25.10.2013

Madonna, Matti ja Kalle

Fanitusta ja sydämen pamppailuja

Jouluna 1984 sain lahjaksi Madonnan Like a Virgin -vinyylilevyn. Samana vuonna Matti Nykänen voitti Sarajevon talviolympialaisissa kultaa. Näiden historiallisten tapahtumien jälkeen tehtaan piipun varjossa kasvaneen ekaluokkalaisen maailma ei ollut entisellään. Huoneen seinät täyttyivät Madonnan ja Matin kuvista. Sieltä he pitsikorsetissaan ja ihonmyötäisessä hyppypuvussaan katselivat minua, kuiskuttelivat kutkuttavia tarinoita suuresta maailmasta. Siitä, että kaikki olisi elämässä mahdollista, V-tyylillä tai ilman, kulkemalla omia polkuja.

Vuodet kuluivat, vuosikymmenet vaihtuivat.  Tuli uusia poplaulajia ja urheilijoita - vaan ei ketään ylitse muiden. Kunnioittaminen ja arvostaminen kyllä kuuluivat tunnerepertuaariin, mutta fanittaminen? Ei ei. Sehän olisi ollut suorastaan noloa.

Elokuussa 2013 helteet jatkuvat jatkumistaan Inarissa. Paarmat surraavat, porot loikoilevat varjossa Sajoksen sisäänkäynnin edessä töihin saapuessani. Hakeudun arkiston viileään suojaan ja aloitan aamujumpan aukomalla pahvilaatikkovuorta, joka on matkannut halki Suomen Kansallisarkistosta Saamelaisarkistoon. Joka toisen laatikon päällä lukee ”Karl Nickul”, joka toisessa ”Lapin Sivistysseura”. Innoissani nostelen koteloita hyllyihin. Kyljissä vilahtelevat kirjeenvaihto, käsikirjoitukset, toiminta-asiakirjat – sinne vain hyllyihin, numerojärjestyksessä. Karl Nickulin likelle asettelen Lapin Sivistysseuran kotelot. Siinä ne nyt ovat. Kotona. Huokaisen ja tirautan pienen liikutuksen kyyneleen.

Kirjoitan kortin Karl Nickulin pojalle Erkille Helsinkiin. ”Hyvä Erkki. Kuten toivoit, Kansallisarkistoon vuosien mittaan luovuttamasi aineistot on nyt siirretty Inarin Saamelaisarkistoon. Lisäluovutuksetkin on nyt järjestetty, kaikki muut paitsi ne lehtileikkeet. Uskon, että tällä käsittämättömän arvokkaalla ja ainutlaatuisella aineistoilla tulee olemaan paljon käyttöä. Luulen, että myös isäsi olisi tyytyväinen, että hänen perintönsä on nyt lähempänä myös hänen rakastamaansa kansaa ja näin helpommin saamelaisten itsensä löydettävissä ja käytettävissä. Ystävällisin terveisin, ystäväsi Suvi”.

Nickul – kosmopoliitti geodeetti

Myöhemmin kotisohvalla uppoudun saamelaiskulttuurin professorin Veli-Pekka Lehtolan kirjaan: Nickul Rauhan mies, rauhan kansa (2000). Lehtola kirjoittaa värikkäästi ja lämpimästi, pitkälti Karl Nickulin arkiston lähteisiin perustuen, Nickulista aikansa radikaalina, Petsamon kartoittajana, pasifistina ja saamenystävänä.

Karl Woldemar Nickul oli viides lapsi ja syntyi Oulussa vuoden viimeisenä päivänä vuonna 1900 kasarmioloihin Baltian saksalaisille vanhemmilleen, asemestari Johan Wilhelm Nickulille ja Friederike o.s. Niemannille. Johan ja Friederike olivat 1880-luvulla muuttaneet Virosta Ouluun. Perheen kotikielenä oli saksa, mutta lapset kävivät ruotsinkielistä koulua. Oulussa lapset oppivat luonnollisesti myös suomea.  Nickul tuli ylioppilaaksi v. 1919 ja valmistui filosofian kandidaatiksi v. 1924. Välittömästi valmistuttuaan hän sai nimityksen maanmittaushallituksen insinööriksi.  Ensimmäiset matkansa Lappiin Nickul oli tehnyt jo ylioppilasvuotenaan. Myöhemmin virkamiehenä Nickul teki useita pitkiä kenttämatkoja Lappiin ja Petsamoon. Elämänsä aikana Nickul oli mittaamassa paitsi pohjoiset alueet, myös kaikki Suomen rajat.

Nickul - Kolttaheimon puolustaja

1930-luvun Petsamossa Nickul tutustui töidensä ohessa läheisesti alueen alkuperäiskansaan, kolttasaamelaisiin ja ystävystyi heidän kanssaan. Kolmiomittausten sivutuotteena hän julkaisi muun muassa nimistöluettelon koltansaamenkielisistä paikannimistä. Nickul piti nimistönkeruuta ensiarvoisen tärkeänä ja sanoi, että ilman nimistöä kartta on mykkä. Nickulille nimistö kertoi ihmisen vaikutuksesta, henkisestä kulttuurista, historiasta ja politiikasta.

Nickul oli huomannut, että koltat eivät mielellään kertoneet paikannimiä vieraille ja totesi, että jos koltat ilmaisivat paikkojensa nimet, he tunsivat samalla paljastavansa itsensä. Tämän takia suomalaisilla oli käsitys autiosta ja asumattomasta erämaasta. Esimerkiksi ”kolttien kurittajan”, kenraali K. M. Walleniuksen mukaan kolttain mailla oli hyvin vähän nimiä ja nekin todistivat mielikuvituksen puutetta.

Nickul erosi aikansa Petsamon tutkijakollegoistaan ottamalla reilusti kantaa yhteiskunnallisiin asioihin, kritisoimalla valtavirran rotuopillisia ja rasistisia käsityksiä saamelaisista. Nickul kyseenalaisti suomalaisen kansakoulujärjestelmän sopivuuden saamelaisille ja korosti saamen kielten keskeistä asemaa. Puolustamisestaan huolimatta Nickul ei kuitenkaan romantisoinut, vaan esitti myös kritiikkiä esimerkiksi kolttien liian voimakkaaksi paisunutta peuranpyyntiä kohtaan.

Karl Nickulin toimintaan ja hengenheimolaisuuteen sodattoman kansan – saamelaisten – kanssa vaikutti myös hänen rauhanideologiansa. Nickul oli tunnettu aseistakieltäytyjä, joka toimi Suomen Rauhanliikkeen sihteerinä 1931–1966 ja istui myös kolmen kuukauden ajan lääninvankilassa periaatteidensa takia.

Nickul – empaattinen aktivisti

Nickul oli mukana niin monissa saamelaiskulttuurin taitekohdissa, että hengästyttää pelkkä ajatuskin. Miten joku on voinut elämässään ehtiä ja vielä elänyt juuri silloin kun niin paljon sattuu ja tapahtuu? Sota, evakkoaika, kolttien uudelleen asuttaminen Inariin Petsamon menettämisen jälkeen, Lapin uudelleenrakentaminen, saamelaisaktivismin herääminen, pohjoismaisen saamelaisyhteistyön alullepaneminen… Kaikki valtavia asioita.

Yhdessä suomalaisten saamenystävien kanssa Nickul oli myös mukana perustamassa myös Lapin Sivistysseuraa (1932), jonka tarkoitus oli ”edistää saamelaisten sivistyksellistä ja aineellista vaurastumista omaperäisellä pohjalla sekä saamelaisten ja Lapinmaan entisyyden ja nykyisyyden tuntemusta”.  Tätä tarkoitusta toteuttaakseen seura harjoitti julkaisu-, kurssi- ja tutkimistoimintaa sekä järjesti kokouksia ja juhlia.

Vedän valkoiset puuvillakäsineet käsiini ja avaan yhden kotelon, summamutikassa. Sisältä paljastuu papereita, joille on piirretty poromerkkejä ja Petsamon suonikyläläisten sukupuita. Välistä tipahtaa mustavalkoinen valokuva, kuva pitkästä ja hoikasta miehestä, siisti puku päällä. Ja sitten tunnen sen, samanlaisen kuumotuksen ja sydämen pamppailun kuin silloin Mäntän Sillanpäänkadulla.  Tällä kertaa minua ei katsele Madonna eikä Matti, vaan maisteri Nickul, tuttavammin ”Kalle”.  Hänen katseensa on täynnä myötätuntoa ja empatiaa. Hän kuiskuttelee minulle tarinoita menneestä, tapahtumista, joita ilman en voisi ymmärtää tätäkään vähää.  Hän kannustaa minua. Valaa uskoa siihen, että ulkopuolisenkin on mahdollista olla, ymmärtää ja toimia. Voi olla kunnioittava, nöyrä ja sovitteleva, mutta samalla rohkea idealisti. Ja lopuksi todeta Kallen sanoin: ”Moni voi luulla, että pidän saamelaistyötä patenttinani. Tosiasiallisesti ei mikään ole mieluisampaa minulle kuin että nuori saamelaispolvi vähitellen ottaa asiat aivan omikseen”.

Suvi Kivelä
Tutkija, Saamelaisarkisto

4 kommenttia:

  1. Kiitos kauniista kirjoituksesta! Kolttaheimo kaipaa vielläkin puolustajia ja kulttuurin arvostajia!

    Sinulla on kirjoittamisen lahja!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kannustavasta palautteesta. Tulipa hyvä mieli.
    Puolustaen ja arvostaen,

    Suvi Kivelä

    VastaaPoista
  3. Aivan kuin itsekin olisin vetänyt ne valkoiset hanskat käsiini ja uppoutunut historiaan. Kiitos Suvi, maailmani avartamisesta. t.Sirkku Savusalo

    VastaaPoista
  4. Giitu Suvi buorre cállosis! Veli-Pekka

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Viesti ilmestyy näkyviin heti kun ylläpito on ehtinyt tarkastaa sen.