ja selvitystilauksia.

Mikä tahansa meitä tulevaisuudessa odottaakin niin toivoa sopii, että kehitys on hyväksemme. Vaikka vuosien kultaamaan menneisyyteen ei ole pääsyä, voi sinne kuitenkin turvallisesti kurkata. Waybackmachine muistaa miltä näyttivät arkistolaitoksen sivut joulukuussa 1998.

Kansallisarkiston sörnäisten toimipisteen kellarista löytynyt,
20kg painava Compaq Portable 386 "kannettava" vuodelta 1987.
Näytöllä muinainen tekstinkäsittelyohjelma TEKO.


Kare Salonvaara
Suunnittelija, Kansallisarkisto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Viesti ilmestyy näkyviin heti kun ylläpito on ehtinyt tarkastaa sen.