Arkistojen yhteinen tulevaisuus?

Viime aikoina on kuultu paljon suunnitelmista uudistaa kuntakarttaa ja eri tavoin supistaa julkisen sektorin toimintaa. Keskittäminen ja järkeistäminen ovat suunta, johon yhteiskunta kulkee ja julkinen sektori on tässä liikkeessä voimakkaasti mukana.

Näihin ilmiöihin tiiviimmin tai löyhemmin liittyen on alalla jo menossa tietty omaehtoinen ja usein omista lähtökohdista alkunsa saanut keskittyminen: arkistoja on menneinä vuosina yhdistelty, kuten tutkijapalvelujakin. Kansallisarkistossa on parhaillaan menossa eräänlainen Suomen ennätys, kun yhdeltä tiskiltä opastetaan käyttäjiä yli 100 kilometrin laajuisten aineistojen äärelle kaikkiaan 600 vuoden aikaskaalalla. Haaste on nähdäkseni otettu avoimin ja luottavaisin mielin vastaan. Oppimisprojekti on käynnissä ja etenee vääjäämättä. Seuraava näkyvämpi hanke on Mikkeliin rakentuva keskusarkisto, jolla varaudutaan virastoissa muhivan viime vuosikymmenien massiivisen asiakirjaerän vastaanottoon. Ehkä keskusarkisto samalla antaa aseen myös pääkaupunkiseudun korkeita vuokramenoja vastaan? Aika näyttää.

Arkistot yhdistävät palvelujaan myös organisaatiorajojen yli. Pisimmällä tässä työssä mentäneen hakemistopalvelujen suhteen: pitkälle työstetty Kansallinen digitaalinen kirjasto (KDK) saattaa kirjastojen, museoiden ja arkistojen aineistoja tietokantamielessä saman katon alle. Vastikään käynnistetty arkistojen hakemistopalvelun (AHAA) kehittäminen puolestaan luo tähän arkistojen puolelta yhä parempia edellytyksiä. Tässä muutoksessa keskiössä on asiakaspalvelun kehittäminen, kun tarvitsemiaan aineistoja voi etsiä ja löytää muutenkin kuin yhden organisaation sisältä kerrallaan.

Myös Portti-palvelu on alkanut herättää kiinnostusta arkistolaitoksen ulkopuolella. Muutama tiedustelu siihen osallistumisesta on jo saatu ja lisää otetaan mielellään vastaan. Portin tulevaisuus saattaakin olla sellainen, että arkistolaitosta häivytetään siinä taka-alalle ja keskiöön nousee suomalainen arkistokenttä. Aineisto-opastuksen löytyminen yhdestä paikasta palvelisi näet sekä arkistoja että niiden asiakkaita: asiakkaiden näkökulmasta arkistoaines linkittyisi yhteen sen sijainnista riippumatta. Arkistoille yhteinen palvelu toisi mahdollisuuden tuoda aineistojaan nykyistä paremmin arkistojen käyttäjien tietoisuuteen.

Arkistokenttä on siis keskellä positiivista muutosta, jonka tavoitteena on tuottaa arkiston palvelut niiden tarvitsijoille myös tulevaisuuden Suomessa. Tieto oman suvun, oman kotiseudun tai koko Suomen historiasta on varallisuutta, jolla on tulevaisuudessakin arvoa. Nyt tehdään sitä työtä, jolla tuota pääomaa voidaan jatkossakin jakaa kaikille sitä tarvitseville. Kentältä aistittavissa oleva ennakkoluulottomuus ja halu toimivien ratkaisujen etsimiseen lupaavat tälle kehitykselle hyvää.

Tomi Ahoranta
Kehittämispäällikkö
Kansallisarkisto