Kohta kolme vuosikymmentä arkistolaitoksen asiakkaana on antanut jonkinlaisen perspektiivin tarkastella arkistolaitosta tutkijan näkökulmasta. Olen vieraillut tutkijana mm. Kansallisarkistossa ja useimmissa maakunta-arkistoissa niin Suomessa kuin Ruotsissa sekä kaupunkien ja kuntien arkistoissa jne. Suomen ja Ruotsin arkistolaitosten samankaltaisuuden – ainakin tutkijan kannalta – vuoksi eri arkistoissa on osannut toimia ja etsityt aineistot ovat yleensä löytyneet. Henkilökunta on aina ollut ystävällistä ja palvelualttius hyvin usein kohtuulliset odotukset reilusti ylittänyttä. Enemmän hankaluuksia on tullut iän karttuessa heikentyneestä kyvystä omaksua uutta tekniikkaa ja teknologiaa, mutta toistaiseksi riittävän tason olen siinäkin saanut säilytetyksi.
Kertyneen kokemuksen perusteella olisi siis luullut olevan jonkinlaista tuntumaa arkistolaitokseen. Ryhdyttyäni aikataulun salliessa suorittamaan – lähinnä omaksi ilokseni – asiakirjahallinnon ja arkistotoimen perustutkintoa, jo ensimmäisen opintojakson ensimmäinen oppitunti alkoi muuttaa käsityksiäni arkistolaitoksen toiminnasta ja roolista. Nämä aiemmat käsitykset olivat tosin syntyneet lähinnä opiskeluaikana 1980-luvulla, ja kyllähän arkistotkin sen jälkeen ovat muuttuneet…
Arkistoammattilaiselle itsestään selvät asiat kuten asiakirjojen elinkaariajattelu tai arkistoaineksen pysyvän säilyttämisen suunnittelu jo ennen kuin asiakirja syntyy, tuntuivat kiehtovilta. Arkistonmuodostussuunnitelmat auttoivat ajattelemaan kokonaisuutta, vaikkei niitä tutkijana ole koskaan tarvinnut miettiäkään. Nyt tuntuu aivan kummalliselta, että en aikaisemmin tullut koskaan ajatelleeksi, mitä teitä joku asiakirja saadaan viranomaisen päivittäiskäytöstä siirretyksi ja sijoitetuksi arkistoon niin, että se useimmissa tapauksissa löydetään tarvitsevan käyttöön ilman minkäänlaisia hankaluuksia. Se, miten vaikkapa maakunta-arkisto on jakaantunut eri vastuualueisiin laajensi käsitystä kentästä, ja auttoi ymmärtämään arkistojen tehtävien kokonaiskuvaa, toimintatapoja ja mahdollisuuksia. Tutkijaa kiinnostivat suuresti, miten syntyvät hänen itsestään selvyyksinä ottamansa arkistoluettelot kuvailuineen tai erilaiset tutkijan työskentelyä nopeuttavat kortistot tai tietokannat. Ehkä kaikkien suurin ilo syntyi kuitenkin siitä, kun käytin ohjatun työharjoittelujaksoni kaikki liikenevät vapaa-ajat (ja sen ylikin, aina valomerkkiin asti) kolutessani arkistomakasiineihin kätkettyjä aarteita. Kaiken kaikkiaan minut yllätti se, miten paljon muuta arkisto on kuin mitä siitä tutkija-asiakkaana näkee.
Kokemukseni perusteella voi kiistatta sanoa, että jokaisen historiantutkijan – ainakin tutkimuksensa etupäässä arkistoaineksiin perustavan tutkijan – pitäisi jollain tavoin pystyä perehtymään arkistotoimeen ja arkistojen toimintaan myös palvelutiskin toiselta puolelta. Arkistolaitoksen ja tutkijoiden välillä on ollut kanssakäymistä – itseltäni on kysytty mm. mielipiteitä digitoinnin (joskus aikanaan muistaakseni mikrofilmauksenkin) priorisoinneista – mutta varmasti kumpikin osapuoli hyötyisi yhteistyön lisäämisestä ja tiivistämisestä. Sen sopivia muotoja on syytä miettiä.
Ilkka Teerijoki
Helsingin yliopiston historian dosentti, joka istuu päivittäin aamusta iltaan Hämeenlinnan maakunta-arkistossa ja kirjoittaa Hämeenlinnan kaupungin historiaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi. Viesti ilmestyy näkyviin heti kun ylläpito on ehtinyt tarkastaa sen.