Arkisto marssii eteenpäin

Kansallisarkistossa ja koko arkistolaitoksessakin on käynnissä voimakas eteenpäin menon vuosi. Uusilla tekniikoilla niin verkossa kuin sen ulkopuolellakin näyttäisi olevan paljon annettavana myös arkistoille.

Ensinnäkin digitoinnin näkymät ovat tällä hetkellä erittäin lupaavat: viime vuonna Kansallisarkistossa digitoitiin yhteensä noin viisi miljoonaa asiakirjasivua. Määrä on huima kun muistaa, että ensimmäisen miljoonan asiakirjasivun digitointiin kului aikaa suunnilleen neljä vuotta. Laitteet ja menetelmät ovat vuosien saatossa kehittyneet. Digitaaliarkiston päivittäin karttuva sisältö kattaa jo suuren osan erityisesti sukuhistoriastaan kiinnostuneiden kansalaisten perusaineistosta.

Olemme ottamassa ensimmäisiä askeleita myös avoimen datan alalla. Täksi vuodeksi sovittuna tavoitteena on, että vuoden loppuun mennessä kolmen keskeisen tutkimustietokantamme (Suomen sotasurmat 1914-1922, Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneet ja Suomi, sotavangit ja ihmisluovutukset 1939-1955) sisällöt ovat avoimesti saatavilla. Niiden avaamisen yhteydessä pyrimme muodostamaan rutiinin, jolla datan avaamista voitaisiin jatkaa myös muiden sähköisten aineistojen osalta.

Datan avaamisella tavoittelemme oikeastaan kahdenlaisia hyötyjä. Yhtäältä tietokantojen käyttäjät voivat tuottaa tietokantojen sisällöstä tarpeisiinsa sopivia otantoja ilman nykyisten käyttöliittymien rajoitteita. Toisaalta pyrimme luomaan edellytyksiä aineistoihimme kiinnittyville sovelluksille, joita nykyisin on olemassa valitettavan vähän, vaikka teknisiä edellytyksiä niille onkin ollut olemassa –ainakin periaatteessa – jo noin vuosikymmenen ajan. Olisi hienoa, jos tätä kautta aukeaisi mahdollisuuksia esim. tietokantojen tiedon ja paikkatietojen yhdistämiselle (tästä on jo ainakin yksi arkistosta riippumattomasti toteutettu esimerkki olemassa) tai vaikkapa tietokantojen sisältöjen ja erilaisten verkossa olevien henkilömatrikkelien linkittymiseen toisiinsa.

Kolmas sektori, jolla tällä hetkellä olemme menossa voimakkaasti eteenpäin on koululaisille suunnattu palvelutarjonta. Tähän mennessä olemme huomioineet koululaisia etenkin ryhmäesittelyjä tarjoamalla mutta nyt pyrimme kehittämään myös mahdollisimman hyödyllisiä ja kiinnostavia verkko-oppimisen välineitä.

Ensimmäiset kokeilut uuden materiaalin tuottamiseksi ovat jo käynnissä, kun tähän saakka Vaasan seudulla fyysisessä muodossa saatavilla olleesta Amerikan-siirtolaisuuden historiaan perehdyttävästä arkistosalkusta on kehitteillä verkkoversio. Arkistosalkku valottaa paitsi siirtolaisuutta ilmiönä myös siihen liittyvää runsasta lähdeaineistoa. Arkistona meille on tärkeää viestiä, että täällä on jokaiselle jotakin omaan sukuun tai kotiseutuun liittyvää kiinnostavaa tietoa. Sen lisäksi tietenkin, että saatavilla on inhimillisesti ajatellen rajaton määrä muutakin Suomen historian eri vaiheissa syntynyttä aineistoa.

Alan uskoa, että arkistoihin, museoihin ja kirjastoihin tallentuneen tiedon auttaminen ulos rakennuksista suurimittaisempaan käyttöön ja osaksi ihmisten elämää tulee olemaan muistiorganisaatioissa nyt työskentelevän ikäpolven keskeisin elämäntyö. Kun asenne ja resurssit ovat kunnossa, voimme saavuttaa sen mistä edelliset sukupolvet ovat voineet vain haaveilla.

Tomi Ahoranta
Kehittämispäällikkö, Kansallisarkisto

Muistoja menneistä verkkonäyttelyistä

Keväällä tuli kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun Kansallisarkisto avasi ensimmäisen oman verkkonäyttelynsä. Aiheena oli vuoden 1918 sisällissota, josta tuli tuolloin kuluneeksi 90 vuotta. Alku oli hapuilevaa ja kiireistä: elettiin jo helmikuuta 2008. Koska esitystavaksi valittiin viikoittain sisällissodan tapahtumien tahdissa etenevä asiakirjoihin pohjautuva kertomus, oltiin jo aloittaessa myöhässä. Näyttely saatiin kuitenkin ponnistellen pystyyn viikossa (!) ja kaksi rästiin jäänyttä viikkoa saatiin ennen pitkää kurottua kiinni.

Sisällissotanäyttelyssä korostui äärimmäinen tarkkuus tasapuolisuuden suhteen. Koska aihe koettiin vielä 90 vuoden jälkeenkin araksi, laskettiin lähes asiakirjan tarkkuudella, että sekä punaisen että valkoisen puolen aineistoa oli tarjolla saman verran. Myös alueellista jakaumaa tarkkailtiin. Joko tässä onnistuttiin tai aiheen arkuus oli kuvitteellista, sillä yhtään negatiivista palautetta ei tuosta ensi koitoksesta jouduttu ottamaan vastaan.

Kansallisarkiston ensimmäisen verkkonäyttelyn aiheena oli sisällissota.

Toinen verkkonäyttelyhanke, josta mieleeni on jäänyt muistoja on Valo merellä – Suomen majakat 1753-1906. Yhdessä John Nurmisen säätiön kanssa toteutettu hanke vei visuaalista ilmettä pidemmälle kuin aikaisemmat verkossa toteutetut näyttelymme. Resurssien rajallisuutta kuvaa kuitenkin se, että näyttelyn Bengtskärin majakkaan liittyvä kuvitus hankittiin omatoimisesti henkilökunnan sinne suuntautuneen virkistyspäivän aikana.

Aivan omanlaisensa hanke oli Muisto säilyy – 20 nuorta kohtaloa jatkosodasta. Se toteutettiin yhteistyössä Helsingin Sanomien kuukausiliitteen kanssa vuonna 2011, kun jatkosodan syttymisestä tuli kuluneeksi 70 vuotta. Tämäkin näyttely suunniteltiin nopeasti ja lopputulos oli, että käytimme kahteen eri arkistoon sisältyviä sodan sankarivainajien kuvia, jotka kehystimme heistä kertovilla arkistotietoihin perustuvilla tarinoilla. Näyttelyyn pääsi Hesarin jatkosotageneraattorin kautta ja muistan hätkähdykseni, kun avajaispäivänä lauantaina 4.6.2011 uteliaisuudesta tulin jo aamusta vilkaisseeksi näyttelyn tilastoa: yksilöityjä kävijöitä oli siihen mennessä ollut jo yli 800 ja kukin käynti oli kestänyt keskimäärin yli 5 minuuttia! Oli selvää, että ennätykset olivat rikkoutumassa. Avausviikonloppuna näyttelyyn tutustuikin lopulta yli 10 000 katsojaa.

Viime vuoden näyttelyssä päätimme nostaa esiin 100 vuotta aiemmin tapahtuneen Titanicin haaksirikon, erityisesti suomalaisesta näkökulmasta. Lähtökohtana olivat nytkin luonnollisesti arkistot, mutta aineiston ohuuden vuoksi käännyimme myös Kansalliskirjaston puoleen, jotta kerrontaa voitiin jatkaa ajan sanomalehdistä poimituilla uutisilla. Muisto säilyy –näyttelyn lukemia ei enää tavoitettu, mutta palaute oli jälleen positiivista.

Verkkonäyttelyiden vahvuus on niiden pitkässä elinkaaressa: ennen tätä kirjoitusta sisällissotaverkkonäyttelyä ei ole arkistolaitoksen toimesta vuoden 2008 jälkeen markkinoitu, mutta viimeksi kuluneen kuukauden aikana sitä on katsottu yli 700 kertaa. Toisena tulee Muisto säilyy, joka on kerännyt hieman yli 300 katselua. Verraten pienet panostukset ovat ajan mittaan kasvattaneet ison tuloksen. Alkuvaiheen huippujen jälkeen verkkonäyttelyiden katsojakäyrä tasaantuu, mutta ajoittain siihen piirtyy piikkejä, joiden taustalla on nykyisin useimmiten sosiaalisessa mediassa tapahtunut jakaminen. Vuositasolla verkkonäyttelyiden kautta aineistoon tutustuu joka tapauksessa tuhansia niistä kiinnostuneita kansalaisia.

Verkkonäyttelyiden painopiste on vuosien aikana siirtynyt aineistoista historian tapahtumien kuvaamiseen: kun sisällissotanäyttelyssä esiteltiin yli 300 sivua asiakirjoja, oli niitä viime vuoden Titanic-näyttelyssä enää muutamia kymmeniä. Tämän vuoden hankkeessamme ei arkistoaineistoa ole. Tärkeintä on ollut, että katsojat voivat ilman vanhojen käsialojen tuntemusta itse tutkia menneisyyden tapahtumia.

Tulevaisuudessa verkkonäyttelyihin kytketään entistä tiiviimmin opetuksellinen näkökulma. Takaisin juurille eli asiakirjojen maailmaan varmasti palataan. Myös peliteknologia oli kiinnostavaa kytkeä näyttelyihin. Niistä voisi saada merkittävää uutta sisältöä.

Kaikista tärkeimpiä ovat kuitenkin näyttelyidemme käyttäjät. Toivomme läsnäolonne niin katsojina, muistelijoina kuin ideoiden antajinakin. Yhteistä kulttuuriperintöä kannattaa myös tutkia ja hyödyntää yhdessä.

Tomi Ahoranta
Kehittämispäällikkö, Kansallisarkisto

Tiesitkö tämän arkistolaitoksen tutkinnoista?

Arkistolaitoksen tehtävänä on asetuksen arkistolaitoksesta (832/1994) 1§:n mukaan huolehtia arkistotoimen yleisestä kehittämisestä ja sen edellyttämästä tutkimuksesta ja koulutuksesta.

Arkistolaitoksella on tällä hetkellä kaksi tutkintoa: Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen perustutkinto ja Ylempi arkistotutkinto. Tämän lisäksi järjestetään vuosittain teemapäiviä ja perustutkintoon liittyvää peruskurssia.

Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen perustutkinto

Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen perustutkinto (ent. arkistonhoitotutkinto) on jo lähes 35 vuoden ajan kuulunut arkistolaitoksen koulutusohjelmaan. Tutkinnon tavoitteena on antaa suorittajalle valmiudet toimia julkishallinnon ja yhteisöjen asiakirjahallinnon ja arkistotoimen eri tehtävissä. Perustutkintoja valmistuu noin 50 vuodessa. 

Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen perustutkinnon pohjakoulutusvaatimuksena on ylioppilastutkinto tai muu soveltuva keskiasteen tutkinto. Lisäksi tutkinnon suorittajaksi hyväksyttävältä vaaditaan vähintään kolmen kuukauden kokemus arkistotoimen tehtävistä ja hyväksytysti suoritettu asiakirjahallinnan peruskurssi (aikaisemmin asiakirjahallinnon ja arkistotoimen peruskurssi). Tutkintoon kuuluu kolme osakuulustelua, joiden aiheina ovat asiakirjahallinnon ja arkistotoimen asema tietohallinnossa, asiakirjahallinnon ja arkistonmuodostuksen suunnittelu ja säilyvyyden ja käytettävyyden turvaaminen. Tutkintoon vaaditaan kaikkiaan kuuden kuukauden työkokemus. Tutkintoon liittyvä yhden kuukauden ohjattu harjoittelu voidaan suorittaa Kansallisarkistossa, maakunta-arkistossa tai muussa hyväksytyssä harjoittelupaikassa.  Tutkintoon kuuluu myös lyhyt kirjoitelma, jonka laatiminen ajoitetaan tutkinnon loppuvaiheeseen.

Arkistolaitoksen koulutukseen käytettävissä olevien resurssien vähentyessä on tämän vuoden alusta tutkintoon liittyvä ohjaus ja neuvonta keskitetty Kansallisarkistoon, Turun maakunta-arkistoon ja Joensuun maakunta-arkistoon. Tutkinto-oikeus myönnetään Kansallisarkistossa. Kaikissa maakunta-arkistoissa voi edelleen suorittaa kirjalliset kuulustelut, mutta tentaattorit ovat yllä mainituissa arkistolaitoksen yksiköissä. Kuukauden ohjatun harjoittelun voi jatkossakin suorittaa sekä Kansallisarkistossa että kaikissa maakunta-arkistoissa. Kirjoitelmien ohjaus ja arviointi on puolestaan jaettu Kansallisarkiston, Joensuun maakunta-arkiston ja Oulun maakunta-arkiston välillä. Ruotsinkielisten tutkinnon suorittajien ohjaus ja neuvonta sekä kirjoitelmien arviointi on keskitetty Vaasan maakunta-arkistoon. Kun tutkinnon kaikki osat on suoritettu, annetaan todistus Kansallisarkistosta. Tutkintovaatimukset päivitetään vastaamaan uusia käytäntöjä tämän vuoden aikana.

Tutkintoon vaadittava asiakirjahallinnon ja arkistotoimen peruskurssi on vuoden alusta uudistettu asiakirjahallinnan peruskurssiksi ja kurssin sisältö on suunniteltu vastaamaan tämän päivän asiakirjahallinnan vaatimuksia. Uuteen asiakirjahallinnan peruskurssiin on yhdistetty manuaalisen ja sähköisen asiakirjahallinnan perusasioita. Kurssi toteutetaan monimuotokoulutuksena, johon kuuluu kaksi lähiopetuspäivää ja verkkoympäristössä suoritettavia välitehtäviä. Asiakirjahallinnan peruskurssin hyväksytty suoritus edellyttää kurssin kaikkien osakokonaisuuksien suorittamista.

Sekä perustutkinnon että peruskurssin kehittäminen jatkuu niin että sisällöt entistä paremmin vastaavat työelämän osaamistarpeita. Samalla selvitetään verkko-oppimisympäristömme laajempaa käyttöä koulutustarjonnassamme. Peruskurssi toteutetaan perinteisen luentomuotoisen opetuksen ja verkko-opiskelun yhdistelmänä. Ensi syksynä viimeisen kerran koulutusohjelmassa olevan sähköisen asiakirjahallinnon peruskurssin voi suorittaa ainoastaan verkko-oppimisympäristössä.  Verkko-oppimisympäristön laajemmalla hyödyntämisellä tarjoamme useammalle arkistoalan koulutuksesta kiinnostuneelle mahdollisuuden paikkariippumattomasti täydentää ja kehittää osaamistaan.

Arkistolaitoksen asiakirjahallinnon ja arkistotoimen perustutkinto ei kuulu viralliseen koulutusjärjestelmään.  Näyttötutkintona suoritettava asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkinto, jolla on Opetushallituksen vahvistamat tutkintovaatimukset, tarjoaa vaihtoehtoisen tavan arkistolaitoksen perustutkinnon tasoisen tutkinnon suorittamiselle.

Ylempi arkistotutkinto

Arkistolaitos on toteuttanut ylempää arkistotutkintoa vuodesta 1936 lähtien. Tutkinto oli alun perin tarkoitettu ensisijaisesti arkistolaitoksen sisäiseksi koulutukseksi, jolla voitiin lisätä virkamiesten arkistoteoreettista ja ammatillista osaamista. Myöhemmin tutkintoa ovat voineet suorittaa myös muut valtionhallinnon sekä kunnallishallinnon asiakirjahallinnon asiantuntijatehtävissä toimivat henkilöt.

Tutkinnon suorittajaksi hyväksyttävältä on edellytetty ylemmän korkeakoulututkinnon, asiakirjahallinnon ja arkistotoimen perustutkinnon (ent. arkistonhoitotutkinnon) tai vastaavan oppimäärän suorittamista sekä vähintään vuoden kokemusta alaan kuuluvien tehtävien päätoimisesta hoitamisesta.

Tutkinto on koostunut seitsemästä kirjallisesta osakuulustelusta, se on edellyttänyt osallistumista vähintään kahteen arkistolaitoksen järjestämään seminaariin, hyväksyttyä harjoittelua ja tieteelliselle opinnäytetyölle asetettavan vaatimuksen arkistoteoreettista pohdiskelua sisältävän tutkielman laatimista. Tutkinto on laajuudeltaan 37,5 opintopistettä.

Ylempi arkistotutkinto antaa valmiudet arkistolaitoksen teoreettista asiantuntemusta edellyttäviin tehtäviin sekä virastojen ja laitosten arkistoalan johto- ja suunnittelutehtäviin.

Arkistolaitos on tehnyt vuonna 2011 päätöksen ylemmän arkistotutkinnon lakkauttamisesta laitoksessa ja yliopistotasoisen arkistokoulutuksen siirtämisestä yliopistojen hoidettavaksi. Uusia tutkintolupia ei ole myönnetty enää 31.5.2011 jälkeen. Luvan saaneilla on mahdollisuus viedä tutkinto loppuun 31.5.2014 mennessä, jolloin kaikki osa-alueet tulee olla suoritettuina.

Kehittämispäällikkö Raili Oittinen

Tutkija Karin Gref

Kansallisarkisto

Tillbaka till svunna tider III: Skördetid anno 1910

Året är 1910 och platsen landsbygden i Österbotten. Det har varit ett prövningens år för jordbrukarna. Torkan följd av täta nattfroster och riklig nederbörd har gjort skörden mindre än vanligt. Nu är det skördetid och det är viktigt att det lilla jorden gav tas tillvara. Förrysningen ökar och många far och söker lyckan i Amerika. Jordbruket mekaniseras, men ännu måste mycket göras för hand. Folktron lever kvar i samhället. Barn och vuxna hjälps åt med skörden för att sedan kunna fira skördefest tillsammans, en liten ljusglimt detta prövningens år.

Ovan nämnda är ramen för höstens tidsresor i Vasa, en verksamhet som med åren kommit att bli en återkommande tradition (se blogginlägg 12.10.2010 och 16.9.2011). Under de senaste två veckorna har omkring 450 sjätteklassister i Vasa fått möjligheten att separera mjölk, baka bröd och kärna smör, tröska, mangla och stryka, framställa potatismjöl och koka kräm samt få en inblick i gammal folktro. Tidsresorna ordnas som ett samarbetsprojekt mellan sju kulturorganisationer, med Barnkulturnätverket i Österbotten (BARK) som dragare.

Tidsresorna är ett slags rollspel där man iklädd tidstypiska kläder, väst eller skjorta samt keps för pojkarnas del och förkläde och huvudduk för flickornas del, lever sig in i en viss tid och får vara med och utföra sysslor som var vanliga då. Alla medverkande, barn som vuxna, får nya namn och därmed också en roll att spela. Någon är bonddotter, en annan torparson, medan nästa unga man är son till prästen och är tänkt att gå i sin fars fotspår. Lärarna får roller som pigor och drängar. Vi förflyttar oss tillbaka i tiden genom att tillsammans högt räkna ner 3…, 2…, 1… och när vi därefter knäpper i fingrarna har vi förflyttat oss till år 1910.

För att tidsresorna inte enbart ska bli ett roligt avbrott i skoldagen, har det på förhand sammanställts ett informationspaket åt skolorna med bakgrundsmaterial rörande den tidsresa de ska företa. På så sätt får skolorna en bra möjlighet att antingen före och/eller efter tidsresan i klassen jobba vidare med materialet och de teman och frågeställningar som kommer upp. Vasa landsarkiv har bidragit med bakgrundsmaterial både om de allmänna förhållandena år 1910 (som exempelvis vilken egendom en vanlig bonde ägde samt information om väderlek och skörd) och mera specifikt material rörande till exempel separering av mjölk, allt plockat ur arkiv som förvaras i landsarkivet. Dessutom har landsarkivets personal deltagit som handledare vid ett par stationer under själva tidsresorna.

Tidsresorna levandegör en bit av vårt lands historia och är givande både för de deltagande skolorna och för oss arrangörer. Eleverna minns förhoppningsvis bättre efteråt till exempel hur man framställer potatismjöl, när de själva fått vara med och göra det, än om de bara läst om det. Lärarna får å sin sida via informationspaketet kunskap om olika typer av källmaterial och även uppslag till fortsatta diskussioner i klassrummen kring en viss period i historien, kring sysslor och sociala skillnader mellan olika samhällsgrupper.

För landsarkivets del är tidsresorna en möjlighet att visa på vad man kan hitta för information i våra arkiv. Därigenom kan vi förhoppningsvis också väcka ett intresse för historia bland både lärare och elever. Dessutom är det värdefullt när vi lyckas skapa ett gott samarbete och nätverk med andra kulturorganisationer inom den region där vi verkar. Det skapar goda förutsättningar för gemensamma satsningar också i framtiden.

Forskare Pia Uppgård

Vasa landsarkiv

Tuttavuutta tekemässä

On hienoa tuntea onnistuneensa. Kun joitakin hetkiä aikaisemmin kohtaamani uninen ja kovin vaitelias koululaisryhmä herää eloon ja esittää kysymyksiä laidasta laitaan, nuorissa tapahtunut muutos tuntuu kieltämättä hyvältä. Olen mitä ilmeisimmin onnistunut osoittamaan, että myös arkistossa voi viihtyä ja että menneisyyden tutkimisesta voi oikeasti innostua. Samalla esitän mielessäni toivomuksen, että viekää viestiä eteenpäin ja kertokaa muillekin, että arkiston kynnys on matala.

Esittelykierrokselle lähtiessäni mielessäni on lista perusasioista, joista haluan vieraille kaikissa tapauksissa kertoa. Valmistautumiseeni vaikuttavat tiedot ryhmän koosta, ikärakenteesta sekä harrastuneisuudesta historian ja asiakirjojen parissa. Käytettävissä olevan ajan määrä ratkaisee paljon esittelyn laajuudesta. Toki mietin etukäteen myös vierailun motiiveja. Aikuisten vierailussa lähtötilanne on yleensä tässä mielessä toisenlainen kuin mitä se on vaikkapa koululaisten kanssa. Aikuiset ovat harvemmin täällä opettajansa pakottamana, vaan pikemminkin oman kiinnostuksensa vauhdittamina.

Mitä sitten arkistosta ja asiakirjoista kerromme? Olivatpa vieraamme ketä tahansa, heille kerrotaan perustiedot arkistolaitoksen organisaatiosta ja tehtävistä. Esittelyn tämän osuuden laajuus vaihtelee herkästi vieraan kiinnostuksen mukaisesti. Myös kerrottaessa meille toimitetuista asiakirjoista, painotukset voivat olla vieraiden toiveiden vuoksi hyvin erilaisia. Kirkkohistorian opiskelijoille kerromme heidän oppiaineensa kannalta keskeisistä kirkollishallinnon ja seurakuntien asiakirjoista laajemmin kuin mitä samoista asiakirjoista kerromme esimerkiksi kylähistoriaa valmistelevalle työryhmälle. Asiakirjojen julkisuuskysymykset nousevat esille kaikkien vierailujen yhteydessä. Työvälineet asiakirjojen etsimiseksi saavat luonnollisesti esittelynsä, samoin kuin arkiston tarjoamat puitteet asiakkaiden omatoimiselle tutkimustyölle.

Arkisto voi olla vieraillemme täysin vieras ja uusi kokemus. Asetelma on eduksi, jos se ruokkii uteliaisuutta. Molempia osapuolia palkitsevan vuorovaikutuksen kehittymiselle on silloin erityisen otolliset olosuhteet. Aina ei näin ole, vaan sopiva tunnelma kehittyy hitaammin. Keskustelun ohjaaminen vierailijoille läheisiin asioihin vapauttaa yleensä kielenkannat. Vakka-tietokanta, Digitaaliarkisto ja Portti-ympäristöt ovat tässä asiassa suureksi avuksi. Vanhat käsialat kiinnostavat kaikkia. Koululaisryhmät puolestaan innostuvat helposti vanhoista kartoista, oppikoulun vanhasta rangaistuspäiväkirjasta ja 1800-luvun jälkipuoliskolta peräisin olevista vankien valokuvista. Eri aikakausien lainkäytön pohtiminen innostaa selvästi nuoria ja keskustelut heidän kanssaan ovat hauskoja ja antoisia.

Pyrkimyksenämme on lisätä arkistolaitoksen ja siellä säilytettävien asiakirja-aineistojen tunnettuutta. Asiakirjojen säilyttämisessä ei ole mitään mieltä, ellei niihin kätkeytyvää tietoa noudeta päivänvaloon ja jalosteta tutkimuksiksi. Esittelyt ovat hyvä, mutta monessa suhteessa rajallinen keino tunnettuuden lisäämiseksi. Sähköinen maailma ja kuuluisa sosiaalinen media ovat asiakkaiden saavutettavissa ympäri vuorokauden, joten aktiivinen läsnäolo niissä on luonteva osa arkistolaitoksen esittäytymistä. Olen kuitenkin ehkä vanhanaikainen väittäessäni, ettei sähköinen maailma tarjoa samanlaista yhteistä arkistokokemusta kuin mitä alkuperäisten asiakirjojen äärellä tapahtuva esittely onnistuessaan tekee. Hymy ja innostus toisen kasvoilla ovat aina enemmän kuin mitä hymiöt pystyvät välittämään.

Pekka Kauppinen
ylitarkastaja, Joensuun maakunta-arkisto

Paluu menneisyyteen II: Kotirintama 1943

Jokasyksyiseksi traditioksi muodostuneet aikamatkat (ks. blogikirjoitus 12.10.2010) ovat viime viikkoina saaneet Vaasassa jälleen jatkoa, kun kaikki kaupungin kuudesluokkalaiset kutsuttiin Bragen kotiseutumuseoon tutustumaan omakohtaisesti kotirintaman 1943 arkeen. Aikaisempien aikamatkojen tapaan osallistujat eläytyvät menneeseen aikakauteen mm. siten, että heidät puetaan ajanmukaisiin vaatteisiin – pojilla myssyt ja ruutupaidat, tytöillä essut ja hilkat – ja heille annetaan ajanmukaiset nimet. Kyse on siis eräänlaisesta roolileikistä, jossa historialliset ilmiöt tulevat koululaisille tutuksi oman osallistumisen ja osin mielikuvituksen avulla.

Kotirintama 1943 -aikamatkalla tutustutaan jatkosodan aikaiseen arkielämään. Kehyskertomuksena on, että kaupunkilapset ovat tulleet maalle auttamaan talon töissä. Sota-aikana myös lasten on tehtävä töitä, jotka muuten kuuluisivat miesten tehtäviin. Talkoovelvollisuudet on täytettävä! Tätä varten lapset pääsevät mottihommiin sahaamaan polttopuita, keräämään käpyjä ja kahvinkorvikkeeksi soveltuvia voikukan juuria. Tämän lisäksi opitaan säännöstelyä ja ostokortin käyttöä kansanhuollon toimipisteessä, korvikekahvin ja -makeisten valmistusta sekä varautumista mahdollisiin pommituksiin, mitä Vaasassa tosin ei talvisodan jälkeen jouduttu kokemaan. Yhteys sotarintamaan muodostetaan ”sinne jonnekin” kirjoitettavien kirjeiden avulla.

Kehyskertomuksen ja eri toimintapisteiden kautta koululaiset pääsevät konkreettisemmin sisään sota-ajan todellisuuteen kuin pelkistä koulukirjoista pänttäämällä. Kaikki aistit ovat oppimisessa mukana, kun sahan varressa todella hikoillaan ja sikurikahvin maku on huulilla. ”Hands-on” -lähestymistavan lisäksi apukeinoina on draama ja jopa dramaattisuus: korvikekahvihetken keskeyttää ilmahälytyksen ulvonta. Onneksi kyseessä on kuitenkin väärä hälytys ja hämyisessä pommisuojassa voidaan aikamatkan päätteeksi vielä järjestää salatanssit, shhh! Omaan aikaan lapset palaavat toivottavasti uteliaina sota-ajan arkitodellisuutta kohtaan. Aikamatkojen on tarkoitus toimia paitsi itsenäisinä ”oppitunteina”, myös virikkeinä koulussa käytävään keskusteluun aiheesta.

Varsinaisen tehtävänsä lisäksi aikamatkat ovat mainio tilaisuus rakentaa ja syventää alueen kulttuuritoimijoiden yhteistyöverkostoja. Neljä viikkoa kestävä ja noin 600 lasta käsittävä urakka olisi yhdelle laitokselle tai toimijalle melkoinen ponnistus. Nyt ”talkoissa” mukana on seitsemän tahoa, Pohjanmaan lastenkulttuuriverkoston BARKin toimiessa päävetäjänä. Vaasan maakunta-arkistosta oltiin mukana taustamateriaalin keräämisessä sekä itse aikamatkoilla toimintapisteiden ohjaajina. Myös Arkistolaitoksen Sörnäisten toimipisteestä saatiin arvokasta asiantuntija-apua taustatutkimukseen. Yhteistyössä on voimaa, kuten vahva kotirintamamme sota-aikana osoitti!

Mikko Nykänen
Tutkija, Vaasan maakunta-arkisto