Kumppanuusyhteistyöllä myönteisiä tuloksia

Viime vuosien aikana arkistolaitoksessa on panostettu kumppanuusyhteistyöhön muun muassa digitoinnin yhteydessä. Digitointihan on mittava kokonaisuus, joka on paljon muutakin kuin pelkkää asiakirjojen skannausta. Digitoitavat aineistot tulee muun muassa fyysisesti valmistella sekä niiden aineistometatiedot tarkistaa ja tarvittaessa korjata ennen skannausvaihetta.

Digitoidun aineiston käytettävyyttä parannetaan rikastamalla metatietoja asiakirjan tasolle; indeksoimalla kerätään asiakirjoissa olevia tietoja hakukelpoisiksi kuten moottoriajoneuvokortistoissa ajoneuvon merkki ja rekisterinumero tai väestörekisteriaineistoista kylä-, tila- ja henkilötietoja. Metatietojen keräämisessä ja rikastamisessa kumppanuusyhteistyö on osoittautunut hyväksi toimintatavaksi.

Moottoriajoneuvokortit

Moni yhteistyö on käynnistynyt yhteisen tarpeen havaitsemisella. Esimerkki tämänlaisesta yhteistyöstä oli vuonna 2014 toteutettu Turun maakunta-arkistossa säilytettävien Turun ja Porin lääninhallituksen yhteisarkiston moottoriajoneuvorekisteriin kuuluvien moottoripyöräkorttien digitointi ja indeksointi. Noin 30 000 korttia digitoitiin Kansallisarkistossa.

Yksittäisten, digitoitujen korttien valmisteluun ja indeksointityöhön arkistolaitos sai talkooapua Suomen Royal Enfield Owners Club -moottoripyöräkerhon jäseniltä ja Veteraanimoottoripyöräklubi ry:ltä. Indeksoinnin yhteydessä jokaisesta kortista kerättiin moottoripyörien rekisterinumero, merkki ja tyyppi. Tiedot ovat hakukelpoisia ja ne on linkitetty Digitaaliarkistossa oleviin digitoituihin kortteihin, joista löytyy lisätietoja.

Suomen Royal Enfield Owners Clubin puheenjohtaja Kaj Nyholmin mukaan moottoripyöräkerho tarttui vapaaehtoistyöhön vaaliakseen perinteitä: ”Vanhoja moottoripyöriä on edelleen paljon varastoissa ja talleissa, minne ne ovat unohtuneet edellisiltä tai nykyisiltä omistajiltaan. Moottoripyörät ovat osa historiaamme ja kulttuuriperintöämme, samoin niiden saattaminen toimintakuntoisiksi ja takaisin tien päälle.”

Moottoriajoneuvokortistoihin liittyvä yhteistyö sai jatkoa Mikkelissä. Digitointiprojektin tarkoituksena oli digitoida ja indeksoida Mikkelin lääninhallituksen moottoriajoneuvojen kortistoa vuosilta 1958-1973 yhteensä noin 110 000 korttia. Projekti toteutettiin osana Mikkelin kaupungin nuorten työllistämis- ja aktivointihanketta. Sitä toteutti vuodesta 2014 alkaen Mikkelin toimintakeskus ry:n digitointipaja, ja vuoden 2015 syksystä lähtien se on toiminut ”Työpajat Mikkelin” alaisuudessa ja on työllistänyt 3-6 henkilöä vuorollaan.

Sisäministeriön vuoden 1963 päätöksen mukaan ajoneuvojen kantakortin sai hävittää 10 vuoden kuluttua siitä kun ajoneuvo on poistettu kortistosta. Sen nojalla useissa lääninhallituksissa hävitettiin 1960-luvulla ne kantakortit, jotka oli poistettu rekisteristä vuonna 1956 tai sitä ennen. Kaikkia kortteja ei suinkaan hävitetty pysyvästi, vaan maakunta-arkistoista niitä annettiin alan yhdistyksille. Suuri osa ajoneuvorekisterikorteista on siis tallella. Olemme suunnittelemassa yhteistyöhanketta näiden arkistolaitoksen ulkopuolella olevien ajoneuvokorttien digitoimiseksi ja indeksoimiseksi. Tämän aineiston suuruusluokka on noin kaksi miljoonaa korttia. 

Väestörekisteriaineistot

Sata vuotta vanhemmat seurakuntien ja viranomaisten väestörekisteriaineistoita Kansallisarkisto on digitoinut runsaasti erityisesti vuosien 2009 ja 2010 erillisrahoitteisissa digitointihankkeissa. Aineistot ovat julkisia ja vapaasti käytettävissä digitaalisina Digitaaliarkistossa.

Seurakuntien rippikirjojen indeksoinnin talkoistamista kokeiltiin muutama vuosi sitten ilman verkkotyökaluja. Projektissa todettiin, että excel-pohjaiset työkalut huomattavan hankalia käytännössä ja logistiikaltaan hyvin työllistäviä. Talkoistaminen ilman verkkotyökaluja osoittautui aivan liian työlääksi toimintatavaksi.

FamilySearch on julkaissut verkossa toimivan indeksointityökalun, joka otettiin joulukuussa 2015 käyttöön Kansallisarkiston jo digitoimien vuosien 1810-1915 henkikirjojen indeksointiin. Itse työkalu on englanninkielinen, mutta henkikirjojen indeksoinnin ohjeet ovat suomeksi. Yli sata vuotta vanhoista julkisista henkikirjoista indeksoidaan määrämuotoisiin metatietokenttiin kylä-, tila- ja henkilötiedot, jotka siirretään arkistolaitoksen tietojärjestelmiin edistämään hakukelpoisina digitoitujen aineistojen käyttöä.

Vapaaehtoisia indeksoijia tukemaan on perustettu Facebook-ryhmä, lisäksi lisätietoja ja ohjeita löytyy arkistolaitoksen verkkosivulta.

Kumppanuusyhteistyö jatkossa

Moottoriajoneuvokortit ja useat väestörekisteriaineistot ovat hyviä esimerkkejä yleisöä kiinnostavista digitoiduista aineistoistamme, joiden metatietoja on jo rikastettu kumppanuusyhteistyöllä.

Joulukuussa 2015 käynnistyneestä henkikirjojen indeksoinnista FamilySearchin indeksointiverkkotyökalulla odotamme paljon. Jos FamilySearchin verkkotyökalu osoittautuu suosituksi, voimme tuottaa sinne muitakin tutkijoita kiinnostavia aineistoja indeksoitavaksi.

Käytännössä Kansallisarkisto digitoi aineistoja, joista vapaasti käytettävät ovat metatietoineen avoimesti käytettävissä erilaisiin sovelluksiin, julkaisuihin ja muuhun tutkimus- ja verkkokäyttöön. Metatietojen rikastaminen on resurssivaltaista, joka on suurin syy siihen että etsimme erilaisia kumppanuuksia työn toteuttamiseksi. Digitointityötämme arvostetaan suuresti, ja Digitaaliarkisto on ylivoimaisesti käytetyin verkkopalvelumme. Tekemämme ja kumppanuusyhteistyössä tehtävä digitointi ja metatietojen rikastaminen on työtä jota tehdään kaikille asiakkaillemme.

Olemme avoimia uusille ehdotuksille.

István Kecskeméti 
Sektorijohtaja
Kansallisarkisto

Onko Mikkeliin menijöitä?

Jos olet tulossa Mikkeliin maakunta-arkistoon tutkimusreissulle heti vuoden vaihtuessa, niin huomaathan, että tutkijasali on 1.1.–30.6.2016 kokeiluluonteisesti kiinni maanantaisin. Muina päivinä aukioloajat ovat entiset. Jatkosta päätetään saatujen kokemusten ja asiakaspalautteen perusteella. Aukiolokokeilun taustalla ovat vähentyneet kävijämäärät ja käytetyimpien aineistojen, kuten Luovutetun Karjalan kirkonkirjojen, tutkimisen siirtyminen verkkoon ja muihin arkistolaitoksen yksiköihin digitoinnin myötä.

Asiakirjoja haetaan tutkijasaliin tutkittavaksi ensi vuonna tiistaista perjantaihin klo 9–11 ja klo 12–15. Asiakirjojen hakijoiden lounastauko on siis aikaistunut tunnilla aiempaan verrattuna, mikä on hyvä muistaa, jos tulee yhdentoista aikoihin Mikkeliin saapuvalla Helsingin junalla. Ennakkotilaukset kannattaakin tehdä Astia-verkkopalvelun kautta. Maanantaina tutkijasalin ollessa kiinni tarkistamme verkkopalvelun kautta tulleet tilaukset kertaalleen iltapäivällä ja ennen klo 15 tehty tilaus toimitetaan tiistaiaamuksi saliin. Jos Astian käyttö arveluttaa, niin tutkijasalin henkilökunnalta saa opastusta.

Viipurin läänin maanmittauskonttorin tiluskartat olivat tämän vuoden aikana pitkään poissa käytöstä karttatilan remontin vuoksi. Kartat ovat nyt tutkittavissa, mutta niihin hakemistoina toimivat maarekisterit ja erikoisluettelot lähtivät joulukuun alussa digitoitavaksi ja ovat siten poissa käytöstä, kunnes digitointi valmistuu.

Muistattehan, että Mikkelin maakunta-arkistossa ei enää tehdä sukututkimuksia. Yksittäistenkään tietojen tarkastaminen ei käy meillä hetkessä, sillä etusijalla ovat ne tuhannet selvitykset ja jäljennökset, joita tarvitaan asiointiin eri viranomaisissa. Jos joulun pyhinä siis herää kysymyksiä omassa suvussa kulkevista tarinoista, niin vinkkejä sukututkimukseen tai muun asian selvittämiseen itse saa Arkistojen Portti -palvelusta. Arkistolaitoksen digitaaliarkistosta löytyy paljon kiinnostavaa aineistoa tutkittavaksi heti kotikoneelta käsin. Ja omatoiminen arkistotutkimus on ilmaista huvia niin verkossa kuin tutkijasaleissakin.
 
Jos sukututkimuksen tekeminen tuntuu liian vaikealta, niin esimerkiksi Suomen Sukututkimusseuran kotisivulta löytyy luettelo ammattilaisista, jotka tekevät tutkimusta korvausta vastaan. Digitointi tasoittaakin tietä myös yksityiselle palvelutoiminnalle.


Anne Hänninen
Ylitarkastaja
Mikkelin maakunta-arkisto

Yliopistollisesta asiakirjahallinnan koulutuksesta

Kun ylemmän arkistotutkinnon suorittaminen arkistolaitoksessa päättyi keväällä 2014, siirtyi korkein maassamme annettava asiakirjahallinnan koulutus yksinomaan yliopistojen vastuulle. Toki ylempään arkistotutkintoon rinnastettavaa koulutusta annettiin yliopistoissa jo ennen kevättä 2014, joten yliopistotasoista asiakirjahallinnan koulutusta ei tarvinnut keksiä tyhjästä tuolloin.

Mitä yliopistollinen asiakirjahallinnan koulutus sitten on ja mitä se voisi olla? Yliopistolain (558/2009) mukaan yliopistojen tehtävänä on ”antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta”. Tämä tarkoittaa sitä, että myös asiakirjahallinnan koulutuksen tulisi perustua tieteelliseen tutkimukseen. Siten yliopistollisen asiakirjahallinnan koulutuksen tulisi seurata tuoretta alan tutkimusta ja räätälöidä opetuksensa sen mukaisesti. Vaikka käytännön työelämän yhteydet ovat hyvin tärkeitä asiakirjahallinnan koulutuksessa, koulutus ei voi tarkoittaa vain historioitsijoiden ammattikoulua. Toisin sanoen, yliopistollisena koulutuksena asiakirjahallinta ei saisi kokonaisuudessaan olla vain historian opintojen päälle luettavia ammatillisesti pätevöittäviä ja normatiivisiin oppeihin keskittyviä how to do -kursseja. Normit elävät ajassa ja paikassa, eikä ainakaan niiden ulkoa opetteluun kannata käyttää aikaa.

Maailma on muuttunut sitten niiden aikojen, kun historian opinnot yhdistettynä arkistokoulutukseen tarjosivat oivan polun virkamiesuralle arkistolaitokseen. Silloin laaja historian ja aineistojen tuntemus yhdistettynä tarvittavan lainsäädännön osaamiseen muodostivat keskeisen perustan alan asiantuntijuudelle. Nykyään tilanne on toinen jo siitäkin syystä, ettei kovinkaan moni vastavalmistunut työllisty arkistolaitokseen vaan mitä monimuotoisimpiin tiedonhallinnan tehtäviin niin julkiselle kuin myös yksityiselle sektorille. Siksi alan koulutuksenkin pitäisi perustua pelkkien metatieteellisten pohdintojen sijaan empiiriseen tutkimukseen.

Monilla asiakirjahallinnan opiskelijoilla on edelleen tausta historiatieteessä. Historianopiskelijan saattaa olla aluksi vaikea ymmärtää, että asiakirjahallinnan näkökulmasta arkistot eivät ole tutkimuksen kohteina sisältönsä puolesta vaan pikemminkin muotonsa ja kontekstinsa puolesta: itse arkisto ja sen sisältämät asiakirjat sekä etenkin niiden syntykontekstit ja rooli totuudenmuodostajana ovatkin keskeisiä tutkimuksen kohteita.

Koulutuksen ydin tuleekin olla asiakirjallisuuden ja sen prosessien tutkimisessa. Keskeistä olisi se, että asiakirjallisuuden merkitystä ei ymmärrettäisi vain normatiivisessa mielessä. Vaikka asiakirjahallinnan oppimateriaalit koostuvat toki voittopuolisesti muusta kuin standardi- ja normiaineistosta, opiskelijalle saattaa jäädä käsitys, että arkistoasiantuntijuus on yhtä kuin alan normien tuntemus. On se toki sitäkin, mutta yliopistollisena oppiaineena emme voi tyytyä vain siihen. On virhe, jos yliopistollisen arkistokoulutuksen saaneet kokevat, ettei koulutuksen tieteellisillä tiedoilla tee mitään työelämässä. Sehän tarkoittaisi, että olisimme epäonnistuneet.

On toki aivan keskeistä tuntea käytännön työelämässä niin asiakirjahallinnan oikeudellisesti velvoittava normisto kuin myös soft law -tyyppiset käytänteet. Käyttäytymistä ohjaaviksi normeiksi tarkoitetut normit on kuitenkin luotu muutettaviksi, minkä vuoksi asiakirjahallinnan koulutuksen ei pitäisi ainakaan pysyttäytyä normien opettelussa, tulkinnassa ja systematisoinnissa. Jos lähdetään siitä, että asiakirjahallinnan koulutuksen tulisi antaa edellytykset toimia alan suunnittelu-, ohjaus- ja johtotehtävissä, pitäisi koulutuksessa korostua ennemminkin, miksi nykyään vallitseviin normeihin on päädytty ja millaisia seurauksia noiden normien noudattamisella on. Näiden kysymysten pohdiskeluun taas historiatiede ja muut ihmistieteet antavat erinomaisen pohjan. Vaikka asiakirjahallinnan tutkimus on nykyaikana luontevinta nähdä osana informaatiotutkimusta, ei ole syytä väittää, etteikö mikä tahansa ihmistiede voisi toimia asiakirjahallinnan opintojen vankkana perustana. Tuntuu siltä, että vasta arkistotieteen (asiakirjahallinnan tutkimuksen) postmodernismi on avannut portin muihin tieteisiin ja tehnyt arkistotieteen kysymyksenasetteluista läheisempiä esimerkiksi sosiologian kanssa. Joskus tuntuu siltä, että opiskelijat uuvutetaan opinnoissa standardien ja normien opettelulla, kun vähintään yhtä keskeistä olisi pohtia esimerkiksi, miten arkistonmuodostajan tieto siitä, että jokin asiakirjaryhmä on määrätty pysyvästi säilytettäväksi, vaikuttaa siihen, millaisia asiakirjoja ylipäätään luodaan (Frank Burke Lutzkerin 1982, 125 mukaan).

Kooten: asiakirjahallinnan tutkimuksen osaaminen auttaa ymmärtämään, miten arkistot syntyvät ja mitä ne ylipäätään voisivat olla. Eikö näiden asioiden pohtimisen kuuluisi olla jokaisen merkittävän arkistoja koskevan julkisvallan päätöksen takana? Miksi yritämme edes olla tieteellisiä, jos tieteen saavutuksia ei sovelleta käytännön elämässä? Tässä mielessä siis normatiivinen näkökulma on perusteltu, mutta sen takana tulisi olla deskriptiivinen analyysi vallitsevasta tilanteesta.

Lauri Partanen

Asiakirjahallinnan ja arkistoalan maisteriohjelman suunnittelija, Itä-Suomen yliopisto

http://www2.uef.fi/fi/geohistoria/

Kirjallisuus

Lutzker, Michael A. 1982. Max Weber and the Analysis of Modern Bureaucratic Organization: Notes Toward a Theory of Appraisal. American Archivist 2/1982, 119-130.

Sukututkimuspäivänä oli tunnelmaa

Hämeenlinnan maakunta-arkisto ja Hämeenlinnan sukututkimusseura ry järjestivät yhteistapahtumana 12.11.2015 Sukututkimuspäivän, joka keräsi odotettua enemmän sukututkimuksesta ja arkistoista kiinnostuneita maakunta-arkistoon. Arkistossa oli hulinaa heti aamusta alkaen, kun pihaan kurvasi bussilastillinen lahtelaisia sukututkijoita.

Koko päivän aikana kävijöitä arvioitiin olevan noin 180. Useampi paikkakunta oli edustettuna, sillä osanottajat olivat mukavasti pitkin Etelä-Suomea saapuneet Hämeenlinnaan. Liikkeellä tuntui olevan erityisen monta sukututkimuksen joskus vuosia sitten aloittanutta, mutta syystä tai toisesta kesken jättänyttä, joka oli hakemassa uutta vauhtia ja innostusta harrastukseensa.

Ja mikäpä oli hakiessa, kun Sukututkimuspäivän ohjelmatarjonta tarjosi jos jonkinlaista virikettä. Arkistolaitos, Hämeenlinnan sukututkimusseura, Lahden seudun sukututkijat, Sukuseurojen Keskusliitto, Suomen Sukuhistoriallinen yhdistys, FamilySearch ja monta kotiseutu-/sukuhistoriakirjaa julkaisut Heikki K. Lähde esittelivät toimintaansa ja möivät julkaisujaan. Juhlavuoden kunniaksi esillä oli myös peräti kolme Sibelius-aiheista näyttelyä: Satu Niemisen Sibeliuksen jalanjäljillä –valokuvanäyttely, Hämeenlinnan Postimerkkikerhon Klaus Juvaksen Sibelius-filatelianäyttely ja Hämeenlinnan maakunta-arkiston Sibelius-asiakirjanäyttely.

Osa Sukututkimuspäivän luennoista oli niin suosittuja, että luentosalin seinät pullistelivat väkeä – eivätkä kaikki halukkaat edes mahtuneet sisälle kuuntelemaan. Ilahduttavan moni jaksoi kuitenkin kuunnella kaikki päivän kuusi esitystä. Tietoa karttui niin sukututkimuksen aloittamisesta kuin arkistolaitoksen sähköisistä palveluista, maanomistukseen liittyvistä asiakirjoista, ASO:n arkistosta, talvi- ja jatkosodan henkilöhistoriallisista lähteistä kuin itsenäisyyden ajan veroaineistoistakin.

Onnistuneen päivän kruunasi kirjailija, FT Anna Kortelaisen luento, jossa hän kertoi kokemuksistaan tietokirjailijana, prosaistina ja näyttelykuraattorina sekä sukututkijan vierustoverina. Arkistojen ahkerana asiakkaana Kortelainen on käyttänyt kirjojensa tausta-aineistoina erilaisia asiakirjoja kuten esimerkiksi sotapäiväkirjoja, osoiterekistereitä, rakennuspiirustuksia ja matkapäiväkirjoja. Sukututkijoita ja heidän arvokasta työtään sekä arkistoja ylistänyttä luentoa oli ilo kuunnella.

Lämmin kiitos kaikille Sukututkimuspäivään osallistuneille!

Mervi Lampi

Hämeenlinnan sukututkimusseuran puheenjohtaja

Kuvat: Kari Korpi, Hämeenlinnan maakunta-arkisto

Perinteitä kunnioittaen

Arkistolaitos juhlii ensi vuonna 200-vuotista historiaansa. Turussa toimineeseen hallituskonseljiin päätettiin keisarillisella reskriptillä 13.11.1816 palkata arkistonhoitaja. Arkisto sijaitsi kahdessa huoneessa Akatemiatalossa, joka oli valmistunut kokonaisuudessaan edellisenä vuonna ja vihittiin käyttöön vasta 1817. Tällä hetkellä Akatemiatalossa, jonka pitkäaikaisin käyttäjä on ollut Turun hovioikeus, on käynnissä sen historian suurin peruskorjaushanke. Peruskorjaus valmistuu vuoden 2017 syksyllä, jolloin hovioikeus pääsee muuttamaan takaisin taloon. Ehkä olisi perusteltua kiinnittää muistolaatta talon seinään kertomaan sen merkityksestä Suomen arkistolaitoksenkin historiassa.

Nykyisen arkistolaitoksen muuttuminen uudeksi Kansallisarkistoksi juhlavuoden aikana alkaa näyttää yhä todennäköisemmältä. Aikataulu riippuu organisaatiota säätelevän lain Kansallisarkistosta voimaantulon ajankohdasta. Sen myötä nykyinen piirihallintomalli ja maakunta-arkistot siirtyvät historiaan. Uuden organisaation valmistelut nykyisen Kansallisarkiston organisaation pohjalta ovat täydessä käynnissä. Kansallisarkistolla olisi toimipaikka Helsingissä, Saamelaisarkisto Inarissa ja maakunta-arkistoista tulisi Kansallisarkiston toimipaikkoja paikkakunnillaan. Tällä hetkellä muutos näyttäytyy hyvin positiivisena, työpaikat säilyvät ja useimpien kohdalla tehtävänkuvan muutokset ovat pienehköjä. Toimintamme suurin muutos, eli digitalisaatio, on jatkunut jo pitkään ja vahvistuu entisestään, ja siihen verrattuna organisaation muuttaminen on pieni harjoitus.

Hektinen valmistelu kohti tulevaisuutta ei juuri anna tilaa jäädä pohtimaan mennyttä, sitä mikä on ollut ja kohta loppuu nykymuodossaan. ”Clousaamaan” projekti nimeltä maakunta-arkistot. Niiden historiaa ja perinteitä on viime vuosina jonkin verran koottu ja käsitelty esim. 70-, 75- ja 80-juhlintojen yhteydessä. Maakunta-arkistojen virka-arkistot on käytännössä päätetty, sillä erilaiset arkistolaitoksen ja valtionhallinnon yhteiset järjestelmät ovat ne korvanneet. Turun maakunta-arkiston virka-arkistoa on kuitenkin yhdeltä osin pyritty kartuttamaan: valokuvia on hankittu ja kopioitu ja niiden kuvailutietoja on täydennetty. Tässä maakunta-arkiston eläkeläisten vapaaehtoinen työpanos on ollut merkittävä. Kiitos siitä heille.

 

Turun maakunta-arkisto on ainoa arkistolaitoksen yksiköistä, joka on toiminut samassa rakennuksessa alusta alkaen eli vuodesta 1932. Maakunta-arkisto on turkulaisessa katukuvassa vakiintunut näky, mutta sen toiminta ei ehkä ole kovin hyvin tunnettu. Sekoittaminen maakuntamuseoon oli aiemmin yleistä, koska museolla ei ollut yhtä tiettyä museoksi miellettyä rakennusta vaan se toimi useissa eri kiinteistöissä eri puolilla kaupunkia. Nimen muuttaminen Turun museokeskukseksi on vähentänyt väärinymmärryksiä.

 

Millä nimellä tämä arvokas rakennus jatkossa tunnetaan? Voisiko se olla Maakunta-arkiston talo vai yksinkertaisesti Maakunta-arkisto? Jälkimmäistä tukee pääoven yläpuolelle 83 vuotta sitten valettu teksti. Julkisivu on tarkoitus korjata ja maalata ensi vuonna, sen jälkeen voisi olla ajankohtaista kiinnittää katutasoon muistolaatta: ”Maakunta-arkisto, 1932. Turun maakunta-arkisto toimi tässä rakennuksessa vuosina 1932-2016”. Oven sähköiseen info-tauluun sen sijaan ilmestyy teksti ”Kansallisarkisto - Turun toimipaikka” samana päivänä kun laki Kansallisarkistosta astuu voimaan.

Vanha talo ottaa perinteet huomaansa, säilyttää ne myös kaupunkitilassa ja kantaa ne tuleville sukupolville. Samalla se tarjoaa tilat uudelle tulevaisuuteen kurkottavalle organisaatiolle. Perinteitä kunnioittaen.

Veli-Matti Pussinen, maakunta-arkiston johtaja

Turun maakunta-arkisto